28.6.2016

SM-kisojen fiiliksiä

Once in a lifetime -meiningillä lähdettiin agilityn SM-kisoihin Nastolaan lauantaiaamuna 18.6. klo 5.30 kimppakyydillä Hannan ja Martin kanssa. Kohtuullisesti jännitti etukäteen esimmäiset arvokisat, mutta ihmeesti sain pään hallintaan jo hyvissä ajoin viikolla ja sama jatkui itse kisapaikalla. 

Brittiläisen Lee Gibsonin rata oli suhteellisen haastava (agilityliiton blogista löytyy juttu medien joukkueradasta) ja radan loppupuolella kummitteli aina niin ihanan kinkkinen putki-puomi erottelu, joka ei tunnu meillä koskaan onnistuvan, treeneissäkään. Niinpä jäin rauhallisin mielin rataan tutustumisen jälkeen lämmittelemään Nemoa ja hakemaan vakaata kontaktia kera herkkujen. Ajatuksena tehdä hyvä rata sinne kinkkiseen kohtaan ja jättää herran haltuun kumpaan kirmaa sillä harjoittelulla, mitä ko. kohtaan on tehty.


1. Startti kotipihasta aamuvarhain 2. Nemo tyytyväisenä hotellin lakanoissa 3. Lemmikki huoneessa, ei saa häiritä (hotellissa kuulemma n. 100 muutakin koirahuonetta käytössä) 4. Ohi on, pientä sanomista Nemon kekkeröinnistä :P

Kontakti oli tosi hyvä odotellessa ja olin toiveekkaalla mielellä. Karsinassa odotellessa kuitenkin kontakti alkoi hiipua, sillä siellähän ei enää koiraa voi palkata. Pyysin Nemoa vaan istumaan ja keskityin hengittelemään ja nollaamaan pään. Jälkeen päin ajatellen, olisi ehkä pitänyt mennä kyykkyyn Nemon viereen ja hakee siinä sitä kontaktia, sillä Nemolla ei istuminen oikein onnistunut, kun seinän toisella puolella oleva koira kiinnosti, lepattavat kankaat ihmetytti ja ei sinne märälle tehnyt mieli istua... Lähdössä sitten Nemo ei mennyt istumaan ja videolta näkee, että pyysin sitä kyllä useamman kerran. Taisi siinä jo saada niskalenkin minusta. 

Päästiin ensimmäiset viisi estettä ja olen alun kuljettavaan valssiin erittäin tyytyväinen, ajoitus toimi, muistin kääntää Nemoa mutkaputkeen ja maltoin odottaa keinulle menoa. Muurin jälkeen kuitenkin Nemo päätti irrotella ja juoksi holtittomasti väärään päähän putkea, se oli se ns. Nemon bravuuri, millä saatiin aikoinaan aina yleisöstä makeat naurut. Lähtee siis aina niin, että kiilaa lähes mun varpaideni päältä ja haukahtaa eli pitää ihan omaa kivaa pilke silmäkulmassa. Videolla ja kuvissa näkyy, että näytin kyllä sitä ihan loogista putken päätä, enkä rynninnyt oikealle. Toki olin inasen jäljessä, mutta sen ei pitäisi haitata, vaikka tässä tilanteessa olisi mahdollisesti pelastanut tilanteen. Tai sitten olisi pitänyt juosta keinu kaueampaa, jotta Nemo olisi hypännyt muurin eri kulmassa ja ajautunut helpommin loogiseen päähän putkea. Mutta yhtä kaikki, kuvio oli sellainen mitä opetan omille alkeiskurssilaisilleni, eikä Nemolla mene mikään kuvio, jos alkaa koijaroimaan :P

Loppurataa on turha analysoida... Nemoa kutsui A:n jälkeen putki ja kun vihdoin pääsi kepeille, niin karkasi välistä pois yleisön luo yrittäen mennä aidan ali! :D Jonka jälkeen kävi katsomassa numerokyltin, joka oli ikäänkuin pieni ämpäri nurin päin. Sellaista hauskaa. Tästä voi tsiikaa kekkeröintivideon:


Ylökkin medijoukkueessa oli myös parsonit Martti ja Fairy, joille tuli hienot radat, mutta putki-puomi erottelu koitui kohtaloksi. Joukkueemme ankkurina lähtenyt sheltti Bella teki hieno vauhdikkaan radan, jossa ei muita virheitä, kun tokaviimeisen riman putoaminen. Kokemuksen kannalta hyvällä fiiliksellä (Nemo tosin oli vähän allapäin johtuiko kaatosateesta, melkein lentoon lähtevästä lepattavasta teltasta, jossa olivat suojassa bokseissaan vai siitä, kun pääsi vaan yhdelle radalle tosi toimiin). Kiitos tiimille ja kaikille Ylökkiläisille hyvästä hengestä!

Viikonloppu jatkui mukavissa merkeissä Lahden Cumuluksessa Hannan ja Martin kanssa. Nemolle sain kotiinkuljetuksen Villeltä, iso kiitos siitä! Olisi ollut hieman haastavaa olla yön yli kahden eri lauman parsonuroksen kanssa pienessä huoneessa. Tosin pojat ehtivät pari tuntia hengailla hotellilla samaan aikaan ja se meni kivuttomasti toisen ollessa boksissa, vaikka pientä tuijottelua olikin, niin mitään mekkalaa ei syntynyt. On nuo vaan fiksuja poikia! Illalla suunnattiin vielä ravintolaan syömään ja lasilliselle, jonka jälkeen oltiinkin valmiita kaatumaan sänkyyn. 

Sunnuntaiaamuna satoi kiitettävästi ja meillä ei ollut kiirettä kisapaikalle, joten syötiin hotellin aamupala kaikessa rauhassa. Sen jälkeen pötköteltiin huoneessa ja seurattiin tarkkana livestream lähetystä, jonka välityksellä näki hyvin jo mediyksilöratan kuvioita, mikä oli aika kätevää Hannan ja Martin iltapäivän suoritusta ajatellen. Yksilösuorituksia oli huikea seurata paikan päällä ja tunnelma oli korkealla, keli parani koko ajan iltapäivää kohti, illalla paistoi jo aurinko! Tuli myös vähän shoppailtua kotiin viemisiä eli koirille possunkorvia, nameja, roadkill -leopardi ja itselle Hukkapistosta lippis, pipo ja kännykkäpussi, jonka saa kätevästi lenkille mukaan. 

Kasvattini Sky oli myös kisapaikalla turistina ja olipas ihana pienen reaktio, kun tajusi mun olevan siinä vieressä. Vettä satoi ihan reippaasti, Sky nökötti pää märkänä sadetakkinsa alla ja kun kuuli mun ääneni, niin katsoi ensin, vilkaisi uudestaan ja ryntäsi suoraan mun syliin, sitten sitä pususadetta kestikin useamman minuutin. Meinasi viedä mun korviksetkin mennessään. Omistajansa sanoi, että Sky on aina iloinen vieraista, muttei kuitenkaan reagoi muihin samalla tavalla. Tämä on ehkä se kasvatuksen parhain puoli, tulee vieläkin kyyneleet silmiin muistellessa kohtaamista <3


1. Nemo hotellin aulassa 2. Hikisenä, mutta onnellisena 3. Pusuja vaan sataa 4. Herkuttelua aamupalalla

Olipas mukava viikonloppu lajin parissa lukuisten ystävien, kavereitten ja tuttavien kesken, tunnelma oli upea! Nyt tuntuu, että veri vetää vuoden päästä Lappeenrantaan SM-kisoihin! Ja kaikista ennakkopuheistani huolimatta tekisi mieli kyllä vielä lähteä Nemon kanssa kokeilemaan, mutta katsotaan nyt kuinka treenit ja kisat etenee.

Yllättävän raskas viikonloppu kuitenkin oli, vaikka oma osuus oli vain sen alle minuutin :D Kesti viikon toipua univelasta ja väsymyksestä. Nyt kohti uusia seikkailuja ja tsemppiä kaikille tutuille viikonloppuna maajoukkuekarsintoihin! 


Yhtä kokemusta rikkaampina <3

25.6.2016

Yhtä villi kun 8 vuotta sitten

Meidän ihana ilopilleri, sähköjänis ja armoton pusuttelija Nemo tänään 8 vuotta! Mä en kestä. Aika menee hurjaa vauhtia, kun juuri vasta ihmeteltiin porukalla sitä pientä nallekarhun näköistä, maailman suloisinta pentua, jolla oli terävät hampaat, mutta joka oli niin kiltti, rohkea ja iloinen. Samat adjektiivit pätee yhä, tosin ne hampaat on tasoittuneet ;)


Nemon synttäriaamu on alkanut mukavasti lenkkeillen, kaksin heitellen frisbeeta ja palloa sekä herkkumakkara aamiaisella. Tässä videomatskua aamun kirmailuista (sitä varsinaista hepulirallia en saanut videolle, damn!):


6.6.2016

Ihan parhaat (ysäri) kisat ikinä!

NPKH eli Nokian Palveluskoiraharrastajat olivat laittaneet parastaan ja järjestäneet superhauskat I love 90's -teemakisat! Noin puolet porukasta oli pukeutunut teeman mukaisesti ja heti autosta noustua alkoi naurattaa ne kaikki ihanat nappiverkkarit, hempeät pastillinväriset tuulipuvut, vyötärölaukut, polviin asti roikkuvat NHL-paidat, saparot, farkkushortsilappuhaalarit jne. Itselle löytyi ensimmäiseltä ihastukselta 14-vuotis lahjaksi saatu legendaarinen Phoenix Suns lippis, jonka johdosta mun teinivuosien lempinimi olikin Fiinix ;) Lisäksi ensimmäiseltä poikaystävältä sain lainaan suurikokoisen Leviksen paidan raflaavilla teksteillä, josta tulikin palautetta 'kivasta paidasta', jep jep.


Homma oli viety ihan loppuun asti, sillä kanttiinista sai hiukopalaksi No Limits tortilloja, Erittän Hyvä Ellei Täydellinen vohveleita, Matti ja Teppo makkaraa jne ja valuuttana tietysti markat. Paikalla oli mahtava mukaansa tempaava juontaja, joka kehotti porukkaa hästäggäämään parhaat kuvansa #ysäriaksaa ja kertoi, että tapahtumassa saa lisäpalkintoja parhaista asuista sekä tuuletuksista. Myös lajin juonto oli realistinen eli ei ole helppoa agility ja jos olisi, niin kaikkihan sitä tekisi ja joskus radalla tosiaan tulee niitä ylimääräisiä mutkia ja kaarteita, mutta se on vaan lajin suola, kuuluu asiaan. Kaikki mokaa joskus tuossa lajissa, se on 100% varmaa ja sehän meitä yhdistää, ei oteta turhan vakavasti.



Omaa vuoroa odotellessa pysyi jännitys kurissa, sillä hymy ja nauru oli herkässä, kun c-kasetilta kajahti toinen toistaan nostalgisimpia biisejä mm. no se No Limits, Summer Is Crazy, Oi Beibi, Scatman John jne. Pakko oli vaan hihittää ja jammailla, pääsi fiiliksissä takaisin nuoruusvuosiin. Siinä siivellä ne radatkin meni sitten yli odotusten rennolla otteella ja saatiin vihdoin vuoden eka nollatulos B radalta, wuhuu!

Nemo oli ihan fiiliksissä päivästä, kun kahden oltiin liikenteessä ja mulla taskussa lihapullia. Lisäksi alueella oli mahdottoman hyvät hajut, jotka ensimmäisen radan lähdössä meinasi sekoittaa pojan pään, mutta sai kuitenkin kuononsa ylös maasta ja lähti radalle. Nemo pääsi tietysti myös tuttujen rapsutuksiin, leikittiin, syliteltiin ja pusuteltiin. Viimeisen radan jälkeen oli varattu kippoon maksalaatikkoa ja lihapullaa.


Tässä meidän radat:


A agirata, 10vp


B agirata, 0vp!


C hyppyrata, hyl

Nemo teki hienosti hommia mun kanssa joka radalla, eikä karkaillut. Saatiin jälleen vire hallintaan, parasta. Tosin näistä videoista huomaa, että jossain kohtaa käsi ja jalat näytti sinne minne pitikin, mutta Nemo kiitää pitkälle eteen, tunteella, niin kun aina. Noi ysärihihat lepatti sen verran villisti, että melkein haittoi ohjaamista, mutta onneksi koira ei ottanut niistä häiriötä... Iso kiitos salakuvaajille! ;) Näistä videoista on aina hyötyä itselle. 

Kaikille kisaajille tarjottiin vielä mehujäät ja kun sitä legendaarista ampparia siinä agiopeni vieressä starttieni jälkeen nautiskelin, niin spontaanisti heitin tunteella: 'Nää oli ihan parhaat kisat ikinä' :D <3

Nämä olikin meidän viimeiset kisat, jossa varsinaisia tavoitteita, sillä tänään oli viimeinen päivä kerätä nollia agilityn SM-kisoihin 2016 ja meille niitä ehti tulla 5, mutta kaksi olisi vielä tarvittu (ja se tuplanolla, peräkkäisiltä radoilta). Kesän 2017 SM-kisat ei ole enää meidän tavoitteissa. Mutta ei hätää, päästään tosiaan parin viikon päästä SM-kisoihin Ylökkin medijoukkueeseen mukaan ja startataan toisina neljästä koirakosta. Pikkuhiljaa alkaa jännittämään... Vaikka täytyy ottaa se asenne, että kisat on samanlaiset, kun kaikki muutkin eli parhaamme yritetään, mutta lopputulos voi olla nollasta hylsyyn ja kaikkei siltä väliltä, kaikki on sadasosasekunneista (ja hermoista) kiinni.


Illalla ei sitten meinannut tulla uni, kun ysäribiisit soi kilpaa päässä... :D Iso kiitos NPKH:n tiimi, te olette huippuja!

P.S. Rakastan tota koiraa yli kaiken, mun soulmate Nemo <3