Kävin ekalla parsonlenkillä Tampereella kesällä 2008 niin, ettei meillä ollut vielä koiraa, mutta olin jo varannut Nemon, joka oli saapumassa kotiin saman kesän lopulla, elokuussa. Lenkillä sitten tutustuin mm. Ulvomäen kennelin Riittaan ja pitkän linjan parsonistiin Marjutiin. Mulla oli mielessä liuta kysymyksiä esim. mitä pitää tehdä, jos oma parson puree 😀 Kukaan omista koirista ei ole mua purrut, mutta kai se silti ihan aiheellinen kysymys oli. Näitä lenkkejä järjestettiin silloin viikottain, joka torstai ympäri Tamperetta ja lähikuntia.
Muistan vieläkin Nemon ekan parsonlenkin. Asuttiin Pirkkalassa ja hypättiin sieltä totuttamismielessä Paunun bussiin niin, että Nemo 8vkoa oli mun sylissä bussin taaimmaisessa penkissä. Matka meni hyvin Hatanpään Arboretumille ja siellä sitten isojen koirien joukkoon reippaana lenkille. Ainakin Riitan Alman kanssa Nemo pääsi haistelemaan, mutta kauheasti en ehtinyt kenenkään kanssa höpistä, sillä Nemo ei osannut vielä kulkea hihnassa ja olisi vaan nuuskutellut sekä ihmetellyt paikallaan maailman menoa. Lopulta tajusin, ettei pysytä ollenkaan muiden perässä, joten kannoin poikaa hiki päässä suurimman osan lenkistä ja hölkkäsin muita kiinni. Kesäkelillä 3kg paino sylissä tuntui ja kun ei sellaista aarretta ollut vielä tottunut kantamaankaan, kun vasta viikon verran.
Tällä viikolla oltiin Nemon viimeisellä parsonlenkillä Ylöjärvellä (nykyään lenkki tehdään nippa nappa kerran vuodessa 😀). Arvuuttelin vähän, kuinka pappa jaksaa, jätänkö sen kuitenkin vallan kotiin, kun autossakin on lämmin. Keli oli kuitenkin hieman armollisempi, kun asteita oli +18, joten hyvin meni, vaikka askel on jo hitaampi, kun nuoremmilla. Nemo oli lenkkiporukan vanhin, seuraavaksi vanhin oli Pirisjoen Tilly 15v ja porukan nuorin Lännenpään Ukko 8kk, ekalla parsonlenkillään. Paahtavassa pitkässä asfalttiylämäessä nappasin Nemon kainaloon varmuuden vuoksi, joten mäen päällä Ylöjärven harjulla hiekkatiellä varjossa papparainen jaksoi jolkottaa suu hymyssä letkan viimeisenä.
Nemo sai ihanasti ihastelua ja huomiota, kun kaikki paikallaolijat olivat tuttuja vuosien varrelta, oli mm. pari parsonkasvattajaa (Lunan molemmat kasvattajat), eka ja pitkäaikainen agilityope sekä liuta harrastus- ja treenikavereita. Oli ihana vaihtaa koira- ja siviilikuulumisia. Paljon oli puhetta myös näistä vanhoista koirista ja todettiin monen kanssa, että niin kauan, kun koiralla on pilke silmäkulmassa ja yleiskunto hyvä, niin mennään posotetaan.
Lenkin jälkipelit oli taas siipien merkeissä ja Nemolla jatkui special-ilta, kun pääsi extempore Hannalle ja Miisalle kylään, kuuman auton sijaan. Hanna kun ei itse voinut jäädä siiville. Herkuttelun jälkeen hain Nemon kotiin (ja samalla vein Hannalle takeaway siivet) ja papalle uni maittoi melkein heti kotiin päästyä. Energiaa tankattiin vielä elektrolyyttivedellä, piimällä ja yönappuloilla.
