16.12.2020

16. luukku: Piparkakkutalo ja -torni



Veljentytön kanssa tehtiin tänäkin vuonna piparkakkutalot. Tämä perinteisempi talomalli on veljentytön luomus ja itse kokeilin vähän erimallista kapeampaa tornia, mistä ei sitten ihan niin kapea ja korkea tullut, mitä kuviteltiin. Jännästi taas jälkeen päin muistettiin, että piparkakku paisuu uunissa ja tulee pinta-alaltaan isommaksi, kun taikinavaiheessa. 



Ollaan tehty nämä joka kerta niin, että:

1. Kaulitaan oikeanmalliset piparit ja paistetaan uunissa
2. Kootaan/liimataan palaset yhteen pannulla sulatetulla sokerilla
3. Lopuksi koristellaan

Viimeinen vaihe on se mieluisin ja voipi olla, että sujuisi vähän helpommin, jos koristelisi ensin ja kokoisi vasta sitten. Mietittiin kuitenkin taas, että se sulatettu sokeri jää sitten rumasti näkyviin, ellei vielä ala uudestaan laittamaan kuorrutetta päälle. Mikä on ollut teidän taktiikka, vinkkejä? Onko mitään kikkaa, millä kuorrutteen saisi tasaisemmin tulemaan tuubista? Mulla tulee vähän mitä sattuu ja aina alkaa naurattamaan työn jälki, vaikka aikaa tähän saa kulumaan monta tuntia. Mukavaa puuhaa, ihana tuoksu ja joulumusiikki taustalla <3





Ja ettei totuus unohtuisi, niin laadunvalvoja oli tässäkin hommassa paikalla... :D Luna sen sijaan oli kiinnostunut pipareitten paistamisesta, mutta koristelu ei enää innostanut samallalailla, kun Nemoa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!