Oon ryhdistäytynyt ja laittanut viikon verran koirien menoja kalenteriin ylös. Niin on helpompi katsoa, kenellä on eniten energiaa ja viedä se koirista pidemmälle lenkille/lenkkitreffeille/kylään tms. Niitä on vaan niin helpompi lenkittää yksitellen ja antaa samalla jokaiselle vähän omaa aikaa. Toki yhdessä tehdään lyhyemmät aamulenkit ja iltapissatukset, isojen koirien kanssa, Nuga erikseen.
Lunan kanssa kun ollaan tehty pidempää lenkkiä, tuntuu että ensimmäiset 45min on valppaana, jonka jälkeen rentoutuu ja loppuu se älytön vetäminen! Koirat ohittaa tosi kivasti äänettömästi, mutta aina tarvii olla itse tilanteen tasalla, sillä rähinä on varma, jos pääsee toisen koiran kohdalla vetämään, eikä tietenkään kosketusetäisyydelle auta mennä. Lisäksi ollaan leikitty hihnassa ja liinassa/vapaana. Aivan vapaaksi en ole Lunaa vielä uskaltanut päästää, mutta liinan mitta riitti hyvin, kun umpihangessa touhuttiin kahden narupallon kanssa. Tosin yhden kanssa tultiin kotiin, sillä sinne hankeen se sitten hukkui.. Ja ei kun ostamaan toista narupalloa viikon sisään.. ;)
Luna sylikoirien sylikoira <3
Nuga on ollut aika äänekästä poikaa lenkeillä eli pitää sellaista varoitushaukkua, kun näkee kaukana ihmisen tai koiran, varsinkin pimeään aikaan. Ensin yritin kitkeä haukkumista pois namipalkalla, mutta sen nielaistuaan, aloitti taas. Sitten yritin leikittää, jotta rentoutuisi pihalla, toimi siinä mielessä, että Nuga ei huomannut toisia koiria. Paras keino ehkä kuitenkin oli tuo niskasta silittäminen, mikä koiraa rauhoittaa. Myös Nemon kanssa lenkkeillessä Nuga ei ole toisille koirille haukkunut, sillä Nemo ei juurikaan niihin reagoi. Eläinlääkärissä vaan meni aika pärinäksi, kun rokotukselle mentäessä Nuga törmäsi aulassa kissoihin ja kaniin + toimenpiteen jälkeen sai vuoroaan odottava mopsi kuulla kunniansa.. Ehkä tää tästä.
Nugalla on ensimmäiset hampaat lähteneet ja viime viikolla oli vähän nakerrellut kylppärissä saunan oven karmeja sekä alinta penkkiä. Myös useampana yönä tuli herätys siinä 04 paikkeilla, ilmeisesti siksi, että ikenet kutisivat, sillä rauhoittui kyllä, kun antoi uusia puruluita jyrsittäväksi. Onneksi tällä viikolla on saanut yöt nukkua paremmin. Nemo muuten on suhtautunut Nugaan myötämielisemmin jo useamman viikon ajan. Keittiössä ei tule enää niin usein nokkapokkaa ja samalla sohvallakin mahdutaan pötköttelemään :)
Samalla sohvalla sulassa sovussa
Agilityssä Lunalla oli tällä viikolla sopivat kierrokset. Aika vaikeita juttuja mentiin; takaakiertoja, jaakotusta ja takaaohjausta. Luna meni kyllä kaikki, mitkä osasin näyttää oikein, mutta jos en ajoissa näyttänyt, niin alkoi komentamaan mua haukkumalla, että 'mitä seuraavaksi, kerro kerro!' Puomin tyttö kipitti ekaa kertaa ilman hihnaa ja mukavan tarkasti meni ja pysähtyi kontaktillekin, vaikka se jarrutus vielä on hieman hakusessa.
Nemolla oli hauskat treenit, kun tehtiin tehokasta kontaktitreeniä ja muuten pidettiin hauskaa hypyillä ja putkilla. Välillä vähän kevyempää vaihteeksi pitkille ohjausharjoituksille. Aloin jalostamaan kontaktia niin, että Nemo pysähtyy alastulokontaktille ja mä liikun eteenpäin. Suoraan eteen olen liikkunutkin ja pysyy ihan hyvin, mutta nyt otettiin valssia ja muuta, sillä kisaradalla voi kontaktin jälkeen olla lähtö mihin suuntaan tahansa. Nemo oli vielä kotonakin ihan suu hymyssä!
Lintubongari
Treenailtiin Nemon kanssa myös SportDogParkin agiepiksissä yhdellä mölliradalla ja kisaavien radalla kahteen kertaan. Möllirata oli juoksurata, ilman kontakteja. Vauhtia siis piisasi ja pari virhettä tuli putken väärästä päästä ja hypyn ohittamisesta mun jäädessä jälkeen. Kisaavien radalla olikin haastetta ja meidän kohtaloksi päätyi putki, joka oli sijoitettu A:n alle. Ekalla kierroksella itselle iski tenkkapoo kumpaan piti mennä ja toiselle radalla Nemo oli jo oppinut kumpaan piti mennä ;) Noh, saatiin se vielä korjattua, mutta palkinnoille ei päästy hyllyillä. Kivaa kuitenkin oli, vaikka reissuun hujahti viitisen tuntia... Jokseenkin suosittuja nuo ko. paikan kisat :)
Parsonlenkillä oli mukavaa, kun jäätiin jonon hännille Lunan poikakaverin Martin kanssa. Leppoisa Martti poika oli sen verran iloinen tuttavuus, jotta Nugakin innostui leikkiinkutsuun. Ehkäpä joku kerta juoksutetaan kaikkia kolmea samaan aikaan vapaana. Nemo taidetaan jättää siitä hötäkästä pois, kun on pikkaisen mustis tuosta Lunan kilpakosijasta :D
Nuga äidin suojissa
Virhe
Eija, on niissä edelleen vaan samaa näköä :)