29.12.2011

Joulu on juhlittu

Joulu tuli... ja meni yhtä nopeasti! Kiireisen syksyn jälkeen en ehtinyt piipertämään joulujuttuja sillä antaamuksella, mihin olen tottunut, joten pakko myöntää, sitä joulufiilistä ei tullut. Pieniä pilkahduksia oli lahjoja paketoidessa ja niitä viedessä, ei muuta. Perinteiseen malliin kuitenkin juhlittiin saunoen (Nugakin tykkäsi), herkutellen ja lahjoja rapistellen. Uutena ohjelmanumerona oli aattona hautausmaalle kävely koirien kanssa, mikä kyllä kummasti piristi maalla tähtitaivaan alla ja sen jälkeen jaksoi taas syödä, sillä kertaa jälkiruokia ;)
1325177444_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Etenkin Lunaa kiinnosti lahjat
Koirat saivat tänä vuonna paaaljon herkkuja lahjaksi! Taas oli mummu ja pappakin laittanut lahjoja kääreisiin ja niitä sai sitten availla pitkin pyhiä, eikä muuten mennyt kenelläkään maha sekaisin. Nemo etenkin on supernopea pakettien avaaja :)
1325177738_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nemo
1325177424_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Luna
1325177463_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nuga
Nuga pääsi lahjojen vientireissulle mukaan ja elämänsä ekaan kyläpaikkaan. Poika oli nätisti ja sai paljon ihastusta aikaan <3 Myös aatonaattona poika kävi mun työpaikalla hurmaamassa kaikki! Reissusta sai mukaansa pehmosiilin ja sen kanssa jaksoi painaa ainakin puoli tuntia yhtä soittoa. Kotona ei oikein kauaa voi leluilla leikkiä, kun jompi kumpi vanhemmista omii sen heti itselleen ;D
Joulupäivänä suunnattiin aamulenkillä koirapuistoon tai alunperin piti päästää koirat vapaana juoksemaan yhdellä suurella kentällä, joka on osittain aidattu. Saatiin vinkki, että Lunan sisko Ulpu tykkää siinä kirmailla. Noh, ei siitä sitten mitään tullut, kun Nemo katosi kentältä lähimpien talojen suuntaan jonkun hyvän hajun perässä, eikä tullut huutamalla takaisin. Oletteko muuten huomanneet, että uroksia kiinnostaa hajut jotenkin enemmän aina, kun lumet tulee? Meillä on ollut sellaista ilmiötä nyt havaittavissa.
1325177584_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Luna kiitää...
Ja asiaan, lähdin sitten Nemoa hakemaan takaisin, niin Nuga lähti vauhdilla mun perääni, jolloin taas Seppo yritti ottaa Nugan kiinni päästäen samalla vahingossa Lunan irti ja niin oli soppa valmis. Vähän aikaa siinä ihmeteltiin, mutta aika nopeasti saatiin lauma kasaan ja todettiin, että taitaa olla turvallisempaa ihan aitojen sisäpuolella, siellä tosin ei rokottamatonta Nugaa voinut päästää vapaaksi, joten joutui vaan katselemaan sylistä toisten menoa (nyt on saanut ekan rokotteensa). Isot koirat kirmasivat ihan täysin siemauksin, huomasi, että oli pikkaisen kertynyt virtaskaa... Meno näytti siltä, että jollain katkee koipi jäätiköllä, mutta onneksi ehjänä päästiin takaisin kotiin ja koirat malttoivat sen jälkeen pötkötellä monta tuntia. Joulu- ja Tapaninpäivä menivätkin leppoisasti kotona porukalla chillaillen ja herkutellen, parasta :)
1325177498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nemo chillailee
Anskuakin ehdittiin moikkaamaan Viljakkalan mökille, oli kyllä komeat tilat koirilla siellä! Ansku ja Olga workki tulivat juttuun, kuin vanhat kaverit, vaikka Ansku oli ollut silloin uudessa perheessään vasta pikkaisen yli viikon ja meistä tuntui, että Ansku on ollut ikuisuuden omassa kodissa. Siskolla ja veljellä oli selvästi jälleen näkemisen riemua ja kyllä Ansku munkin syliin pyysi ja pääsikin :) Vaikutti kovin tyytyväiseltä ja säyseältä, maalaisilmasta väsyneenä ;) Nemo taisi vähän ihastua reissulla, sen verran innokkaasti teki tuttavuutta Olgan kanssa ;) Lunakin kävi pentusten kanssa juoksemassa tovin metsässä.
1325177219_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nemo (jättiläislammas) ja Olga
1325177124_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Pojat tärähtäneinä
1325177246_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Iso ja pienet
1325177184_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nuga tyttöjen korissa
1325177097_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ansku päiväunipaikallaan jalan vieressä
1325177048_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ansku <3
Lupaan tehdä jossain vaiheessa Anskun kuulumisista oman postauksensa!

Kommentit

    Hanna, Mimmi ja Martti kirjoitti 29.12.2011 klo 20.52
    Ihania nuo sisarukset ♥ Hienoa, että Anskun mökki on niin lähellä, etä voitte nähdä tyttöäkin.

    Tuosta tyttöjen hajujen haistelusta... Martti ainakin innostui hajuista, kun hetken oli lunta, tosin lumien sulettua se innostus ei ole laantunut ja nyt nuollaan vaikka sepelikasaa ;-)
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 29.12.2011 klo 23.16
    Jättiläislammas :D
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 30.12.2011 klo 08.12
    Hanna, Mimmi ja Martti, sepelikasaa :D Meillä kyllä Nemo haistelee nyt paljon rauhallisemmin, kun ei ole enää yhtään lunta..

    Tanja ja Ulpu, siltä tuo ukko näyttää nyt ;) 

24.12.2011

Leppoisaa joulua

1324730708_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kommentit

    Katja & pojat kirjoitti 24.12.2011 klo 20.28
    Mukavaa joulun aikaa Teidänkin laumalle!
    Hanna, Mimmi ja Martti kirjoitti 25.12.2011 klo 12.02
    Rauhallista Joulun aikaa koko poppoolle!
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 28.12.2011 klo 08.05
    Katja & pojat, Hanna, Mimmi ja Martti, kiitos samoin :) Tosin nyt se joulu on vähän niin kun ohi, ellei sitten saa olla vielä välipäivät vapaalla! 

21.12.2011

Joulukalentereita


Oletteko huomanneet tämän joulukalenterin? Kävin sitä klikkailemassa jo joulukuun ekoina päivinä ja on niin ovelasti tehty, ettei etukäteen pääse kurkkimaan seuraavan päivän luukuun ;) Myös Teuvon ja Ossin blogissa on jokaiselle päivälle koira-aiheinen kuva ja laulun säe! Mitä muita kivoja kalentereita olette bonganneet netistä? Nyt alkaa olemaan viimeisiä päiviä, kun niihin saa kurkkia :) Leppoisaa joulun odotusta kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille!
1324452258_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

16.12.2011

Jouluksi kotiin

Ansku lähti tänään uuteen kotiin Marin ja Juhan luokse Helsinkiin, jossa kaverina on Olga workki. Tapaamme varmaankin silloin tällöin, sillä perhe mökkeilee aktiivisesti Pirkanmaalla. Olo on iloinen, mutta samalla hieman haikea. Onnea matkaan pikkuinen Ansku-Mansku <3 Onnea myös uudesta perheenjäsenestä!
1324066595_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Agilitytreenit jäi nyt parin viikon joulutauolle ja Luna päätti ottaa viimeisestä kerrasta kaiken ilon irti, karkaamalla kentältä ja jahtaamalla toisella radalla treenaavaa koiraa. Onneksi Luna saatiin pian kiinni, eikä kenellekään sattunut mitään. Eniten harmittaa, että se luotto, minkä olin saanut kasvamaan meidän välille on mennyttä, ainakin vähäksi aikaa. Kiitos kuuluu kuitenkin kaikille treenikavereille, jotka tsemppasivat mut tästä eteenpäin, enkä aio heittää ihan heti hanskoja naulaan. Tauon jälkeen sitten uudella onnella.
1324066456_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1324066489_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Parsonlenkillä oli tällä viikolla oikein vaellus, kun paikalle tuli reilut 20 koiraa Ranskan poppoon houkuttelemana :) Seuraavalla viikolla jäätte kyllä siiville, jotta ehditään höpöttämään paremmin, eiks niin? Lenkki muuten vaihtuu keskiviikolle torstain sijaan, kun se näyttää suurimmalle osalle sopivan.
1324066507_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ihana Ansku <3

Kommentit

    Niina, Balmer ja Mimi kirjoitti 17.12.2011 klo 17.09
    Heipparallaa! Ja arvaas mitä?? Ansku taitaakin tulla tänne ihan meitin lähelle, koska Olga on Mimin kaveri...että laita viestiä uusille omistajille, jos heitä kiinnostaisi aloittaa vaikka meidän kanssa "parson-lenkkeily". Ainakin luulen, että kyseessä on samainen Olga; mustamaskinen workki, ihan hulluna Mimiin ja tytöt painelee aina minkä kintuistaan kerkiävät! Olen aina tavannut Olgaa "hoitosedän" kanssa, joka ainakin asuu tässä meidän naapuritalossa, eli en siis ole koskaan tavannut tätä nuorta pariskuntaa. Mutta mielellämme tavattaisiin Mimin kanssa heitä, jos heitä kiinnostaa. waude, sehän oliskin hauskaa, jos nyt sattuisi olemaan kyse saman Olgan perheestä!! :o)
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 18.12.2011 klo 19.20
    Saattaapi olla, että ehdin ensiviikolla lenkille mukaan:) Se oliskin kivaa.
    Hanna, Mimmi ja Martti kirjoitti 18.12.2011 klo 20.44
    Ihanaa, että Ansku löysi hyvän kodin ♥
    Parsoneiden kanssa sattuu ja tapahtuu, ei todellakaan kannata heittää hanskoja narikkaan tuon äksidentin takia :-)
    Saas nähdä, onko tällä viikolla samanlainen ryysis lenkillä kuin viime viikolla!
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 19.12.2011 klo 00.26
    Hohhhoijjaa, minä ja päivämäärät.. siis tarkoitin sitä joulun jälkeistä lenkkiä..
    Kyllä te saatte luottamuksen takaisin, ihan varmasti. Nää vaatii välillä hermoja. nämä meidän pikku-akat, mut hienoja koiria niistä tulee molemmista varmasti. Älä luovuta :)
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 19.12.2011 klo 09.08
    Niina, Balmer ja Mimi, oho, aikamoinen yhteensattuma, jos näin on! Tosi kiva, jos törmäätte lenkeillä, niin näet sitten Anskunkin livenä!

    Hanna, Mimmi ja Martti, totta ♥ Niin kai siihen on vaan totuttava, että kaikenlaista sattuu, vaikka kuinka paljon on tehnyt töitä koulutuksen kanssa... Toivotaan ryysistä ;)

    Tanja ja Ulpu, no mä ehdin jo innostua, että lähdette jouluviikon lenkille, mutta nähdään sitten välipäivien lenkillä! Kiitos tsempistä, vaatii tosiaankin hermoja ;D

    Kaveri eilen sanoi puoli huolimattomasti, että nää sun koirat on aika huonokäytöksisiä... Ensin meni herne nenään, kun niiden kanssa on tehty niin paljon töitä, eikä vapaa-ajasta nykyään paljon muuhun jää aikaa, mutta sitten yritin vaan selittää, että parson on tällainen, innostuu ja kiihtyy nollasta sataan sekunnissa :D Ja meillähän rakastetaan kaikkia ja kaikkea, joten en näe mitään suurempaa ongelmaa tässä, ei vaan sovi kaikkien hermoille ;D
    Niina, Balmer ja Mimi kirjoitti 19.12.2011 klo 11.31
    Joo, parsonhan on sellainen koira, että jakaa ihmisiä...toiset RAKASTAA koko sydämestään :o) ja toiset ei kestä lainkaan! Esimerkiksi meidän perhetuttumme, jotka nyt hankkivat koiran, tykkäävät toki paljon meidän koirista, mutta perheen isä EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA olisi koskaan edes harkinnut parsonia tai mitään vastaavaa. Hänen mielestään koiran kuuluu olla sellainen olento, joka seuraa nöyrästi kaula riipuksissa isäntäänsä eikä juurikaan osoita mitään omaa tahtoa.......(onko tuollaisia koiria???) No, terrierit eivät tosiaankaan sovi ihmisille, jotka eivät ymmärrä niiden luonnetta. Nauroin partaani tässä just yksi ilta kun törmättiin ja tämä kyseinen herra äimisteli että miten toi Mimikin on vielä noin "villi" (lue huonokäytöksinen ) vaikka on jo NOIN VANHA ?
    (1 v.!!!!!!!) Että heidän koiransa kulkee ongelmitta ilman hihnaa ja seuraa häntä koko ajan ja on ihan supertottelevainen.......siis hauskaahan tässä on nyt se, että heillä on ollut tämä supertottelavainen pentu nyt noin 5 viikkoa:o):o):o):o)!!!! Että varsinainen koirakuiskaaja tässä meillä ;o) Mä sitten vaan yritin sanoa, että koettaa olla kuitenkin varovainen vaikka tämä heidän pentunsa nyt seuraakin varjon lailla, että se tilanne tod.näk. muuttuu siinä vaiheessa kun pentu rohkaistuu ja alkaa tosissaan tutustumaan ympäristöönsä...että silloin lähtee AIVAN VARMASTI hänen kantapäitään kauemmas ja kun ei ole taluttimessa (koska heidän supertottelevainen koiranpentunsa, joka tietysti on sekarotuinen kun ne ovat NIIN PALJON älykkäämpiä ja terveempiä...ei HALUA eikä TYKKÄÄ olla hihnassa!!!) niin saattaa helpostikin joutua auton yliajamaksi koska asuvat vilkkaasti liikennöidyn tien varrella...ja lisäsin vielä että kai hän ymmärtää että ainakin täällä Helsingissä on ihan laki, että koirat kulkevat kytkettyinä taajamassa ja KAIKKIALLA, ja että kaikki koirat tulee opettaa kulkemaan hihnassa vaikka myöhemmin olisikin niin tottelevainen ettei sitä tarvitse. Että tällaisia neropatteja :o) Joten ymmärtäähän sen, että tämäntyyppisille ihmisille yhdenkään terrierikasvattajan ei tulisi myydä pentua! Ja tällaisten ihmisten mielipiteet mä jätän ihan omaan arvoonsa ;o)
    Mä aina sanonkin, että parson sopii ÄLYKKÄILLE, huumorintajuisille, energisille puuha-peteille, jotka pitävät haasteista, ja joille koira on muutakin kuin joku nöyrä varjo!!
    Hanna, Mimmi ja Martti kirjoitti 19.12.2011 klo 13.10
    Heh, vai huonokäytöksisiä :-) Mun hyvä ystävä luuli saavansa mustan silmän tässä taannoin meillä, kun Mara ponkaisi suoraan silmään "tervehtiessään".. Onneksi kyseessä oli koiraihminen eikä mustaa silmääkään tullut :-)

    Meidän maine taloyhtiössä myöskin lienee vähintäänkin arveluttava, kun koirat räyhää ikkunassa kaikelle liikkuvalle. Tai oikeastaan Mimmi.. Puhdistin mainetta yksi ilta Maran kanssa, kun tavattiin naapuri snautserinsa kanssa ja Martti tervehti sitä iloisesti ♥ Samalla naapuri sanoi, että toinen näistä aina haukkuu ikkunassa ja toinen on ihan hiljaa ;-) No, totuuden nimissä ainakin minun ollessani kotona, myös Martti on äänessä... Onneksi on vain yksi seinänaapuri!
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 20.12.2011 klo 10.44
    Vai että huonokäytöksisiä... Mun mielestä teidän koirat käyttäytyy ihan hyvin. Ne rauhoittuu teillä sisällä paljon nopeammin vieraiden aikana, kun toi Ulpu. Mä tykkään, kun koirassa on vähän haastetta, terrierin eteen joutuu tekeen niin paljon hommia, et kyllä osaa iloita sit, kun se jotain asioita myös totteleekin (kaikenhan se oppii kyllä, mut toi kuuntelu/totteleminen onkin aina eri asia :)) Ulpu leikki viime sunnuntaina Uuno-parsonin kanssa ja Uunon omistaja sanoi, et pk-rodut on ihan helppo nakki näihin verrattuna.
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 20.12.2011 klo 14.49
    Niina, Balmer ja Mimi, sinä sen sanoit, että koiralla pitää olla omaa tahtoa ja luonnetta! Olisin alunperin halunnut isomman koiran, mutta ajattelin sitten, että käytännön kannalta kaupungissa pärjää paremmin pieni tyttö pienessä asunnossa pienen koiran kanssa ;) Mitään 'fifiä' en voinut harkitakaan, sorry kaikille sellaisten omistaville. Koira mun makuuni on rohkea, energinen ja älykäs. Eikös parsonista sanota, että siinä on iso koira pienen koiran ruumiissa :) Toivotaan, että tämä tuttu herää pian todellisuuteen ja koira oppii kulkemaan myös hihnassa!

    Hanna, Mimmi ja Martti, tuo innokas tervehteminen on meilläkin tuttua ;) Välillä tuntuu, että omat hampaat menee sisään, mutta ei sitten kumminkaan... ;D Teillä on vaan hyvät vahtikoirat! Niin kun meilläkin tai ainakin Luna.

    Tanja ja Ulpu, kiitos vaan, jos ovat sun mielestä ihan hyvä käytöksisiä ;)! Kaverilla on joskus ollut spanieli, eikä noi miehet aina ajattele, mitä möläyttelevät. Toi on niin totta, että parson oppii kyllä, mutta kuunteleminen on sitten asia erikseen... Hyvä kommentti Uunon omistajalta :)
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 20.12.2011 klo 15.27
    Joo, sillä oli ollut sekä dobberi, että joku muu (sakemanni kenties) aikoinaan toko-kaverina ja nyt sitten Uuno-parson, joka tuli sille 11 kuukautisena:) Sanoi, että vieläkin hänet yllättää se, kuinka nopeasti prson kiihtyy nollasta sataan ja kuinka vaikea siihen on ehtiä reagoimaan, koska sit kun on jo se sata lasissa, ni ei koira enää kuuntelee sanaakaan. Mä olen kyllä ihan myyty parsonin luonteelle. Mä kun olen tässä tutkaillut tuon terrikän sielunelämää, niin olen tullut siihen tulokseen, et mitä enemmän sä itse annat koiralle, ja mitä hauskempaa sillä on sun kanssa tehdessä, niin sitä palkitsevampi se on. Kaikenmoinen hauskanpito lujittaa ainakin meidän suhdetta. Nyt kun oon saanut opetettua Ulpulle noutamisen ilon, niin on luottamus kasvanut ja Ulpu tulee paremmin luokse silloinkin, kun ei ole sitä palloa kourassa.
    Niina, Balmer ja Mimi kirjoitti 20.12.2011 klo 17.58
    Joo, niin se on, että parsonin kiihtyvyys nollasta sataan yllättää kyllä monet kokeneetkin koiraihmiset! Sitä joutuu niin kuin itse skarppaamaan koko ajan, että pysyy tilanteen herrana. On tullut tuon Balmerin kanssa harjoiteltu jo pian 13.sta vuotta, ja minä kun luulin aikoinaan, että "kyyyllä se siitä asettuu, kunhan tulee semmoset 3-4 vuotta mittariin.......no näin ei sitten käynytkään, vaan Baltsu poika kun täytti 6 vuotta ja sai oikein kunnonn lihasmassaa alleen, niin siitähän se meno vaan kiihtyi! :o) Balmer on ollut koirana täydellisimmillään täytettyään 10 vuotta! Ja noin 8-kesäisestä olen voinut huoletta pitää vapaana, kun tottelee kuin unelma. sitä ennen se oli niin, että jos oli jo päästy kiihtymään, ja oltiin sata lasissa, niin tätä hyökkäysvaunua ei pysäyttänyt oikein mikään :o) Asettihan se ohjaajalle sellaista stressin tynkää aina välillä, kun koira saattoi lähteä kuin ohjus ties mistä syystä, jita ei voinut ennakoida...Mut on nää parsonit vaan ainoita oikeita koiria...ainakin meille. Ja niin kuin Tanja sanoit, yhdessä tekeminen ja puuhaaminen on tiiviin suhteen muodostumisen a ja o. Koira joka saa paljon, antaa paljon takaisin :o)
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 21.12.2011 klo 09.19
    Tanja ja Ulpu, aika hyvin, kun joku sanoo, että esim. dobermanni tai saksanpaimenkoira on helpompi, kun parson! Tykkään kyllä, kun parson on aina mukana meiningeissä ja pelkällä iloisella 'moi':lla saa hännän heilumaan ja koira on valmiina yhteiseen touhuamiseen. Sehän siinä onkin, että mitä enemmän niiden kanssa touhuaa, sen paremmin ne kuuntelee ja haluaa tehdä yhdessä! Lunan kanssa on varmaan vähemmän tehty, kun aikoinaan Nemon, joten tyttö on ihan tarkkana ja erittäin hyväntuulisena, kun tehdään jotain ihan kahden vaan, tyttöjen laatuaikaa :)

    Niina, Balmer ja Mimi, mielenkiintoista kuulla, että siinä tosiaan menee useampi vuosi ennen, kun nämä asettuvat ;) Mutta sehän on just yksi parsonin suola, että ovat vielä yli 10 vuotiaina sellaisia, että joku ohikulkija saattaa erehtyä, että siinä menee pentu tai ainakin nuori koira :) Parson osaa elää täysillä!
    Kati ja Iines (Peatdigger Joy) kirjoitti 23.12.2011 klo 14.05
    HAHAHHAh :D Täällä yksi myös onnellinen hyökkäysvaunun omistaja nauraa vedet silmissä hauskoille parson luonnehdinnoille :D Parsonia parempaa ystävää ei ole olemassakaan. Meidän naapurit ovat täysin toista mieltä, mutta olkoot rauhassa... ei mekään heistä tykätä ;)

    Hyvää Joulua teille, on ollut ihana seurata pentujen vaiheita! 

11.12.2011

Sosiaalistutaan

Viikolla meillä oli sukulaisia pentuja lelluttelemassa, josta intoutuneena veljentyttö Jonna lähti mulle seuraavana päivänä 'handleriksi' parsonlenkille eli vei pentuja ja minä isoja (huomaa: meidän Nemo ja Luna on nykyään 'isot koirat', todella suuret :D). Pennut kulkivatkin jo mukavasti hihnassa osan matkaa lenkistä, loppumatka kannettiin vuorotellen pieniä, kiitos myös Susannalle!
1323616978_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Hallissa sosiaalistumassa
1323617043_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nugaa kiinnosti eniten kaikki syötävä
1323617028_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ansku pötköttelikin hetken
Viikonloppuna oltiin mukana Kamunkorven ja Ulvomäen kennelien pentutapaamisessa Meirän hallilla. Kiitos kutsusta, päästiin taas sosiaalistumaan :) Menoa ja meininkiä riitti ja kaikkia mahdollisia käytiin nuuskuttelemassa. Ansku tapansa mukaan häntä pystyssä ja Nuga hieman varovaisemmin. Myös agilityputkea kokeiltiin ja tulihan ne molemmat sieltä läpi!
1323616995_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Täältä tullaan!
1323617013_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nugakin kävi putkessa
Pentupainit jatkuivat tänään työkaverin cairnin pennun Zorron kanssa, pojalla ikää 8 viikkoa. Kaikki koirat olivat ihan liekeissä ja Ansku näytti jätkille kaapin paikan, tottakai ;) Nugakin oli ihan mukana meiningeissä, kun kotioloissa sai peuhata ja olihan siinä vähän sellainen asetelma, että kaksi vastaan yksi... :)
1323636548_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Zorro kännykkäkameralla kuvattuna
Nyt vaan rauhoitutaan joulun odotukseen tai tietty tulevalla viikolla lähdetään parsonlenkille Ylöjärvelle, kun Ranskasta asti on tulossa vieraita, jee <3

Kommentit

    Tanja ja Ulpu kirjoitti 11.12.2011 klo 22.49
    Oi mitä tulevia liitotähtösiä ♥ Mun pitää tulla kattoon noita joku päivä, pakkopakkopakko.
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 13.12.2011 klo 08.09
    Tanja ja Ulpu, oli kiva nähdä eilen!
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 13.12.2011 klo 10.21
    Oli kyllä, mukava saada vertaistukea terrierinkasvatukseen :D 

6.12.2011

Itsenäisyyspäivän viettoa

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!
1323175582_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Käytiin aamusta koko kuuden hengen talous lenkillä
1323175650_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Sitten yritettiin söpöstellä kuusen juurella
1323175670_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kameraan oli jäänyt joku 'synkkyys' -asetus kuvien väreistä päätellen, onneksi kuvattavat ovat vähemmän synkkiä ;) Yritettiin ottaa taas yhtenä päivänä pönötyskuvia pennuista, mutta jostain syystä tytön kuvat ovat ihan pimeitä, joten täytyypi yrittää jälleen kerran uudestaan... Lupaan laittaa niitä sitten blogiin, kun on edes jotain vähän kelvollista näytettävää.
Eiliset parsonisten pikkujoulut meni leppoisissa tunnelmissa ja nyt meillä on kauhea kasa herkkuja, joita ajattelin viedä illalla agilityhallille, maistuu varmaan hikisille treenaajille :) Niin ja hei, me saatiin nukkua aamulla klo 11 asti, taisi olla jokseenkin rankat juhlat ainakin pienimmille. Kiitos kaikille osallistujille mukavista pikkujouluista!

Kommentit

    Tanja ja Ulpu kirjoitti 6.12.2011 klo 17.26
    Oi vitsi noi ei oo yhtään kamalampia, kun viimeksikään noi pennut. Aaargh. Rakas joulupukki. Toivoisin lahjaksi toisen noista. Kiitooos:)
    Niina, Balmer ja Mimi kirjoitti 6.12.2011 klo 20.20
    Hyvää itsenäisyyspäivää teille!
    Ihanaa, meilläkin on nyt maa juuri ja juuri valkoinen. Koirat olivat aivan villeinä lumesta! Ja pakolliset lumipallonheittelyleikitkin on tänään korkattu ekaa kertaa tältä talvelta. Balmer on aina ollut aivan OBSESSED lumipalloihin, ja Mimi näyttää olevan samaa maata. Siinä on vaan semmonen huono puoli, että he SYÖVÄT sitä lunta aina aika paljon, ja sen tietää mitä siittä seuraa...paljon pakotusta pissavehkeisiin ja uusi ulkoilulenkki noin parin tunnin sisällä viimeistään! No, hauskaa ainakin oli koko rahan edestä!
    Mimi oli Messarissa EH...tuomarina todellinen niuhottaja Cathy Delmar. En mä sillä, että Mimin nyt olisi kuulunutkaan pokata mitään palkintoja vielä, mutta on siinä nyt muutakin hyvää kuin turkki...:-( Ja olis mielestäni nyt ERIn ansainnut, esiintyi tosi kivasti ja on mielestäni todella hyvärakenteinen. Tää tätsy nyt ei vaan digannut. Liian skrode (siis vahvarakenteinen) hänelle. No, Mimillä ja meillä oli kivaa ja tavattiin Eijakin! Mimille oltiin ostettu oikein kevytboksikin näyttelyyn, että saa sitten rauhoittua siellä, mutta neitihän halusi vaan hengailla toisten koirien ja ihmisten kanssa ja vonkui koko ajan vaan pois sieltä vikittelemään vieressä ollutta Kentsua ja muita komistuksia, ja heti kun silmä vältti niin Mimari oli livahtanut Enzon tyhjään häkkiin...Mimi tuntuu ainakin nauttivan näyttelyissä, ja sehän se on tärkeintä!
    Mitäs, teillä näyttää parson luku kasvaneen tuplasti :-) :-)
    On ne vaan niin söpöjä!! Ja hommaa varmasti riittää lauman kanssa. Ootteko jo löytännet kodin Anskulle? Mut, hei tehän voitsitte pitää kummatkin, niin säilyis katsos TASAPARIT noin niin kuin sukupuolten kannalta ;-)
    Katja & pojat kirjoitti 6.12.2011 klo 22.33
    On ne vaan sulosen näkösiä söpöliinejä! ♥ Siis ettehän Te voi luopua noista kummastakaan.
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 7.12.2011 klo 08.36
    Tanja ja Ulpu, toiveenne toteutuu, tuon tytön tällä viikolla etukäteisjoululahjana sinulle. Onnea.. ;)

    Niina, Balmer ja Mimi, me ei huomattukaan heitellä lumipalloja eilen lenkillä, vaikka totesin, että nyt saisi lumiukon tehtyä. Täällä sama, että ainakin Nemo syö lunta ja pissaa sitten kirkasta nestettä... Kuulinkin Eijalta teidän reissusta, oli ilmeisesti tosi tiukka tuomari ylipäätään :/ Tuosta on hyvä jatkaa, kun Mimi osaa esiintyä ja nauttii näyttelyistä! Anskulle ei ole vielä löytynyt sopivaa kotia, eikä me voida kyllä neljää pitää, ei ei ei :D

    Katja & pojat, älä nyt yllytä hullua ;D Ei vaiskaan, ei me voida millään pitää neljää koiraa, aika ei vaan riitä, eikä neliöt ;D
    Hanna, Mimmi ja Martti kirjoitti 7.12.2011 klo 10.57
    On ne kyllä söpösiä ♥ Mutta myös työllistäviä, voin vain kuvitella... Neljä on kyllä jo aika paljon, toivottavasti Ansku löytää hyvän kodin :-)
    Nimim. tällä viikolla erinäisiä hermonmenetyksiä lenkeillä, kun vienyt molempia yhtä aikaa...

    Ihanaa joulun odotusta teille!
    ps. oliskohan ens vkolla lenkille tulijoita Yven suuntaan?
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 7.12.2011 klo 12.01
    Hanna, Mimmi ja Martti, ihanaa saada vertaistukea tuosta hermonmenetyksestä, tuttu tunne.. ;) Mulla tosin ei ole nyt just mennyt hermo lenkeillä, Luna alkanut vihdoin kiinnostumaan nameista, joten vetäminen ja toisille koirille rähjääminen on hieman helpottanut. Hermo tosin on mennyt neljän koiran jalkojen pesushowssa... Onneksi se nyt helpotti, kun tuli lunta! Joo, tulevalle viikolle ajateltiin lenkkiä Ylöjärvelle, kun tulee ilmeisesti Hauskatkin! Mukavaa joulunodotusta teille myös ♥
    Maija kirjoitti 8.12.2011 klo 07.51
    Oih mikä suloisuus siellä kuvissa. ♥♥♥. Kyllä tuli taas muutama ylimääräinen lyönti sydämeen. Huoh !!
    Ihailen kyllä kaikkia teitä, jotka osaa pitää isommankin lauman kasassa. Meillä menee myös ihan kivasti, mutta se johtunee siitä, että niin Tiuku kuin Onnikin ovat pienestä pitäen kasvaneet yhteen Essin kanssa. Ja se on hyvä, kun ovat olleet meillä niin paljon ja tulevaisuudessakin ovat usein meillä. tiukun ja onnin emännän tehtävät ovat nykyisin sen laatuisia, että koirille tarvitaan usein lapsenvahteja ja kukas siihen mukavampi kuin tuttu "mummi".
    Joulun terveiset ihanalle Lunalle ja Nemolle sekä pikkuiselle Nugalle. Ja typykälle, joka odottelee omaa kotiansa. oih !! ja huoh !!
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 8.12.2011 klo 09.24
    Maija, kiitos ♥ Kyllä meillä välillä yltyy meno aika villiksi ja sitten täytyy laittaa koiria jäähylle ;) Nemo on myös tarkkana kaikista syömisistä omistaan ja ihmisten.. Siihen ei auta muiden tulla kerjuulle ;) Oot kyllä ihana, kun tarjoudut hoitamaan koko koiralaumaa, korvaamaton apu! Terveiset menee perille, teille kans mukavaa joulunodotusta!
    Heidi ja GT kirjoitti 9.12.2011 klo 09.43
    Teillä on ollut vauhdikas syksy :D
    Lueskelin jälkikäteen hymyssä suin näitä blogikirjoituksia.

    Oikein mukavaa joulun odotusta!
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 9.12.2011 klo 14.47
    Heidi ja GT, kiva, kun kävit meidän blogissa! Juu, pientä hässäkkää tässä on ollut... ;) Leppoisaa joulun ja hauvojen odotusta myös teille! 

5.12.2011

Arvonta on päättynyt

Arvonta on päättynyt! Voi kunpa kalentereita olisi ollut enemmän, sillä monella oli hyviä perusteluja, miksi haluaisi sen. Niitä oli mukava lukea! Niin nuo kalenterit on kuumaa kamaa vuosi toisensa jälkeen ja aina myydään loppuun. Vähän virheellisesti mainostin: 'Kävikö tänäkin vuonna niin, ettet ehtinyt saamaan parsonkalenteria', sillä saihan niitä tosiaan messaristakin (Helsingin voittajanäyttelystä) ja mitä sieltä jäi, saa ehkäpä tilattua vielä Parsonpuodin kautta. Vai onko jollakin parempaa tietoa, loppuiko ne nyt?
Sitten asiaan eli arpaonni suosi tällä kertaa Merjaa ja Maunoa, onnittelut! Laitatteko minulle sähköpostilla (anna.rekonen@gmail.com) katuosoitteenne, niin laitan kalenterin matkaan :)!
1322347501_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kommentit

    Alli, Veli ja porukat kirjoitti 5.12.2011 klo 18.07
    Poikettiin mamin kanssa vastavierailulla, kun olitte käyneet lukasemassa meidän höpinöitä. Hyvää joulun odotusta ja railakasta russelivuotta 2012.
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 6.12.2011 klo 11.09
    Voi arpajais- onni minkä teit :( :)
    Onnea Merjalle ja Maunolle kalenterista, veikkaanpa, että tuo olisi ollut erittäin toivottu kaikkien osallistuneiden mielestä, ensi vuonna pitää saada oma :)
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 6.12.2011 klo 14.12
    Alli, veli ja porukat, kiva kun kävitte meidän blogissa :) Mukavaa joulun odotusta myös teidän laumalle!

    Tanja ja Ulpu, no sepäs se, olisi ollut niin kiva antaa se kalenteri kaikille osallistujille!
    Merja ja Mauno kirjoitti 6.12.2011 klo 21.10
    Upeeta! Kiitos paljon onnettarelle, iIhana kalenteri! Mehän ei siis ikinä voiteta mitään. Mukavaa joulunodotusta!
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 7.12.2011 klo 08.20
    Merja ja Mauno, eipä kestä :) Laitatteko osoitteenne minulle sähköpostilla, niin saan kalenterin postiin! Hyvää joulunodotusta myös teille :) 

3.12.2011

Kiltisti kerrostalossa


Bongasin jo jonkun aikaa sitten hyvän jutun koiran hankkimisesta ja kasvatuksesta VTS Kotien Asukasviesti 3/11 -lehdestä. Tuntuu, että nyt on muutenkin ollut koirista positiivisia juttuja lehdissä, aina Tamperelaisesta lähtien!
1322950348_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Jos kuva näkyy kovin pienenä, niin tämän linkin takaa pääsee lukemaan jutun sivulta 23.

1.12.2011

Sirkus pyörii

Sirkus pyörii eli meillä alkaa olla kotona aikamoinen hulina... Luna ja pennut juoksevat sekä painivat kaikki illat läpeensä ja jos pennut nostaa omaan aitaukseensa, alkaa kauhea huuto, mikä hiljenee hetkeksi uudella lelulla tai pikkuruisilla puru- tai rouhetikuilla. Vähän rauhallisempaa on meno, jos toista pentua pitää sylissä, mutta siinäkin on kauhean kiemurtelu päällä. Hetki sitten pennut viihtyivät pihassa yksikseen, mutta nyt pyytävät tuota pikaa sisälle, johtuneeko vaan kurjista vesikeleistä. Niin ja meillä on uusi vahtimisen kohde, kun tyttö kiipeää reteesti portaita pitkin yläkertaan, neljänneltä portaalta olen sen jo yllättänyt.. Meillä on siis turvaportti, mutta eihän se noin pieniä vielä pidättele, kun pääsevät väleistä kulkemaan ja muutenkin portaiden takaa on hyvä lähteä ylös päin.
1322769796_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Pihassa kaivetaan, kuva: Noora Näppilä
Tänään oli hieman rauhallisempi ilta, kun oltiin pentujen kanssa jo kolmatta kertaa parsonlenkillä, tällä kertaa Kaupissa. Pennut saivat hengailla hetken parkkiksella ja tutustua muihin lajitovereihin, jonka jälkeen isot pääsi kunnon lenkille. Tyttö on selvästi rohkeampi toisten koirien kanssa, mutta saattaa hiljaa murista ja nätisti on toiset koirat pentuja nuuskutellutkin. Poika ei oikein muista koirista piittaa ja nököttää vaan jalkojen juuressa, mutta antaa toisten haistella, jos niikseen on. Kulkevat muuten meidän pikkuautossa niin, että Nemo on omassa boksissaan, pennut Lunan boksissa ja ai että, kun Luna nauttii repsikassa turvavöissä olosta, käpertyy pienelle kerälle silmät ummessa penkinlämmittimen hohkatessa alla.
Pentujen rekisteripaperit tulivat ja pennut löytyvät nyt KoiraNetistä, onpa jotenkin hassua katsoa niitä netistä :) Vielä hetki sitten olivat ihan nobodyja, mutta nyt nimillä: Annastiina ja Anselmi. Nämä nimet taisikin jo vilahtaa ainakin siinä Aamulehden jutussa. Meillä noi koirien nimet on aina tullut intuitiolla, enkä ole siitä ensimmäisestä päässyt yli, enkä ympäri, joten ne nimet on jääneet sitten elämään. Olisin ehkä alunperin halunnut kutsumanimen tulevan virallisesta nimestä, mutta Nemon Quinlan tuotti sen verran vaikeuksia, että lähdettiin ihan toiselle linjalle. Toki kaikkiin meidän koirien nimiin liittyy joku pienen pieni inside juttu. Miten teidän koirien kutsumanimet on muovautuneet?
1322769804_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nakerrellaan, kuva: Noora Näppilä
Lunalta lähti karvat synnytyksen jälkeen, niin kuulemma kuuluukin. Ensin lähti se pohjavilla ja vaaleanpunainen nahka kuulsi päälliskarvan alta ja nyt nypin sen päällisenkin pois. Vielä kriittisimmät kohdat vaatii loppusilausta, kun neiti ei tällä kertaa ollut kovin suopeana touhuun. Toivottavasti karva kasvaa kuitenkin kovimmille pakkasille, siis kai tänäkin talvena pakkasia tulee..!
Sekä Nemon, että Lunan agitreenit on sujuneet mukavissa merkeissä. Nemo on joka kerta alkuunsa kovilla kierroksilla, mutta ihmeen hyvin silti kuuntelee ja kääntyy pienellä kentällä. Kepit on lähtenyt sujumaan jo 'väärältäkin' eli vasemmalta puolelta ja keinua ollaan päästy hiomaan myös. Luna on yllättänyt positiivisesti ja jo kolmatta viikkoa pysynyt aitojen sisäpuolella! Viimeksi otettiin oikein häiriötekijäksi Arttu parson kentän laidalle ja testattiin, lähteekö Luna ennemmin toisen koiran luo, eikä lähtenyt. Vilkaisi kyllä, mutta jatkoi nopeasti samaan suuntaan mun kanssa. Pikkuhiljaa alkaa luottamus kasvamaan, kun tyttö liitää niin suurella sydämellä :) Ja kun oikein kelailee taakse päin, niin sellaista karkailuongelmaa oli oikeastaan vaan joskus pentuna ja sitten sen yhden kerran, kun kaikki koirat treenasi samalla kentällä esteitä ja tunnetusti kuumat koirat on sitä mieltä, että agikenttä ja -esteet on yksinomaan heidän, sinne ei muita mahdu. Sen takia huutavat bokseissaankin kentän laidalla, että 'nyt olis mun vuoro jo, lähtekää te muut meneen' :) Mies on oikein kunnostautunut ja käynyt juoksemassa koirien kanssa yhdessä ja erikseen, se on hyvä, että joku pitää koirien kuntoa yllä agilityä ajatellen. Ei vaiskaan, juoksin minäkin eilen pienen matkan koirien kanssa.
1321810546_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Välillä levätään, kuva: Noora Näppilä
Se on sitten joulukuu ja tää ei ole juurikaan ehtinyt hääräämään joulujuttuja. Valot on saatu ikkunaan, joulukalenterit ostettu, glögiä juotu ja pellillinen joulutorttuja herkuteltu, mutta kaikki hankinnat on vielä tekemättä. Tää jouluhöpö ei edes jätä niitä yleensä viime tinkaan, mutta syksy on mennyt tässä pentuhöpöilyssä. Kyselinkin jo tuolla toisaalla, että voiko hormonit mennä sekaisin pennuista samanlailla, kun joillakin naisilla vauvoista..? Musta vähän tuntuu siltä ja jos totta puhutaan, niin ei ollut kyllä aikomustakaan ottaa kolmatta koiraa, eikä ainakaan näin pienillä ikäeroilla, kuten joskus sitä olen jollekin 'saarnannut', mutta sydän se vaan vie, eikä kai muuta voi <3
Mukavasti on tullut osallistujia kalenteri-arvontaan, kiitos kaikille kommenteista! Vielä on kolme päivää aikaa osallistua täällä :)
1322769677_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Annastiinan ja Nemon yhteinen juttu, mihin muut koirat eivät mahdu mukaan

Kommentit

    Niina, Balmer ja Mimi kirjoitti 2.12.2011 klo 19.20
    Ihana toi viimenen kuva! Tai kaikkihan ne nyt ihania on...
    Voi, kun olis silloin ollut digikamera kun Balmerilla ja Amilla oli pennut, niin nyt mä voisin laittaa näytiksi tollasen tismalleen samanlaisen kuvan Balmerista ja pojastaan Aaronista! Balmer makasi just noin selällään lattialla, ja Aaron 4 viikkoa oli aina siellä suussa! Ja sama meno jatkui niin kauan kunnes Aaron lähti uuteen kotiin. Musta tuntui, että Balmer kaipasi niitä pentuja enempi kuin Ami, mutta eihän sitä tiedä, Ami oli välillä niin salaperäinen :-)

    Meidän koirien kutsumanimet ovat perinteisesti tulleet näistä rekisteröidyistä nimistä. Ami Amppari Ampulli Amsu Amppu oli oikeesti Amy, ja Balmer nyt on Balmer, tai Baltsu Balmu Pamsu Paikku Paijutin. Ja Mimi keksimällä keksittiin kun Miisu ei ollut mun mieleen...mä oon tavannut liikaa kissoja joiden nimi on Miisu :-) Mietittiin ja mietittiin ja aluksi ajateltiin että Mimmi tai Minni, mutta sitten se tuli jotenkin niin, että ensin oli Ami ja nyt vois sitten olla Mimi. Ja Mimari on lempinimi.
    Ai niin, nähtiin tänään muuten Mirkku! Mä näin pari parsonia yhdellä naisella, ja kysyin että keltä kasvattajalta ne ovat: Nää on Kamunkorven koiria kumpikin, nainen ehätti sanomaan, ja samassa sanoin, että hei, toihan on MAUNO!! Samassa tajusin, että Mauno asuu Nokialla, ja Mirkun emäntä viikot täällä! Mimi tapasi siis siskonsa. Mutta kyllä on Mirkku Maunon näköinen ja kokoinen-paljon suurempi kuin Mimi ja enempi jotenkin urosmainen olemukseltaan. Sen takia ehkä luulinkin ensin Maunoksi:-) Vikkelä plikka tuntui olevan ja vauhtia riitti.
    Katja & pojat kirjoitti 2.12.2011 klo 22.07
    Ihania kuvia. Meillä toi nimi homma on ollu näitten kohdalla helppoo. Teuvohan on jo valmiiks Teuvo ja miks sitä hyvää nimee muuksi muuttaan? Tuntee silti mm. nimet Teukka, Tessu ja Tepi. Rakkaalla lapsella on monta nimee. ♥ Eikä Oskarinkaan nimestä päättäminen ollu kovin vaikeeta. ;) Eijan naapurissahan asuu Teuvo ja pari muutakin miestä. :D Mm. Ossi löytyi sieltä vielä pari vuotta sitten. :D
    Katja & pojat kirjoitti 2.12.2011 klo 22.14
    Jos tää nyt tulee uusiks niin poistappa Anna sit tää jälkimmäinen kommentointi. Näyttäis hukkuneen johonkin bittiavaruuteen meijän kommentti.
    Ihania kuvia. Meillä toi nimi homma on ollu näitten kohdalla helppo homma. Teuvohan nyt on jo valmiiks Teuvo. Hilpeyttä herättävän täydellisen nimensä kanssa hyvä jo valmiiks. Kaikkien täytyy aina todeta, että maanteiden kuningas. ;) Tässä tapauksessa kyllä metsien kuningas. :D Ja Ossi taas... Eijan naapurissa asuu Teuvo ja siellä asui vielä pari vuotta sitten myöskin Ossi. ;D Että silleen.
    Hanna, Mimmi ja Martti kirjoitti 2.12.2011 klo 22.51
    Voi että, on teillä siellä varmasti hulinaa! Järjellä ei näiden koirajuttujen kanssa ole mitään tekemistä, olen huomannut :-) Tosin pystyin lähes 6 vuotta pitämään koiraluvun yhdessä, mikä nyt tuntuu aika suoritukselta :-)

    Meillä Mimmin nimi oli kyllä aika työvoitto. Halusin suomalaisen, parsonin kaltaiselle "peruskoiralle" sopivan, konstailemattoman ja helposti huudettavan nimen :-) Kirjoittelin monia ehdotuksia paperille, Luna oli muuten yksi varteenotettava vaihtoehto, mutta lopulta Mimmi oli niin Mimmin näköinen, että nimi oli selvä :-D

    Martin nimi taas lähti ihan Mimmistä. Nimen piti sointua hyvin Mimmin kanssa, olla jälleen suomalainen, konstailematon ja helppo huutaa :-) Lisäksi halusin siihen R-kirjaimen, on hyvä yhdistää voimasanoihin ;-) Martti sopi Martille lopulta kuin "nenä päähän" ja nimi muuten tulee Martti Syrjän mukaan, kun Ylöjärveltä ollaan :-D Meitin Marakaan ei ole mikään erityisen "kaunis" poika, mutta suuri sielu :-) Ja mikä hassuinta, Martin veljestä tuli Mauri, ihan toistemme nimistä tietämättä!
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 3.12.2011 klo 11.17
    Mieti, jos niitä pentuja olis tullut viisi, vois olla hermoilla koettelemista :) Lunasta tulee varmasti hieno liito-koira, koska Ulpukin on niin hyvä (mä oon selkeesti meidän tiimin heikompi lenkki..) ja aika samanlaisia nää meidän siskokset ovat. Meillähän Näädän alkuperäinen kutsumanimi oli Unski, mut joku sitä alkoi näädäksi sanomaan ja nimi jäi. Ulpusta mietittiin Kukkaa, Hippiä ja vaikka mitä, mut Ulpu tuntui hyvän lyhyeltä ja ytimekkäältä. Lempinimiähän meidänkin koirilla on vaikka mitä; Näädästä Nakki, Pötkö, Puikula, Pussihousu, Matala, Pikkutassu, Vemmelsääri. Ulpusta Ulppis, Upi, Upsu, Pörrö, Ransu, Apina, Ärripurri, Pikkuakka, Saunatonttu. Yleisesti koirat on meillä pojat:)
    Eija kirjoitti 3.12.2011 klo 11.27
    Niin no mieti kun meillä oli kesällä 9! Onneks oli kesä!

    Mä en muista mistä Kamun nimi tuli, mutta se oli kuitenkin arvonnan tulos :D Me siis arvottiin koiralle nimi, kun se meille tuli. Krista oli ollut syntymästä asti Krista ja nimi vaan vähän niinkun jäi käyttöön, vaikka ei pitänyt. Samoin Rohmu oli aina ollut Rohmu, joten miksi sitä hyvää nimeä vaihtamaan. Lakun nimi oli joskus aikojen alussa päätetty, että sitten kun meille tulee saku, se on Laku. Hassua sinänsä, että myös Lakun sisko on Laku ja toinen sisko (joka oli väriltään täysin ruskea) oli Suku.
    Anna, Nemo, Luna ja Nuga kirjoitti 4.12.2011 klo 23.18
    Niina, Balmer ja Mimi, Nemo ja Annastiina alkoivat leikkiin tota vasta pari viikkoa sitten ja muistin heti, mitä puhuit Balmerista ja Aaronista! Taitaa olla tyypillinen parsonleikki :) Teillä on siis koirien kutsumanimet tulleet niistä virallisista, kätsyä! Noita omien koirien sisaruksia on aina kiva nähdä :)

    Katja & pojat, ahaa te olette suosineet tällaisia perinteisiä suomalaisia nimiä suoraan Karhelta :) Hih, metsien kuningas!

    Hanna, Mimmi ja Martti, toi on kyllä totta, että aika suoritus olla kuusi vuotta yhden koiran kanssa ;) Luna taitaa olla aika suosittu koiran nimi... Martti nimessä tykkään juurikin siitä ylöjärveläisestä taustasta!

    Tanja ja Ulpu, sanos muuta, mä en selviäisi viiden pennun kanssa tai täytyisi ottaa jotain hermolomaa, ainakin töistä, ehkä kotoakin ;D Samaa mieltä, meidän tytöt rulettaa kaikissa vauhtilajeissa. Ihania ja hassuja lempinimiä teidän koiruuksilla!

    Eija, täytyy sanoa, että en olisi pystynyt 9 pennun kans... Huh huh! Teillä on ollut sitten solidaarinen nimen valinta Kamulle, oikein arpomalla. Hyvät noi SukuLakun siskokset :D