30.12.2023

Ihanat välipäivät

Loma on ollut ihana, vaikka ei ole ollut erikoista ohjelmaa tai ehkä juuri siksi. Joulua on saanut fiilistellä kaikessa rauhassa ja vielä vaan jatkuu tunnelmointi kausivalojen, kuusen ja kynttilöiden loimussa. Nyt pikkuhiljaa on siirrytty joululeffoista perussarjoihin ja kirjoihin, mutta herkkuja, etenkin suklaata, riittää vielä pitkälle tulevaa vuotta. Olen joka päivä kiitellyt elämäni ensimmäisiä välipäivä vapaita 💖


Ystävältä saadut tontut ikkunalaudalla


Joulunurkkaus


Mummu sai lahjaksi tällaisen suloisen

Perjantaina 22.12. loman alkaessa näin lapsuudenystävää lahjojen vaihdon merkeissä ja Nemokin pääsi autoajelulle mukaan, kun ei malttanut levätä mun toimistopäiväni päälle, niin autoon nukahti nopeasti ja kuorsaus vaan kuului boxista. Illalla koirien isä poikkesi kylässä ja Nemon kanssa oli jälleennäkemisen riemua. Poika kaikessa hömpötyksessään kompastui suoraan lattialla istuvan iskän syliin 😅 Pötkötteli siinä vähän ihmeissään, mutta mielissään. 

Lauantaina 23.12. käytiin äitini kanssa haudoilla ja juotiin glögit. Pappakin kävi tuomassa lahjoja ja moikkasi Nemon toivotellen: "Hyvää joulua nyt sitten". Kotona vietettiin oman pikku perheen kesken joulua syöden hyvin, vaihtaen lahjat, saunoen ja herkutellen leffaillan merkeissä. Nemokin sai ensimmäisestä paketista herkkutikun, avasin sen pojalle, koska viime jouluna meni koko paketti poikineen mahaan.


Mummun lahja


Välipäivien aamua

Aattona 24.12. päivä alkoi leppoisasti tallilla Tahti suomenhevosen hoidolla ja käytiin kahlailemassa hangessa kentällä. Kotimatkalla nappasin mummun mukaan ja syötiin, lenkkeiltiin sekä saunottiin meillä. Nemo oli ilahtunut mummun jakamattomasta huomiosta yön yli kyläilyllä.

Joulupäivänä 25.12. suunnattiin mummulle varsinaiseen sukulaisjoulunviettoon. Meitä oli ruokapöydässä yhteensä 9hlöä + veljentytön koira Nila. Olipas ihana nähdä kaikkia, tunnelma oli rento ja lämmin. Lahjojakin vaihdettiin taas melkoinen määrä! Ihanasti meillä aina huomioidaan perheen karvaisetkin omilla paketeilla. 

Tapaninpäivä 26.12. olikin sitten ensimmäinen päivä, kun ei ollut mitään sovittua menoa ja se meni rennosti ulkoillen, syöden, leffojen, kirjan ja villapaidan kutomisen parissa.


Nemo chillailee


Ihanaa, kun on lunta


Aamupäikkärit Nemo polvitaipeessa 💕

Ensimmäisenä välipäivänä hurautettiin Akaaseen Nemon pitkäaikaiselle fyssarille, missä oltiin käyty viimeksi huhtikuussa. Poika meinaan vetäisi pari päivää ennen joululomaa aamulla kotona sisällä hepulirallit (eikös näistä parsonpamauksista sanota, että koira on silloin onnellinen!), jonka puoli välissä häntä meni sivulle ja kun lopetti rallauksen, niin jäi sinne sivulle ja piti saman puolen takajalkaa mahan alla. Kömpi siitä sitten hetken päästä tyytyväisenä omaan petiinsä ja nukkui pari tuntia sikeästi. Siitä, kun nousi, niin häntä oli suorassa ja poika oma itsensä, mutta ehdin jo toden teolla pelästyä! Ilmeisesti oli kyseessä joku hermopinne ja selkä olikin juminen, mutta antoi käsitellä hyvin. Kiitos jälleen ihanalle Katille ja varsinkin, kun aika järjestyi lyhyellä varoajalla pyhien alla 💖

Nemo oli varmaan mennyt erityisesti jumiin, kun täällä oli viitisen päivää ihan pääkallokelit. Yritettiin kyllä lenkkeillä metsäpoluilla ja jääradan sivussa, mutta siellä sitten taas kova lumi upotti eli oli hieman haastavat olosuhteet liikkua. Nyt taas on reippaasti lunta ja olen huokaillut joka päivä, kuinka kaunista on tällainen kunnon luminen talvi. Sain Oivasta kotihoito-ohjeet, joten lyhensin lenkkiä, en antanut hyppiä sohvalle/sohvalta/ulko-oven rappusilla, annoin 5 päivän kipulääkekuurin ja maitohappobakteeria ruoan sekaan. Kipulääkekuurilla Nemon olossa ei ollut suurta eroa normaaliin, mutta lonkkien nuoleminen vähentyi, melkein loppui. Käytän myös nyt takkia lenkeillä, jotta lihakset pysyisi lämpöisinä.


Fyssarin jälkeen maistuu uni


Välillä Lunan pedissä

Sattumalta fyssarin kanssa samalle päivälle oli varattu myös Oivaan sapen kontrolliaika ja saatiin hyviä uutisia: sapessa ei näkynyt ollenkaan sakkaa ultrassa eli jatketaan Ursocholia pienellä annostuksella ja seuraava kontrolli on vasta 6kk päästä. Sailakin oli ilahtunut ja ihmeissään, kun tulos oli näin hyvä. Samalla reissulla Nemo sai myös Librela nivelpistoksen, mitä fysioterapeutti ehdotti ja lääkäri puolsi. On kuulemma pidetty ja tehokas, Saila totesikin, että eikö Nemo ole aiemmin saanut. Ei ole, kun ei olla koskaan luustokuvia otettu, niin ei ole virallista tietoa mm. nivelrikosta, vaikka ainahan poika on melko jäykkä ollut esim. yliliikkuvaan Lunaan verrattuna.

Nemon lonkkien nuoleminen ei ole vielä kokonaan loppunut, mutta on nyt jo selvästi rauhoittunut, kerran pari päivässä ja muutamia sekunteja, eikä mitään kalvamista enää. Lisäksi nukkuu paljon paremmin ja sikeämmin, oikein sellainen syvä kuorsaus vaan kuuluu. Kahtena edellisenä aamuna on muutenkin nukuttu klo 7.30 asti! Oon saanut räpytellä silmiä pariin kertaan, kun olen katsonut kelloa. Viimeksi olen saanut syyskuussa nukuttua niin kauan, kun nukuttaa.

Muina välipäivinä olen puuhaillut omia kivoja juttuja mm. täyttänyt vuoden 2024 kalenteria (joo, mulla edelleen paperikalenteri käytössä 🙋), poikennut kaupungilla, kirjastossa, kirpparilla, Ideaparkissa, lounaalla jne. 


Vähäjärvellä lenkillä

Huominen uuden vuoden ilotulitusten räiskintä taas vähän huolettaa. Nyt kun ei ole viilipytty Lunaakaan rauhoittamassa tilannetta. Täytyy huomenna viedä Nemoa lenkille kahdella hihnalla, joissa toisessa panta ja toisessa valjaat kiinni. Pamahtelua on kyllä valitettavasti kuulunut jo ainakin torstaista asti, mutta tullut kauempaa, eikä Nemo ole reagoinut. Ollaan toki lähdetty sitten lenkiltä aina kotiin päin. 

Tänään lenkkeiltiin Pirkkalan Vähäjärvellä koko perheen voimin aika rapsakassa pakkassäässä. Mittari näytti -7 astetta, mutta kävi niin kova viima, että kaapin lämpöisimmät vaatteet sai olla päällä. Sielläkin alkoi sitten kuulua pauketta juuri, kun oltiin päästy järven vastakkaiselle rannalle autoon nähden... Onneksi sekin kuului kaukaa, mutta pamauksia tuli ainakin 10-15kpl. Ihme touhua, kun kello oli vasta n. 13. Tätä kyllä vähän etukäteen pelkäsin, että meteliä on useampana päivänä, kun aatto osuu sunnuntaille.


Nemo monesti seuraa edellä menijää


Jäälle ei vielä uskaltanut kävelemään

Rauhallista vuoden vaihdetta, pysytään eläinten kanssa turvassa sisätiloissa niin paljon, kun mahdollista! Täytyy jo tänään kuulostella ennen iltalenkkiä, kuuluuko pauketta ja jos kuuluu, niin sitten vaan omaan pihaan tarpeille kytkettynä. 

P.S. Oletteko muistaneet ilmoittaa Koirarekisteriin tiedot? Ilmoitin Nemon sinne vasta tällä viikolla. 

22.12.2023

Leppoisaa joulun aikaa


Kortin kuva: Noore Serlippens

Meillä alkoi Nemon kanssa 10 päivän joululoma! Vuosiin en ole voinut pitää vapaita tähän aikaan vuodesta, mutta uuden ohjelmistojärjestelmän ja automatisoinnin vuoksi se on vihdoin mahdollista.

Leppoisaa joulun aikaa: ulkoillaan, syödään ja levätään! Ehdin tilata nämä kortit jo ennen, kun tiesin, että jouluna meillä on enää yksi koira Nemo ❤️ Muistoissa Luna ja Nuga 🤍🤍 

21.12.2023

Yksi tavallinen koira

Meillä on meno rauhoittunut aikalailla, kun kotona on yksi tavallinen koira. Tai no, työkaveri sen totesi, ettei sekään nyt ihan niin perinteinen karvaturri, koska on tosi vilkas tapaus! Silti on aika helppoa, kun vastaa vaan yhden koiran tarpeisiin, eikä koirat villitse toisiaan. Nemo saa nyt hieman pidempiä pätkiä nukuttua, kun ei tarvi lähteä nuoremman/nuorempien koirien hullutuksiin. 

Toki poika on samanlailla aktiviteettejä vailla, kun aina aiemminkin. Iltaisin en juuri saisi sohvalla istua... Meillä onkin älypelit ja nuolualustat päivittäin käytössä. Kuitenkin on iisiä, jos tarvitsee töiden jälkeen lähteä vaikka kauppaan, niin Nemo jää tyytyväisenä tuhisten omaan petiin nukkumaan, kunhan on saanut lenkkinsä ja masunsa täyteen ruokaa. Ihana tunne, kun ei tarvitse kelloa kytätä ja miettiä, haukkuukohan joku kotona. 

Nemon kanssa kahden Tallipihalla

Mulla on muutenkin hauskoja maneereita jäänyt takaraivoon esim. kun ajan auton pihaan, niin alan rykiin ovenkahvaa vauhdilla auki, jotta olen mahdollisimman nopeasti sisällä, jottei naapurit joudu kuuntelmaan haukkumista yhtään ylimääräistä 😂 Telkkarista, kun alkaa joku eläinmainos/koira haukkuu, niin alan heti pienentämään ääntä tai laittamaan vallan mutelle. Noh, eihän Nemo siihen reagoi, sehän ei ole muutenkaan moksiskaan, vaikka lenkillä vastaantuleva koira haukkuisi, painelee vaan häntä pystyssä iloisena eteenpäin. Myös tuntuu hassulle, että voin kulkea ovista rennosti ja pihaan voidaan mennä Nemon kanssa niin, että pihan ovi jää auki ja ylipäätään pojan voi päästää pihaan nyt vapaana! Lunan kanssa olisi käynyt niin, että kun olisi nähnyt pojan kirmaavan pihassa vapaana, niin olisi tullut ovesta vaikka läpi pihalle ja siitä sitten jokusessa sekunnissa aidan yli maailmalle... Nemoa ei toki voi lumen sulamisen jälkeen vapaana päästää, kun syö multaa, mutta nyt ei haittaa, vaikka vähän lunta napostelisi. Sitä lunta muuten vedetään sisälläkin molempien ulko-ovien matoilta ja tätä nykyä tökitään myös kuonolla kenkiä sivuun, jotta niiden alta saa isoimmat paakut suuhun... 

Huomaan myös, että lenkillä olen rennompi. Vaikka lenkitin koirat erikseen viimeisen 3kk, niin silti olin aina Nemonkin kanssa antennit ylhäällä kulmakunnan muiden koirien ja tapahtumien suhteen, koska olin sitten seuraavaksi lähdössä Lunan kanssa ja kaikkeen tapahtumaan oli hyvä varautua ennalta. Huomaan kyllä edelleen välillä hätkähtäväni, kun joku tuntemattomampi koira tulee vastaan, kunnes sitten muistan, että ai niin, olen vaan Nemon kanssa liikenteessä ja poika ohittaa muut nätisti. Harvoin on iltamenoja, mutta viimeksi pikkujouluista oli kiva kotiutua puolen yön pintaan, kun ei tullut meteliä, eikä juoksua eteisessä. Se oli aina hilppasen noloa, kun kaikki naapurit tiesi, että oon ollut viihteellä 😄

On vähän huono omatunto näistä helpotuksista, vaikka tiedän, että se on ihan turhaa. Näin se vaan menee, kun on 14 vuotta elänyt erityiskoiran kanssa. Ja sitä erityistä on tietty silti ikävä aika ajoin 💖 Kotiin kainaloon Lunaa kaipailee ihan päivittäin ja aikamoista naurun remakkaakin sai aikaan viikottain kaikkine hauskoine ja iloisine piirteineen. Tytössä yksi ihanista jutuista oli se, että se nautti jokaisesta päivästä täysillä ja sen tiesi aina pärjäävän.


Aina on aikaa suukotella

Nemolla on ollut tässä parin viikon aikana muutamia spesiaaliseikkailuita. Ensinnäkin pääsi mun kummityttöni Miisan kanssa lenkkeilemään Ylöjärven keskustan tuntumaan. Muutamat nuuskuttelut ja hännän heilutukset siinä vaihdettiin lenkin alkajaisiksi ja kivaa näytti olevan yhdessä painella. 

Toiseksi törmättiin sattumalta naapuritaloyhtiössä asuvaan parsonpentu Köpiin. Tehtiin sitten lenkki meidän harjulla kahteen pekkaan ja hyvin sujui, vaikka ikäeroa näillä pojilla suurin piirtein 15 vuotta. Nemo nuuskutteli pientä poikaa hyväntuulisena ja kovempaakin olisi menty, jos olisin uskaltanut päästää. Niin parasta pentuterapiaa! Mullahan on ajatus, etten enää hankkisi koiraa, mutta pakko myöntää, että sellainen pieni parson-poika-pentu-kuume on ollut päällänsä tässä jo joitain kuukausia 😏 Pidän silti pään kylmänä ja toivottelen meille kavereiden koiria hoitoon. 

Kolmanneksi lähdettiin extempore Nemon kanssa kaksin Tampereen Tallipihalle fiilistelemään jouluviikon kunniaksi. Tuli hyvä kaupunkilenkki, kun auto piti jättää vähän kauemmaksi ja matkalla riitti hajuja, takaisin päin mentiin Näsinpuiston kautta. Nemo sai ihastuneita huudahduksia osakseen ja yksi perhe napsaisi meistä kuvat Suklaapuodin edessä sekä ihmettelivät, kuinka ikää voi jo olla yli 15v, kun on noin pirteä kaveri. Nemo niin nautti kaikesta huomiosta, vaikka sitten kotona jäikin ihan kierroksille, eikä olisi millään malttanut rauhoittua koko iltana. Onneksi meillä on rajattu tila keittiössä, minne yleensä käy omaan petiin, kun mikään muu ei auta. 

Spesiaaliaikaa oli myös mummun yökylävierailu ja kun sai kaiken huomion itselleen. Mm. aamulla mummun kahvinkeittoa seurattiin ihan helmoissa kiinni, sen verran lupaava rapina kuului. Nemo saikin tuliaisina herkkutikkuja. 


Suklaapuodin edessä

Inspiroiduin trimmaamaan Nemon vielä ennen joulua, kun kummityttö Miisakin pääsi karvoistaan. Alunperin ajattelin, etten jaksa alkaa taas "painimaan", mutta Miisan taktiikka pienissä erissä on toiminut yllättävän hyvin. Poika jaksaa olla paikallaan melko hyvin noin vartin kerrallaan. Aloitettiin siis vaikkeimmasta eli ekana päivänä trimmasin pään, sitten kropan koneella (10min), kolmantena päivänä korvat, sitten mahan & takajalat. Vielä on jäljellä häntä ja etujalat, mitkä valmistuu ennen joulusiivoa. Toki tämä taktiikka vaatii enemmän sitä aloittamisen vaikeutta ja jatkuvaa imurointia + omien vaatteiden puhdistusta, mutta mieli on pysynyt parempana, molemmilla, ja lopuksi Nemo on aina saanut joulukalenterin namit.

Mukavaa jouluviikon jatkoa, enää 3 yötä jouluun!


Joka paikassa mukana!

16.12.2023

Ikuinen suukottelija

Alla tarina Lunan viimeisistä päivistä, lähinnä itselle muistiin. Ei siis kannata lukea, jos aihe ahdistaa, vaikka kaikki kyllä meni niin hyvin, kun tässä tilanteessa voi mennä 💖

Viime viikon maanantaiaamu valkeni kurjissa merkeissä, kun Lunalle ei maistunut aamupala. Se ei sinänsä tavatonta ollut, koska tyttöä oli närästänyt jo reilun kolmen vuoden ajan ja pahimmillaan oli sama juttu, mutta ruoka meni monesti alas, kun siihen lisäsi märkäruokaa joukkoon tai teki jonkun pyörimistempun, jonka jälkeen otti nappulan namipalkkana huomaamatta. Meillä oli ostettukin pari purkkia haimaystävällistä purkkiruokaa, mutta sekään ei maistunut, vaikka Luna kyllä kupista oli kiinnostunut. Hetken päästä huomasin, että maha kramppasi kerran samanlailla, kun kuukausi takaperin pyhäinpäivän aamuna, jolloin lähdettiin päivystykseen (silloin lisäksi tuli ripuli). Tehtiin sitten lenkki, koska liikunta tuntui aina auttavan mahaoireisiin, siihen mennessä aamua Luna oli vasta käynyt pihassa pissalla. Lenkin jälkeenkään ruoka ei vielä maistunut. 

Onneksi meillä oli kaapissa päivystysreissulta jäänyttä suolistokipulääkettä ja totesin, että tämä on nyt se hetki, kun sitä annetaan. Tosin eihän se alas mennyt, Luna sylkäisi senkin aina suustaan lattialle. Hetken päästä aukesikin jo meidän omalääkäri Oiva Eläinklinikka ja sain pian hoitajan langan päähän sekä hyvät vinkit lääkkeen antamiseen. Tabletti kielen takaosaan, kuono kohti taivasta ja varovasti puhalsi sieraimiin, niin koira nielaisi. Kävi helposti ja kehuin Lunaa niin vuolaasti, että Nemokin kömpi pedistään katsomaan, mitä kivaa nyt tapahtuu.


Kuvat: Noore Serlippens

Taas ei mennyt kun hetki, niin hoitaja soitti takaisin, oli konsultoinut omalääkäri Sailaa ja sattumalta edellinen asiakas oli ollut oletettua nopeampi, joten kun heti lähdettiin ajamaan klinikalle (15min matka), niin päästiin lääkärille näytille. Saila tsekkasi Lunan mahan ultralla, kun epäilin, josko maksassa olisi jotain, kun ne arvot olivat nousseet pikkuhiljaa koko ajan. Maksa näytti hyvältä, mutta haima näkyi haaleana kuvassa, ilmeisesti sen ei kuuluisi näkyä ollenkaan. Luna arasti vatsaa, ikenet oli ok ja sydänäänet hyvät. Saila arvioi, että tilanne ei näytä kovin pahalta, joten annettiin nesteytys niskaan, pahoinvoinninestolääke ja kotiutusmääräys 💕

Mulla oli kuitenkin etiäinen, ettei tämä ihan normaalilta vaikuta ja varasin varmuuden vuoksi lopetusajan seuraavalle päivälle Sailan asiakkaiden jälkeen klo 14 (Itsenäisyyspäivä ja niin ollen pyhäpäivystykset kummitteli taas lisäksi takaraivossa). Lääkärikin sitten totesi, että hän on niin huono päästään irti, saatan olla oikeassa, mutta peruutatte sitten ajan aamusta, jos sille ei olekaan tarvetta. Hoitaja Marika oli myös erinomainen puhelimessa ja paikan päällä, ymmärsi heti tilanteen ja sen eri puolet, sanoi osuvasti, ettei arki voi olla koko ajan kriisinhallintaa. Olinhan jo useamman viikon seurannut Lunan vointia tunti tunnilta, koska monesti ruokailun jälkeen tärisi, mutta se meni ohi aina parissa minuutissa. Mietin, että tyttö saattaa olla jopa kivuttomampi, kun närästysoireista, jotka jatkuivat joskus parikin päivää, ajoittaista tärinää ja röyhtäilyä. Luna saikin viimeisen kuukauden ruoan 3-4h välein, jotta närästystä ei tulisi.

Lääkäriltä kotiin päästyä Luna söi hyvällä ruokahalulla nappulat ja märkäruoan. Sitä tärinää kuitenkin oli tavallista enemmän. Tehtiin lenkkiä ja Luna kerjäsi ruokaa 1-2h välein. Annoin jossain kohtaa märkäruokaa nuolualustalta ja veteli sitä ihan tunteella eli ruokahalu oli palannut ja nesteytys kohensi oloa. 

Olin jo aamusta laittanut viestiä Lunan isälle eli ex-miehelleni tilanteesta, kun hänen oli pitänyt tulla koiria katsomaan päivystyreissun jälkeen jo kuukauden ajan, mutta aina meillä meni aikataulut ristiin. Koirien isä ajoi siis jo aamusta Oivan pihaan, kun en ollut siinä kohtaa varma, päästäänkö enää kotiin. Lisäksi tuli meille ruokkiksella ja vielä koko illaksi. Isä oli Lunan lemppari ihminen, joten jälleen näkeminen oli taas riehakas ja tyttö hyppäsi heti mahan päälle sohvalle makoilemaan sekä tietty nuoli naaman märäksi. Lähti kuitenkin aina hetken päästä omaan petiinsä pötköttelemään, luulen, että halusi kipuisena olla omassa rauhassa turvallisessa paikassa. Tehtiin illalla kolmisteen lenkki, vaikka pakkasta oli n. -15, Luna tikutti menemään ihan reippaasti. Lenkin loppupuolella vielä kähisi ohitustilanteessa vastaantulevalle tollerille eli siinä mielessä oli oma itsensä. Lunalle muita lemppari ihmisiä oli mummu, veljentyttö, mun mies ja kasvattaja Eija, myös pappa ja eno (etenkin aina miehet) oli tärkeitä, vaikka näkivätkin vähän harvemmin. 

Maanantai tuntui tosi pitkältä, ehkä elämäni pisimmältä päivältä. Ajatus kulki samaa rataa ja mihinkään ei pystynyt kunnolla keskittymään, mulla oli aamusta asti sellainen sisäinen horkka, ihan niin kun olisin ollut monta tuntia ulkona kovassa pakkasessa ja kroppa ei vaan lämmennyt. En tiennyt, halusinko päivän kuluva hitaasti vai nopeasti. Päivän aikana kuitenkin alkoi selkeytymään, ettei Lunan kipu tuosta poistu kokonaan kipulääkkeestä huolimatta ja päätös on tehtävä. Lunan isä ja nykyinen mies olivat vähän sitä mieltä, ettei Lunaa vielä tarvisi viedä ja miettivät kaikkia lieventäviä asianhaaroja. 

Niin kun hoitaja Oivassa sanoi, niin omistaja kyllä tuntee koiransa ja tietää, koska on aika. Lunahan oli ihan reipas ja koiraksi pirteä, mutta ei oma itsensä (näin totesi tytön pitkäaikainen omalääkäri Sailakin sitten tiistaina). Ominaiseen tapaani keräsin lapulle oireita, jotta muistan ne kaikki varmasti sanoa vielä ennen lopullista päätöstä. Oireet oli aika pieniä merkkejä, eikä niihin välttämättä muut olisi kiinnittäneet huomiota esim. Luna venytteli useita kertoja, vilkuili kylkiään, nuoli/kirputti mahaansa muutaman kerran, pesi itseään ja sitä tärinää oli, vaikka oli tosiaan kovalla suolistokipulääkkeellä, joka tuntui auttavan, kun sen antoi, mutta kipua oli silti. 

Nukuttiin viimeinen yö vierashuoneessa tyttöjen pedissä ja Luna oli melko levollinen, välillä vaihtoi paikkaa ja näki unia, mua hymyilytti, kun selvästi juoksi jossain seikkailussa. Itse kun olen muutenkin huono nukkumaan, niin nukuin koko viikon 4-5h yössä ja pienissä pätkissä heräillen. Painokin on pudonnut -4kg kuluneen kuukauden aikana. 

Olin kirjoitellut jo ylös, mitä asioita pitää hoitaa tiistaina, kenelle ilmoittaa, mihin aikaan antaa Lunalle ruokaa, lääkettä, autoa lämppäriin jne. Etätyöpäivä meni aika sumuisesti, lenkitin kyllä ruokkiksella Lunan, eikä olisi ensin halunnut lähteä (kovaan pakkaseen), mutta lopulta paineli kauheaa vauhtia, nuuskutus kuului ja pienellä metsäpätkällä löysi pupun papanoita + kadun varresta pudonneen roikkuvan korviksen, otti siis ilon irti vielä viimeisestä metsäseikkailusta. Lopetin hommat klo 13. Olin jo ihan valmis, kaikki hommat tehtynä, joten sanoinkin miehelle, että mikä tässä enää voi olla tärkeämpää, kun olla Lunan vieressä ja silitellä sitä. Tyttö tulikin mun viereeni sohvalle ja meni selälleen sekä katsoi pääkenossa mua ikäänkuin, että etkö nyt tajua, maha on tosi kipeä. Rentoutui siitä sitten hetken päästä kyljelleen, kun silittelin niskasta ja silmät lurpsahteli, taisi vähän auttaa oloon. 

Mies lähti onneksi heittämään meitä lääkäriin ja sain pitää Lunaa sylissä repsikassa saman viltin alla, jossa aikanaan tuotiin tyttö kotiin kasvattajalta. Luna oli ehkä vähän ihmeissään, kun oli tottunut kulkemaan boxissa ja oli ihan horkassakin eli tärisi kauttaaltaan, kietaisin sitten viltin sen ympäri, niin vähän tuli lämpöisempi. Luna myös suukotteli mua matkalla niin, että silmälasit oli märät ja kieli mun sieraimessa, tunnettuun tyyliinsä. Annoin sen muutenkin suukotella kaksi päivää estottomasti ja käytti kyllä tilaisuuden hyväkseen eli tämäytti vauhdilla etutassunsa mun rintäkehän päälle ja alkoi lipoon, siinä putsaantui aina korvakäytävätkin ja niitä silmälaseja pestiin moneen kertaan parin päivän aikana. 

Oivan pihassa mies ja Luna jäivät autoon (mies oli liikkis, kun silkutti Lunaa ja laittoi sille penkinlämmittimen vielä päälle, ettei tarvi palella), kun kävin sisällä kysymässä, ollaanko aikataulussa. Päästiin sitten huoneeseen odottelemaan ja Luna heilutti häntää sekä seisoi tikkana sen oven takana, mistä Sailan ääni kuului. Jälleen näkeminen oli innokas, mutta kuitenkin paljon vaisumpi, kun normaalisti. Saila sanoi heti kärkeen, että oli niin toivonut, että oltaisiin peruutettu aika 💖 Luettelin sitten lapulta kaikki oireet ja kyselin vielä ennustetta paranemiselle (4 viikkoa syötetty haimaystävällinen ruoka olisi pitänyt jo auttaa), mutta oli se lääkärinkin pakko myöntää, että oireita voidaan hoitaa, mutta paranehan se ei ja näki kyllä saman, että koira on kipeä, vaikkei sitä niin selvästi näytäkään, koska terrierienergia. Tärisi molempina päivinä lääkärissä, vaikka siellä oli aina paljon reippaampi/kierroksilla, kun missään muualla. Suolistokipulääke on vielä sellainen, ettei sitä voi antaa, kun muutaman päivän, aiheuttaa pidemmässä käytössä verenkuvamuutoksia. Tavallisella särkylääkkeellä kipua ei olisi todennäköisesti saatu hallintaan sitäkään vähää ja olisi mahdollisesti aiheuttanut mahahaavan. Pitkässä juoksussa haimatulehdus aiheuttaa koiralle diabeteksen ja vaikka sitä voisi ajatella, että eihän se ole paha, niin koiran tapauksessa on. 

Lopulta sitten Luna sai rauhoittavan, samanlaisen, mikä annettaisiin leikkaukseen mennessä. Kuunteli aulan ääniä noin pari minuuttia, kunnes nukahti mun syliin nojatuoliin, hengitteli syvään ja tuntui ihan lötköpötköltä. Silittelin ja suukottelin tyttöä. Sen jälkeen olikin kovin rauhallista, kunnes Saila nyökkäsi. Höpöteltiin vielä pitkät pätkät koirista, kiireen tuntua ei ollut. Luna nukahti kuulemma sen verran nopeasti, että se kertoi siitä, että kipuja todellakin oli. 

Mulla oli aika turta olo, koska olin toiminut kaksi päivää, kun kone järjellä, tunteita ei kannattanut ajatella siinä kohtaa, jotta pysyttiin koiran edunmukaisina. Kotiin päästyä mentiin Nemon kanssa lenkille, sai iltapalaa jne. Tunteet tuli vasta seuraavana päivänä ja niiden sekä koko prosessin sulatteluun menee aikansa. Surun lisäksi päällimmäisenä kuitenkin hyvä ja lämmin fiilis, kun Luna sai lähteä niin kauniisti ja rauhassa, sitä toivoisi jokaiselle ihmisellekin samanlaista lähtöä. 

Ihmettelen vähän itsekin, mistä löytyi se rohkeus, viisaus ja rauhallisuus, mutta taustalla painoi viiden vuoden takainen painajainen Nugan kanssa Hattulan eläinsairaalassa, jota ei toivosi kenellekään eläimelle, eikä ihmiselle. Silloinhan me ei saatu apua ajoissa ja koira kärsi ihan turhan päiten 2 viikkoa (vaikka käytiin eläinlääkärissä joka toinen päivä). Siitä toipumiseen mulla meni noin 3 vuotta. 

Hyvä fiilis jäi myös senkin takia, että oltiin autuaan tietämättömiä tästä vielä edellisellä viikolla ja tehtiin kaikkia kivoja juttuja. Taaksepäin, kun katsoo, niin meidän arki oli aika aktiivista, vaikka itsestä tuntuu, ettei tässä mitään erikoista tapahdu, kun ei harrasteta säännöllisesti jossain seurassa. Oltiin edellisenä viikonloppuna taas Piikahaassa lenkillä, mummu oli yökylässä, koirat puuhaili älypeleillä, Lunan kanssa heiteltiin lelua pihassa yms. Lisäksi päivystysreissun jälkeen meillä oli käynyt tärkeitä ihmisiä Lunaa moikkaamassa. Tuli sellainen olo, että mentiin täyttä elämää loppuun asti. 

Tavallaan tähän oli myös osannut jo hieman varautua, kun Lunan maksa-arvot oli ensimmäisen kerran koholla 11-vuotiaana, niin muistan jo silloin todella huolestuneeni, että tuleeko enää niitä 12v synttäreitä. Mitään oireita ei toki ollut, mutta se tieto tilanteesta. Kyllähän myös koirien ikä tuo suhteellisuuden tajua näihin tilanteisiin, kun Luna oli jo tuhatvuotias, niin Nemohan on sitten tuhatviisisataavuotias. Toki tyttö oli niin pirteä muuten, eikä vielä dementiasta tietoakaan, että olin ehtinyt jo päivystysreissun jälkeen useamman viikon stressaamisen jälkeen huokaista viimeisen viikon aikana, että ei tässä hätää. Näin mielessäni tulevan kesän tytön kanssa ja olisihan se ylipäätään helpompaa, kun koirat lähtisi ikäjärjestyksessä, mutta meillä meni nyt kaikki kolme käänteisessä järjestyksessä: nuorin Nuga ensimmäisenä.

Kotona on nyt aika erilaista, kun on vaan yksi koira. Yhdestä koirasta huolehtiminen tuntuu niin helpolle! Mulla on ollut lähes 14 vuotta aina 2-10 koiraa hoidettavana 😅 Tuo maksimi on ollut pentujen aikaan, eli 4 aikuista + 6 pentua. Ekat päivät vilkaisin vähän väliä Lunan vaaleanpunaiseen petiin lempipaikalle ja tuntui oudolle, kun se ei nostanut sieltä päätään korvat hörössä. Höpöttelen myös vähän väliä Lunasta Nemolle ja miehelle sekä lähettelen lentosuukkoja sinne jonnekin. Kutsun myös Nemoa Lunan lempinimillä mm. pimpula. Olo on vähän epäuskoinen, välillä tuntuu, että tyttö on vaan pari päivää mummulassa ja haen sen kohta sieltä kotiin taas iloisena hömpöttämään. 

Nemo on jotenkin rauhallisempi. Tavallaan hyvä, että Luna piti pojan vireessä, mutta toisaalta kyllähän varsinkin vanha koira kaipaa paljon lepoa päivään. Veikkaan, että niillä oli aina pieni kilpailuasema mun huomiosta, joten senkin takia Nemo on nyt levollisempi. Sekin on erikoista, että voin kesken kaiken rapsutella ja lässyttää pojalle, eikä tarvi miettiä, että toinen koira tulee kohta viereen kiilaamaan.

Luna muuten haukkui postipaketin tuojan raivokkaasti vielä maanantaina ja Nemo siinä sitten huutokuorossa mukana. Tiistaina Luna kiipeili tapansa mukaan sohvapöydällä ja loikkasi sekunnissa meidän korkeaan jenkkisänkyyn, jonne ei siis ollut lupa mennä. Täysillä loppuun asti, meidän rautarouva ja ikuinen suukottelija 💖

Kiitos kaikille lukuisista osanotoista sekä yksityisviesteistä!

14.12.2023

Syntymäpäivä!

Hyvää syntymäpäivää, suukkoja ja rapsutuksia 6-vuotiaille Christmas -pennuille 💕 

Mitä kuuluu? Olisi kiva nähdä, vaikka kevään tullen, jos järjestetään kaikkien pentueiden lenkkitreffit Tampereelle tai pääkaupunkiseudulle.


Sandi


Rosti


Ludwig


Vauhtia on Ikean hiiren perässä 7-viikkoisilla!

6.12.2023

Luna 7.2.2010-5.12.2023

Luna rakas (FI KVA-L Kamunkorven Peppi-Lotta) 7.2.2010-5.12.2023 💖

"Pehmeät tassut painavat syvät jäljet sydämeen,

eivätkä katoa sieltä koskaan."

- Maaret Kallio


Loputon suukottelija 💖

Kuukausi sitten alkaneet haimatulehdus vaivat palasivat maanantaina ja tuli aika. Luna sai lähteä reippaana ja rauhallisesti omalääkäri Sailalla Oiva Eläinklinikalla. Kiitos Lunan erinomaisesta hoidosta ja sydämellisistä kohtaamisista!

Olo on surullinen, mutta rauhallinen ja lämmin tytön puolesta 💖