5.12.2020

5. luukku: DIY nappikranssi kortit

Tein joulukortit niistä tarvikkeista, mitä kaapista löytyi, joten tuli kolmenlaisia. Taisin saada käytettyä lähes kaikki jouluiset tarvikkeet, joten pääsen tulevana vuonna hankkimaan uusia korttipohjia ja koristeita!

Kortit vaativat aina aikaa ja luovan mielen. Niitä sommittellessa kuluu tovi ennen kun lopullinen malli syntyy kokeilemalla.

Ensimmäiset kortit olivat ne helpoimmat, tarvitsee:

- Huopatarranauhaa

- Hyvää joulua -leimasimen ja mustetta

- Kultaisen tussin


Toisiin kortteihin tarvitsee edellä mainittujen lisäksi:

- Huopakuvioita



Kolmansiin tarvitsee jo hieman enemmän sorminäppäryyttä:

- Pieniä nappeja

- Kaksipuoleista teippiä, jolla napit kiinnitetään

- Ohutta silkkinauhaa (kiinnitetty kuumaliimalla)



Lisäksi lähetän joka vuosi myös valmiita kortteja ja tänä vuonna on ajatuksissa teettää koirista valokuvakortit perheelle. Perinteisesti kirjoitan kortteihin osoitteet itsenäisyyspäivänä. Joulukorttien viimeinen postituspäivä edullisemmalla merkillä on maanantaina 14.12.

Onko teillä edelleen tapana lähettää joulukortit sukulaisille ja ystäville?

4 kommenttia:

  1. Korttien lähettäminen kuuluu joulunaluspuuhiin 😀 Mukavaa hommaa!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että perinteet säilyy <3 Itsellä ei ole kertaakaan käynyt edes mielessä, etteikö lähettäisi kortteja!

    VastaaPoista
  3. Viime vuonna lakon takia oli ensimmäinen kerta kun laitoin vaan muutaman kortin postiin ja samoin aion tehdä nyt ja jatkossakin. Pakettien mukana menee mukavasti ja lisäksi meillä on tapana viedä suoraan postilaatikkoon lähiseudun kortit.
    Korttia on kuitenkin aina ollut kiva saada ja myös tehdä ja lähettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä taktiikka! Annan myös osan korteista käteen. Kiva kuulla, että teilläkin korttiperinne säilyy, onhan niitä mukava antaa ja saada ❤️

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!