Näkökulmia

Hankin aikaa sitten jonkun divarin loppuunmyynnistä Pertti Vilanderin Koiran Korjaus Kirjan. Aloitin lukemisen heti, mutta niin se vaan jäi kesken. Nyt ahmin opuksen loppuun ja kirja avasi kaikenlaisia ajatuksia. Vilander ilmeisesti jakaa paljon mielipiteitä ja toisille tyyli on ns. liian raaka. En ole minkään koulukunnan kannattaja erityisesti, mutta mielenkiinnosta luen erilaisia näkökulmia koiran kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Oivalsin kaksi koiran käytöstä, mitä en ole osannut aiemmin tulkita:

* Koira heiluttaa häntää toiselle koiralle, mutta kosketusetäisyydellä nappaakin kiinni. Idea on siinä, että kohde on mieluinen koiralle, kuten jänis, mutta jäniksen näkökulmasta ei niin mieluinen. Sokeasti ei siis voi luottaa, että koira on iloinen, kun se heiluttaa häntää. Tosin omista koiristani melkein kyllä huomaan sen, kun häntä heiluu iloisen vauhdikkaasti tai rennosti, kun taas hyökkäysmielessä tekee vaan pientä jäykempää liikettä.

* Toinen juttu se tärinä, mitä Nemo on pitänyt aina. Vilanderin mukaan se on ns. sijaistoiminto. Vilander oli ollut koiransa kanssa eläinlääkärissä, jossa koira oli päässyt odotusaulassa haistamaan kissaa boksissaan, jonka jälkeen oli alkanut täristä. Tulkitsi asian niin, että koira alkoi täristä, jotta esti himoaan hyökätä kissan kimppuun. Nemo tärisee eniten kerjätessään ruokaa ja jos sen menoa rajoitetaan hihnalla, sen pitää pysyä paikallaan, varsinkin tapahtumissa.

Luna maistaa bulgarian jogurttia

Täytyykin lukea lisää koiran eleistä... Osa on ihan tuttuja, mutta tuntuu, että kaikissa tilanteissa ei osaa tulkita oikein. Kirjassa myös puhuttiin, että suomalaisten suurin ongelma on liika koirien paapominen ja sitten oli myös ne, jotka pitävät liian kovaa kuria sekä kontrollia heti pentuihin ja ovat jatkuvasti napit vastakkain, ymmärtämättä sitä, että pentu on leikkisä ja puuhakas, sellainen sen kuuluukin olla. Huomasin Nemon ollessa pieni, että etukäteen miettimäni rajat ei olleetkaan ihan niin justiinsa todella touhukkaan parsonpennun kanssa, niistä on täytynyt joustaa, mutta tietyissä asioissa on oltu aina ehdottomia. Tärkeimmäksi opeiksi Vilander nimesi "ei", "tänne" ja "paikka".

Kirjassa oli myös pieni pätkä parsoneista, ei niin kauniissa valossa, mutta silti se sai hymyn huulille, jotenkin tuttua:

"Minulla on kiinnostusta myös parsonrussellinterriereihin, ei työ vaan harrastekoirana. Siinä on rotu, joka on kärsinyt väärästä imagostaan. Se ei totisesti sovellu kenelle hyvänsä eikä sohvakoiraksi. Pieni ja valkoinen on nyt muodissa, ja moni on napannut itselleen koiran telkkarisarjasta, näppärän ja fiksun eläimen. Kun tällainen on ensimmäisenä koirana perheessä, riittää ongelmakoirakoulussa asiakkaita.

Viime vuonna russeleita, niin jackia, kuin parsonrusseleitakin oli koulussani huippumäärä, yhteensä 58. Se on suurin roturyhmä jota olen operoinut. Vuodessa koulutan viitisenkymmentä saksanpaimenkoiraa ja saman rottweilereita, ja nyt uudeksi asiakaskunnaksi on tullut tämä pieni sisupussi, joka on usein ollut todellinen yllätys omistajilleen. Russelit tuodaan oppiin, koska rähjäävät aggressiivisesti vastaantuleville koirille. Ne ovat laumassaan, siis perheessään pomoja ja kokevat, että niiden on suojeltava omistajiaan. Jos ihmiset eivät käyttäydy russelin mielestä oikein, johtajana sen kuuluu myös kouluttaa lauman alempia, kasvattaa heitä käyttäytymään paremmin. Koira kouluttaa ihmistä puremalla. Näissä eläimissä ei ole mitään vikaa, ne vain ovat väärissä rooleissa, lellittävinä lapsen korvikkeina."

Olisi tosi mielenkiintoista käydä jollakin tällaisella kouluttajalla näyttämässä meidän laumaa ja saada jonkun ylemmän tahon mielipide missä mennään. Kirja antoi uskoa, että hihnassa vetämistä ei tarvi sietää päivittäin ja muutkin riehumiset on korjattavissa pienin niksein. Tärkeintä on tietysti runsas liikunta koiralle kun koiralle. Ehkä tästä valaistuneena aloitetaan taas arki hieman toisesta näkökulmasta ja katsotaan, saadaanko rotia ulkoiluun ja vieraiden vastaanottoon.

Nyt ei kuitenkaan ihan heti oteta uusia juttuja käyttöön, sillä Nugan maha ei edelleenkään ole täysin kunnossa. Sai kolmen päivän Canicur-kuurin, mutta heti kun se loppui, jatkui oireet. Lisäksi Nemo alkoi oksentelemaan ja kakomaan tänään, annoin Antepsiniä ensiavuksi. Molemmat pojat ovat kyllä pirteitä ja söisivät ihan mitä vaan, joten ei hengenhätää, mutta huomenna mentävä näyttäytymään lekurille.

Reipasta alkavaa viikkoa, eikös nyt luvattu kivaa ilmaakin eli ei kun ulkoilemaan! :)