21.10.2012

Mahtista

Miten viikonloppu on mennyt, onko tullut ulkoiltua koirien kanssa? Eilen oli ihanan valoisaa!

Meillä oli ihan mahtista lauantaina, kun päästiin ekaa kertaa vapaaharkkaamaan agilityä halliin. Mentiin heti aamusta, eikä muita koirakkoja ollut paikalla, joten pojat sai verrytellä agihallin pihassa vapaana! Voi sitä riemua! Jälleen kerran harmi, ettei tullut kameraa mukaan, sillä juuri silloin aurinko pilkahteli pilvien takaa. Halli on tosiaan aidatulla alueella, joten se on kaupunkikoiralle, kun koirapuistossa olisi. Huomasin kyllä, että aidassa oli jossain kohtaa ainakin yksi parsonin mentävä aukko, mutta pojat olivat niin riemuissaan, etteivät sellaista huomanneet. Alkuun vähän arvelutti, uskallanko Nugaa päästää vapaaksi ollenkaan, mutta taas se tuli todistettua, että pysyi koko ajan lähettyvillä, seurasi Nemon puuhailuja ja tuli aina kutsuttaessa luokse, vielä paremmin kun isänsä.


Nuga vahtii Lunaa, muttei ole varma, onko se isästä okei ;)

Eka vapaaharkkakerta meni ihan höntsäilyksi. Ei ollut mitään ihmeempää suunnitelmaa, joten Nemon kanssa treenattiin keppikulmia ja keppejä vasemmalta puolen vieden, mikä ei jostain syystä meinannut onnistua sitten millään. Kontakteja otettiin kans muutama, mikä olikin jäänyt viime treeneistä Nemon takaraivoon, kun niitä mulle tarjosi yhtenään :) Lopuksi vielä pieni irroittelurata hypyillä ja putkilla.

Nugan kanssa otettiin vinoja hyppyjä ja putkia. Jännästi Nuga menee ihan itsekseen putkiin, mutta kun sitä pyytää putkeen ja vie sinne suulle, niin ei mene. Hetken päästä vasta tajusin, että kaukaa lähettämällä menee kumminkin eli ehkä sitä sitten ahdistaa, kun tulen siihen viereen sohimaan ja voi oma äänensävykin siinä kohtaa olla vähän turhan vaativa, kun tahkoaa koirille niin mieluisaa putkea kolmatta kertaa... Lopuksi kokeilin vielä kahden koiran ohjausta, ihan muuten vaan, kun molemmat siinä niin innoissaan hyppeli eli hyppy-putki ja hienostihan ne sinne suikahti Nemo edellä ja Nuga hieman perässä, taitavat pojat :)


Viikonloppuisin meille on tullut jo tapa, että joku koirista pääsee tallille mukaan. Tällä viikolla oli Lunan vuoro, joka vähän kärsimättömänä seurasi ratsastusta maneesin laidalta. Rauhottui kyllä sitten hetken päästä syliin, kun totesi, ettei tässä tapahdukaan mitään sen kummempaa. Luna on muutenkin ollut nyt juoksujen aikaan superhyväntuulinen, heiluttelee jatkuvasti häntää, kiipeää syliin, pusuttelee ja malttaa pötkötellä boksissa vuorollaan. Pihallakin kulkee kauniimmin. Yksi päivä hiottiin seuraamista tai ei siinä mitään hiomista ollut, kun tyttö seurasi nätisti hihna löysällä mun vieressä ja tapitti vähän väliä silmiin, nameja satoi :) Samalla reissulla opetin myös Lunalle, kuinka otetaan koppi eli nami kiinni ilmasta. Mulla on kai ollut väärä heittotaktiikka, kun pojat ei ole sitä oppineet. 


Vihdoin oli yksi vähän vähemmän kurainen päivä ja vein koirat mummulaan tai oikeastaan Nemon ja Lunan, kun Nuga olikin jo uudessa mummulassa vieraillut. Koirien mummulahan siis muutti noin 500m lähemmäs meitä jo kesällä. Olin oikein tyytyväinen koirien käytökseen, sillä nuuskuttelivat iloisesti paikat läpi ja malttoivat sen jälkeen hengailla paikallaan/pötkötellä.

Vanhassa mummulassa oli se leima, kun Nemo oli sinne ensimmäisen kerran 8 viikkoisena duracell-pupuna päässyt ja sama käytös jatkui aina vaan, se alkoi jo rappukäytävässä.. Meininki tietty periytyi myös näille seuraaville sukupolville, vaikka muistan, että ihka ekan kerran Luna aikoinaan, sekä Nuga olivat ihan ihmeissään, kun Nemo sai vauhtikohtauksen kyläpaikassa :D

Reipasta alkavaa viikkoa karvaisten kanssa!

3 kommenttia:

  1. Ehkä poat tuumii, et sä heität ku tytöt, eikä siks ota koppeja? :)
    Mä en päässyt lauantain upeasta säästä nauttimaan, kun olin töissä koko päivän, mut tänään käytiin mun isän mökillä viemässä Nääpiö hoitoon ja hakemassa isän naapurilta maa-artisokkia. Naapurin tätsä sit pyysi mua poimimaan sen kans suppilovahveroita, joten siinä meni tunti metsässä, oikein ihanassa sammalmetsässä (ja sieniäkin tuli iso ämpärillinen, NAMI!!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla ;)

      Oi oi, mökillä ja metsässä olo on niin mukavaa! Mitä meinaat sienistä tehdä, jotain kastiketta mahdollisesti? (Tulee tässä ihan vesi kielelle :P)

      Poista
  2. Kastiketta varmaan, tai sit vaan paistan sipulin ja voin kera :) Ja pekonin :)

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!