27.5.2023

Toukokuu touhua täynnä

Toukokuu on ollut touhua täynnä ja välillä jo ihan kesäkeliäkin. Lämpötilat heittelee, kun tänään +12, mutta pitkää pätkää oli jo +18-23!

Lämpöisinä päivinä on tehty kunnon aamulenkki, kun on ollut vielä viileämpää, mutta päivällä vaan käyty tien laidassa, jotta koirat ovat saaneet tehtyä tarpeensa. Lunan kanssa on sitten myöhemmin vielä lähdetty ihan lenkille, kun ei ole niin lämpöherkkä. Lisäksi illalla taas tien varteen käymään Nemon kanssa.


Mummu, Luna ja Tahti


Tyttöjen reissu tallille

Yhtenä iltana koirien isä kävi kylässä ja tehtiin 1h reipas lenkki Lunan kanssa, tyttö oli niin innoissaan, että kiskoi koko lenkin kieli pitkällä. Sen jälkeen Luna olikin muutaman päivän sitä mieltä, että hän ei lenkille lähde, toki oli viileämpää keliäkin, joten johtuiko rankasta lenkistä vai kelistä. 

Selvä yhteys on ollut siihenkin, jos Lunalla on ollut tarpeeksi aktiviteettia, niin nukkuu aamulla pidempään ja niin ollen ei herätä Nemoa, eikä pojalla tule pissoja sisälle. Vaihtelevalla menestyksellä on menty eli välillä 5 aamua putkeen, ettei pissoja sisällä ja sitten taas tyyliin 3 aamua putkeen, että on. Nemolta otettiin jo pissanäytekin, mutta se oli täysin normaali. Eläinlääkäri veikkasi syyksi dementiaa, kun kuitenkin fyysisesti voi olla 8-12h pissaamatta, jos ei tapahdu mitään erityistä ja malttaa chillailla. 


Vähäjärvellä lenkillä eläinlääkärin jälkeen


Katse järvelle

Koirat kävivät Oiva Eläinklinikalla kontrolliverikokeissa ja molemmat ultrattiin. Ultrassa näytti hyvältä maksan ja sapen osalta, Lunalta tsekattiin myös sydän ja tilanne oli ennallaan eli lievä sivuääni, edelleen asteikko 1. Verikokeiden tulokset ei olleet ihan priimaa, muttei toisaalta mitään hälyyttävääkään. Molemmilla kolmesta maksa-arvosta 2 oli laskenut raja-arvoihin, enää yksi oli koholla. Hemoglobiini oli myös molemmilla hieman alhaalla, Nemolla tuli sanomista myös verihiutaleista ja kolesterolista. Onneksi kaikki tosiaan vaan hieman yli tai ali viitearvojen, joten jatketaan Brittin Hepatic nappulalla ja seuraavat verikokeet syksyllä. 

Koirilla oli jälleen erittäin hauskaa eläinlääkärissä :D Ensin tsekkasin painot ja heidän vaaka näytti tarkempaa lukua: Nemo 9,5kg ja Luna 8,1kg eli molemmat ihannepainossa. Eläinlääkäri Saila sitten pusuteltiin kilpaa ja ensin tsekattiin Nemo. Poika ei huomannut verikokeen ottoa, kun seisoi pöydällä tsekaten mun kädessä olevaa namia. Ultra meni kans hyvin. Sitten oli Lunan vuoro ja seisoi koko ajan nätisti paikallaan, lopuksi sai tietysti namia palkaksi. Sillä välin, kun Luna oli pöydällä, niin Nemo kekkuloi lattialla... :D Siis teputti, tutki, läähätti, heilutti häntää ja lopulta varasti pöydän alla olevasta potasta käsipaperia silputtavaksi. Niin hupsu, kohta 15-vuotias <3 Saila laittoi välissä pojalle vettä ja karva-alustankin lattialle, josko olisi siihen rauhoittunut, mutta ei.


Aamulenkit on parhaita

Toukokuussa meillä on käynyt yökylävieraita. Miehen kaverin sylissä olisi istuttu 24/7 ja muutenkin poikien touhua piti seurata tiiviisti. Seuraavana päivänä Nemo nukkuikin koko päivän sikeästi, kun Luna lähti tallille ja sen jälkeen mummulle mukaan. 

Toisena viikonloppuna meillä oli juhlat ja noin 10 henkilön vauhdikas porukka. Luna nautti menosta ja meiningistä, istui syleissä rapsuteltavana ja sai herkkuja mm. makkaraa. Nemo oli sillä välin mummulassa yökylässä ja reissu oli mennyt mukavasti, paljon paremmin, mitä odotettiin. Poika oli nukkunut koko yön sikeästi ja kaikki pissat oli tullut pihalle, vaikka kerrostalossa olivatkin. Ainakin Tammelanpuistossa ja Sorsapuistossa oli käyty lenkillä. Mummu kiitteli vielä jälkeen päinkin, että olipas kivaa, kun sai Nemon seuraksi. On se sellainen kultapoika <3


Ruokkiksella on ihana ulkoilla


Meidän huudeja <3

Vuosien tauon jälkeen käytiin lenkillä Marjon ja Urhon kanssa Pyynikinharjulla. Nemoa kuukauden nuorempi Nyyti oli jäänyt kotiin, kun ei tykkää lenkkeillä sateessa, ei olisi välttämättä tullut autosta ulos ollenkaan. Sadettakaan ei lopulta tullut, kun ennen lenkille lähtöä n. 10min. Pydähdyttiin perinteisesti näköalapaikalla ja herkuteltiin munkit, koirien odottaessa autossa. Marjokin on yksi Nemon lemppari-ihmisistä ja Nemo sai pienet hepulit, kun tunnisti! Tavattiin Marjo ja Nyyti aikoinaan 14,5 vuotta sitten Eläinystäväsi pentupiirissä ja sitten myöhemmin parsonlenkeillä, agilitytreeneissä, näyttelyissä yms. parsontapahtumissa. Jalostusparson Urho oli ensi silmäyksellä ihastunut Lunaan ;)


Parsoneiden valokuvaaminen on aina yhtä hauskaa... 


Tadaa :D

Joko on ajatukset kesälomissa ja aamukampa viritetty? Meillä on loma perinteisesti vasta elokuussa. Kesäsuunnitelmia ja valmisteluja on toki tehty. Lunalle haettiin juuri uusi uima-allas, mitä ei saa purtua rikki. Löytyi Rustasta (kiitos Marjo vinkistä!) ja näköjään Lidl myy kans samanlaisia sekä toki eläinkaupatkin.

10.5.2023

Oli mullakin pieni onneni

Päästiin valokuviin Pirkkalan Vähäjärvelle, jonka rannalla asuttiin silloin, kun Nemo sekä Luna haettiin omaan kotiin kasvattajilta luovutusikäisinä pieninä pentuina. Vähäjärvi onkin mun sielunmaisemani <3

Kiitos ihanasta kohtaamisesta ja kuvaushetkestä Noore Serlippens photography! Meillä löytyi heti yhteinen sävel koiramaisten juttujen tiimoilta. Noore oli kuvaajana iloinen ja rauhallinen, ohjasi kuvaustilannetta tarvittaessa ja auttoi vielä automaattisesti koirien hihnojen sekä muiden käytännön asioiden kanssa, mikä helpotti olennaisesti. Kuvaustilanne oli jälleen vauhdikas!


Luna 13v 3kk


Kaunotar <3


Nemo 14v 10kk

"Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se,
kun se mun oli onneni juuri"

-Eino Leino

Saatiin niin ihania yhteisiä muistoja Nemon ja Lunan kanssa <3

7.5.2023

Arpaonni suosi


Little Bigger nuolualustojen arvonta on päättynyt. Kiitos osallistujille, kaupan päällisinä tuli Facebookin puolella suloisia kuvia näistä herkuttelijoista! Arpaonni suosi:

Aliel - turkoosi nuolualusta + Hau Haun herkkutikut
Marjo Skaffari-Koivistaho - vaaleanpunainen nuolualusta + Hau Haun herkkutikut

Lähettäkää osoitteenne sähköpostilla: nemuski@gmail.com, niin laitan paketit postin matkaan. 

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!








 

2.5.2023

Nyt on arvonnan aika

Kaikki karvaiset kuulolle, nyt on arvonnan aika!

Nemon ja Lunan erinomaiseksi testaamat nuolualustat on meillä joka päivä käytössä. Herkkuja ei voi enää antaa mielin määrin ja luutkin on jo tällä ikää pois käytöstä. Mutta ei hätää, nuolualustat pelastaa päivän, koska niihin voi laittaa vaikka piimää, raejuustoa tai märkäruokaa. Nuolualusta on 15 vuoden aikana ainoa asia, minkä parissa koirat viihtyvät 15-30min kerralla, riippuen siitä, mitä herkkua on tarjolla. Olen kuullut, että näitä voi myös pakastaa, mikä lisää entisestä herkun saamisen aikaa. 

Arvon kahdelle onnekkaalle karvakorvalle paketit: 

1. Pinkki nuolualusta 1kpl + HauHaun herkkutikku 2kpl

2. Turkoosi nuolualusta 1kpl + HauHau herkkutikku 2kpl

Pääset mukaan arvontaan kommentoimalla blogissa tai Facebookissa, mikä on sun koiran lempiherkku? Facebookissa voit tägätä kaverin mukaan arvontaa, siitä saat lisäarvan. Aikaa osallistua on vaan tämän viikon loppuun eli 2.5.-7.5. klo 18.00, joten toimi nopeasti!

Onnea arvontaan, jään odottamaan innolla teidän vastauksia :)

P.S. Nemon lempiherkku on maksalaatikko ja Lunan Cesar märkäruoka. Myös makkarat, nakit ja juustot saa hännät vipattamaan <3

24.4.2023

Mukavaa Koiranpäivää


Luna, Nemo ja Nuga 2013, kuva: Monna Rantanen

Mukavaa Koiranpäivää!

"Vuoden 2023 teemaan Kenneliiton toiminnassa on Koira kansalaisena. Kannustamme omien jäsenyhdistystemme ja jäsentemme lisäksi eri organisaatioita ja yhteistyökumppaneita lähtemään mukaan Koiranpäivän haasteisiin mahdollisimman koiraystävällisen Suomen rakentamiseksi.

Tänä vuonna Koiranpäivänä kannustetaan kaikkia koiranomistajia viettämään mukava päivä koiransa kanssa ja kertomaan myös muille, miten vietetään hyvää elämään koiran kanssa."

Lisätietoja valtakunnallisesta Koiranpäivästä Kennelliiton sivulta.

Suukkoja jokaiselle koiralle <3

16.4.2023

Pääsiäisen jälkeen


Kevät!


Nemon kanssa kaksin lenkillä

Onpas ollut ihania aurinkoisia päiviä jo monta viikkoa putkeen! Naurattaakin vähän tämä meidän suomalaisten mentaliteetti, kun aurinko paistaa ja on +10, niin porukka on heti terasseilla suuriin piirtein shortsit jalassa :D

Yleensä en ota mitään riskejä, vaan olen sitkeästi toppatakissa niin kauan, että on oikeasti lämmintä aamuin illoin ja nyt sitten kuitenkin kauhean talvitakki hikoilun seurauksena olin yhtenä päivänä jo nahkatakissa liikenteessä ja pum, heti flunssassa. Noh, toivottavasti huomenna jo työkuntoisena. 

Kipeänä koirien lenkittäminen ei ole mitään herkkua, mutta kyllä niistä aina jotenkin selviää. Jos on itse ihan konttauskunnossa (kuten monesti olen, jos rajumpi flunssa iskee), niin sitten ei voi muuta, kun päästää pihaan koiria tarpeille. Nemo vaan hädin tuskin suostuu pissan sinne tekemään, niin on se vähän nihkeää. Luna taas viihtyy, vaikka koko päivän pihapiipahduksilla. 


Samikset <3


Luna näyttää pojaltaan Nugalta


Piilossa


Auringonpalvoja vuodesta 2010


Nemo asetellut kph karvalankamaton mieleiseen malliin


Kuorsaus vaan kuuluu


Kutomisseura

Pääsiäisloma meni meillä mukavasti ja tuli tarpeeseen. Etukäteen ei ollut paljoakaan suunnitelmia, mutta niin vaan joka päivä oli jotain menoa, ehkä liikaakin :D Tuon auringon voimalla tekee mieli mennä ja vasta jälkeen päin huomaa, että olisi voinut enemmän levätä. Loma starttaili mummun yökyläilyllä. Koirat niin nautti, kun mummu huomioi koko ajan ja käytiin porukalla lenkillä. Herkkujakin tottakai saivat. Pääsiäiseen mahtui myös mm. Suinulan muistoratsastus, pizzat italialaisessa, vesijuoksua, Tahdin hoitopäivä, asuntonäyttö (ei tullut kauppoja) ja Tapparan peli. 


Murut kainalossa


Mummulle ekana suukot


Luna nappisilmä

Useamman kerran viikossa ollaan tehty taas lenkkiä muualla, kun kotiympyröissä. Näin päästään helpoiten, ettei tarvi pelätä naapurin irtokoiria. Olen kyllä alkanut pääsemään heidän lenkkirytmiin kiinni eli käyvät aamulla yleensä klo 8 maissa, iltapäivällä ennen klo 16 ja illalla ehkä 21 jälkeen. Ihan mukavasti ajateltu, koska tuolloin on vähemmän koiria liikenteessä, kun klo 8-16 työläiset on duunissa. Lenkkeilty ollaan ainakin Ylöjärven keskustassa, Piikahaassa, Kalevassa Kiovan puistossa, Lielahdessa, lähipuistossa ja Tesoman keskustassa. 


Kaverilenkillä Martti, Miisa, Nemo ja Luna

Meillä oli yksi erikoisempi vuorokausi, kun Luna meni mummulaan yökylään ja hain kotiin sitten seuraavana päivänä töiden jälkeen. Taloyhtiössä tehdään patteriverkoston tasapainotusta ja työmiehiä on käynyt asunnoissa jo parin viikon ajan. Tämä vuorokausi oli sellainen, kun vedet meni poikki ja asunnossa käytiin pitkin päivää, niin oli helpompaa, kun Luna ei ollut huutamassa ovella ;)

Tytöllä oli ollut ihanaa, kun sai nukkua mummun kainalossa ja olivat käyneet mummu, ystävänsä ja Luna Kaupin metsässä vauhdikkaan 1,5h lenkin. Sohvalla oli tietenkin makoillut mummun päällä ja suukotellut yhtenään. Jossain kohtaa oli kyllä rauhoittunut tyytyväisenä sänkyyn nukkumaan ulkoilun päälle <3 Sillä välin kotona oli rauhallista ja Nemokin malttoi nukkua sikeämmin pedissään. Toki nousi aina, kun joku meni jääkaapille, mutta työmiehistä ei ollut moksiksaan. Kivaa vaan, mitä enemmän on porukkaa.


Nemo meni Lunan viereen


Samikset <3


"Mitä kuvailet?"

Nemo pääsi 4kk tauon jälkeen fyssari Katille Toijalaan ja nautti, varsinkin lapojen kohdalta käsittellessä kuului vaan hyvänolon murinaa. Mitään suurempia jumeja ei ollut, tavanomaista kireyttä. Nemo olikin kotiin tullessa ja pari päivää sen jälkeen, kun pikkupoika hyppien ja loikkien.

Viikon päästä meillä on varattu valokuvausaika miljööseen! Saatiin yhteydenotto kuvaajalta ja oli sen verran kiva diili, että otettiin tarjous vastaan. Pitäisi vielä koirien karvaa siistiä ja varmaan molemmat oikein pestä. Toivottavasti tulee kiva kuvaussessio, vaikka on uusi kuvaaja ja Lunakin mukana... Olen luonut jo pientä suunnitelmaa, kuinka homma saadaan purkkiin kunnialla. Tyttöhän siis innostuu täysin ja repii, riuhtoo, hihkuu ja haukkuu, mutta eiköhän siitä jälleen selvitä huumorilla :)


Pizzavahti

Iloa ja valoa kevääseen, pysykäähän terveinä!

11.4.2023

Bondit 9 vuotta

Aika kiitää, kun Bond -pentue täyttää tänään jo 9 vuotta! Onnea ja suukkoja <3 + tietysti yhdessä oloa, ulkoilua, rapsutuksia ja vähän herkkuja.


Kuva huhtikuulta 2014 Ansku syöttämässä 6 pikkuista:
Helmi, Milo, Ässä, Piki, Luka ja Sky

1.4.2023

Jekkuja


Maanantaina oli kunnon lumimyräkkä, lunta tuli vaakatasossa n. 18cm yhden päivän aikana


Nemo 14v 9kk nautti!

Keke terrieri kyseli Instagramissa, mikä on teidän koirien paras jekku... Meillä niitä on monia, mutta elävästi on jäänyt mieleen noin puolivuotias Nemo vessaharja suussa menossa pitkin kotia :D Eikä nämä terrierit yleensä kanna suussaan mitään, mutta niin vaan valkoinen harja poikittain viipotti menemään ovela ilme silmissään.

Keke taisi tarkoittaa jekulla kaikkia niitä tuhoamisia, mitä koirat on saaneet aikaan ja meillähän lista on pitkä... Nemo varsinkin on pistänyt ihan kaikkea palasiksi, kehtaako niitä edes luetella: mattoja, tyynyjä, koiran petejä, vilttejä, pyyhkeitä, sohvaa, vaatekaapin ovia, oviaukon seinää, tapettia, listaa, tuolin jalkoja jne jne. Tarina on tosi, vaikka tänään aprillipäivä onkin ;) Luna sen sijaan ei ole jyrsinyt muuta, kun kerran noin vuoden ikäisenä sellaisen puisen lelukorin pieniksi palasiksi ja silppua oli koko kaksio täynnä. Nuga ei varsinaisesti muuta, kun mahakipuunsa syönyt tuikkuja. Tänä päivänäkin Nemo nappaa suuhunsa tylsistyessään hanskoja, nenäliinoja ja sanomalehtiä. Niitä silputessa saa varmasti huomiota :D


Lunakin saatiin houkuteltua ulos myräkkään, narulelu upposi välillä hankeen niin, että tyttö luuli mun ottaneen sen kokonaan pois. Piti käydä kaivelemassa sitä useampaan kertaan :D

Meillä on ollut rapsakka viikko, kun Luna on herännyt joka aamu tunti ennen kellon soittoa eli kaksi tuntia aiemmin vanhaa talviaikaa... Ilmeisesti on nälkä ja närästänyt, kun on alkanut rapistelemaan hakien lattialle pudonneita leivänmurusia. Olen antanutkin nyt parina iltana yönappulan niin myöhään, kun mahdollista ja hieman kukkurallisen annoksen, niin uni on maittanut aamusta paremmin.

Nemokin on sitten herännyt Lunan hääräilyyn ja pissavahinkoja on tullut alakertaan. Ei joka aamu, mutta noin 1-3krt viikossa. Oon pessyt mattoja ja hankin eläinkaupasta suihkutettavaa pesuainetta, jonka pitäisi puhdistaa tehokkaasti ja viedä hajua pois tekstiileistä. Ihan joka toinen päivä ei voi mattoja pestä, eikä olla ilmankaan mattoja, koska koirat juoksee sisällä ja laminaatti on liukas.


Myrskyn jälkeen on poutasää


Seikkailupolulla, kun pääradalla kaksi chichua

Varasin ajan kontrolliverikokeisiin molemmille koirille keväälle. Otetaan sitten laajempaa verenkuvaa, niin näkee, mikä on tilanne. Veikkaan kyllä, että tuo Nemon pissailu on vaan iän tuomaa, nyt plakkarissa kuitenkin jo 14v 9kk <3 Kertaakaan ei ole vahinkoa tullut sisälle mun toimistotyöpäivän aikana, jolloin nukutaan enemmän, eikä hönkötetä ja juoda vähän väliä ;) Jos arvot on kunnossa, niin Luna menee sitten taas hammaskivenpuhdistukseen, suu röntgenkuvataan ja tarvittaessa poistetaan huonot hampaat. 

Lunaa on nyt vähän useammin närästänyt, muttei onneksi ole ollut syömättömyyttä, jolloin maha on tosi kipeä. Veikkaan, että närästys johtuu osittain siitä, että olen ollut tarkkana ruokamäärän suhteen (ja vaikuttaa myös se, että Luna on nihkeä lenkkeilemään talviaikaan). Molemmat koirat onkin nyt ihannepainossa: Nemo 9,7kg ja Luna 8,1kg.


Upeita aamuja


Kaksin lenkillä, koska tuntuu kuin -21 astetta

Aamuherätyksiä lukuunottamatta arki on rullannut nyt mukavasti, kun Nemolta jätettiin yönappula pois (noin kolme viikkoa sitten), niin ei tohkaa koko iltaa sohvan ja keittiön väliä. Joka päivä saavat nuolualustat tai älylelut ja olen ottanut tavaksi lähes päivittäin ottaa kourallisen nappulaa ja tehdä pieniä temppuja yhtäaikaa molempien kanssa. Se ei vie aikaa, kun muutaman minuutin, mutta koirat on innoissaan ja tuntuu, että rauhoittuvat sen jälkeen nopeasti lepäilemään. Ovat myös päässeet leikkimään leluilla, yleensä niin, että Lunalla tennispallo sisällä ja Nemolla joku muu lelu pihalla. Välillä Lunakin päässyt pihalle häärimään. 

Naapurin koirat ovat muuten palanneet evakkoreissulta ja nyt ollaan taas viikko menty varoen ovista. Varsinkin pimeään aikaan tahtoo vähän hirvittää, jos yllättäen on irtokoira iholla. Yritän nyt kuitenkin olla hieman aiempaa rennommin ja vaan yksinkertaisesti toivoa, ettei Luna pure kiinni, eikä isot koirat provosoidu terrierikahinasta. Päällimmäisenä toki toivon, ettei ne koskaan enää pääse vapaaksi, sillä asuivat nyt 3kk Tampereen keskustan tuntumassa (jossa kuulemma koiria tosi paljon), niin veikkaan, että siellä on ollut vähän pakko opetella kulkemaan niin, ettei koirat temmo itseään vapaaksi. 

Piti kirjoitella ihan vaan lyhyesti pari pointtia, mutta en näköjään osaa kirjoittaa (enkä puhua :D) lyhyesti. 


Lauantaiaamut <3

P.S. Mulla on pari arvontaa suunnitteilla kevään kunniaksi lähiaikoina Pupuannan Käsityöt tilillä ja Nemon Seikkailuissa. Pysykää kuulolla ;)

23.3.2023

Talviloma hurahti nopeasti


Komeat kelit lomaviikolla

Lomaviikko hurahti nopeasti! Oltiin koirien kanssa kolme päivää Lapinniemen kylpylässä, mikä meni odotettua paremmin. Nemo oli hellyyttävä, kun tunnisti paikan heti ja juoksenteli iloisena eteisestä olohuoneeseen ja takaisin häntä heiluen. Luna juoksenteli tietty myös, mutta meno pysyi siivona, eikä huonekalut siirtyneet paikaltaan :D Koirat malttoivat olla rauhakseen sisällä ja lenkille lähtökään ei tuntunut rasittavalta, vaikka oltiin kerrostalomiljöössä. Päästiin hisseissä ja ovissa kulkemaan ilman koirakohtaamisia.


Takki on tarpeen, jotain -18 astetta + tuuli


Luna tsekkaa maisemia ja ulkoilijoita jäällä

Viikolle 10 osui jälleen kovat pakkaset ja aurinkoa! Lenkkeiltiin pitkälti Koukkuniemen ja Lapinniemen rantaa sekä Näsijärven jäällä, jonne oli tehty tänä vuonna kävelijöille erikseen lumibaana. Aiempina vuosina on pitänyt joko kahlata lumessa tai liukastella jään reunassa varoen luistelijoita.


Mummun sylissä :D


Nemo lomamoodissa rennosti


Veljenpojan vieressä on hyvä olla


Ja papan sylissä

Yksi lenkki tehtiin Härmälässä vanhoilla kotihuudeilla, kun käytiin samalla jakamassa mieheni LVI-yrityksen (Talotekniikka Borg Oy) mainoksia omakotitaloihin. Samaisessa paikassa on lenkkeilty sen jälkeenkin, koska taloja riittää, eikä niitä mainoksia jaksa kerralla jakaa tuntia kauempaa. Lomalla pidettiin yksi kaupunkipäivä mummun kanssa lounaan ja kauppojen merkeissä, jonka ajaksi koirat menivät omaan kotiin nukkumaan. Oli niin paljon pakkasta, ettei raaskinut auton perässä pitää ja Lapinniemeen ei olisi uskaltanut jättää koiria keskenään. Loppuloma oltiin kotosalla ja koiria nukutti mukavasti ;)


Luna ryntäsi heti lakanoihin, vaikka nukkui toisessa huoneessa mummun sängyssä


Nemon kanssa sohvalla, koska yläkerran pienessä makuuhuoneessa sängystä hyppiminen liukkaalle lattialle liian riskialtista

Viikonloppuna meillä oli lapsuudenystäväni kylässä ja koirat olikin ihanan puhki alkuviikosta, kun vieraan vieressä piti olla koko ajan. Varsinkin Luna tunki väkisin syliin ja sekosi aina sukkiinsa, kun ystävä tuli aamulla ylhäältä alakertaan :) Nemokin iloisena otti rapsutuksia vastaan. Huomio, se on parasta, kun saa olla keskipisteenä!


Nemo keskittyy lumikökköjen syömiseen


Jäällä ei juuri ketään muita keskellä päivää


Lapinniemen rantaa pitkin


Silmä lepää

Tällä viikolla koirien iskä kävi kylässä moikkaamassa ja Luna oli ihan hämillään, mutta meni omatoimisesesti syliin, kunnes vetäytyi taas omiin oloihinsa. Nemo ei ollut yhtään hämillään, vaan suukotteli antaamuksella moneen kertaan.


Auringonnousu


<3

Kummityttöni parson Miisa osallistui ensimmäisiin agilityepiksiinsä kotihallilla Tähtitekniikalla. Pääsin katsomaan ratoja ja napsimaan kuvia. Vauhdikasta ja hyväntuulista menoa! Ensimmäinen putki-hyppy-rata meni sujuvasti, ainoastaan yksi kielto tuli ja toinen rata sitten vielä vauhdikkaammin ja puhtaasti maaliin :) On tainnut tyttö syttyä lajiin!


Häikii


Murujen kans

Täällä odotetaan edelleen niitä kevätkelejä... Näin kuvia Helsingistä, kun oli jo lakaisukoneet liikenteessä ja meillä on Tampereella täällä metsän reunassa vielä about puolimetriä lunta :D Tällä viikolla sitä on tullut joka päivä lisää lumen, rännän ja vedenkin muodossa. Noh, kevätkelit tulee ennen pitkää... Täytyy muistaa, että tää on Nemolle vielä helppoa ja mukavaa eloa, kun ulos lumeen pääsee koska vaan viilentymään. 

Mukavaa loppuviikkoa!