31.12.2013

Uuden vuoden kynnyksellä


Uudet joulukoristeet

Palaudutaan edelleen joulusta ja työn täyteisistä välipäivistä. Siksi ei olekaan tälle illalla ohjelmaa... Meinataan vaan löffäillä ja syödä hyvin oman porukan kesken <3 Käytiin pitkä lenkki ennen klo 18, eikä koirat noteeranneet, vaikka pamauksia kuuluikin jo harvakseltaan. Pihalle niitä ei kuitenkaan auta laskea enää, ainakaan Nemoa, jolla menee vieressä räjähtävistä ilotulituksista häntä koipien väliin ja haluaa sisälle. Onneksi kuitenkaan sisällä ei ole ongelmaa! Pelkääkö teidän koirat raketteja?


Joulukuusen tunnelmaa

Joulu meni vähän liiankin nopeasti. Koirien jouluun kuului pitkät lenkit päivännäöllä, pakettien avaamista (taas oli mummu ja pappa muistaneet pikkuisia <3) ja pientä herkuttelua. Vähän oli mahatkin löysällä jonain aamuna, vaikka herkkuja ja kinkkua annettiin paljon vähemmän, kun edellisinä vuosina, ihan senkin takia, kun Nugan maha oli juuri saatu kuntoon. Ja kunnossa se on nyt pysynytkin, mutta lihoamaan sitä ei tahdo saada edelleenkään. Toivottavasti tulosta alkaa kuitenkin pian näkymään, kun annan taas tavallisen ruoan lisäksi nappulaa 3x0,5dl päivässä. 


Nemo availemassa paketteja, oli pakko ottaa syliin, kun muuten olisi lähtenyt ihan kaikki parempiin suihin...

Nemon kanssa ollaan aloitettu flexilenkit ja pari kertaa on poika jo saanut vapaanakin painaa. Tallilla maneesissa se meni kyllä lannan syömiseksi tai sitten veti hepulirallia häntä suorana... Kerran pomppi puomikasan päälle ja en voinut, kun silmät-kiinni-hiljaa-hengittämättä kutsua sitä pois kasan päältä, ettei puomit ala liukumaan tassujen alla. Muutakin hassutusta Nemo on keksinyt mm. kun olen jättänyt karvakauluksisen toppatakkini lattialle hetkeksi, niin poika on lähtenyt kiikuttamaan sitä pitkin kämppää karva suussaan. Ja ikää oli... :D Virtaa piisaa ja huomenna mennäänkin pitkän tauon jälkeen kokeilemaan, miltä agility maistuu. 


Peli-ilta alkamassa

Oltiin vapaaharkkaamassa agia ja TOKOa Tapaninpäivänä kaikkien kolmen kanssa. Luna haukkui hurjasti aina odotellessa, mutta meni korkealta, kovaa ja komeasti, kun radan pätkälle päästiin. Hienosti sujui puomin kontakti, pimeä putki, rengas ja pussi juoksusuoralla, vaikka niitä ei ole varmaan mennyt, kun yhden käden sormilla! Samoja juttuja otin Nugankin kanssa ja toimi ihan jees. Kontakteille meno on epävarmempaa, yhden kerran otin Nugasta kopin, kun hyppäsi A:n harjalta sivuun.. Alastulokontakti sujuu mukavasti myös Nugalta. Nemon kanssa TOKOiltiin hallissa ja pääsi poika sitten kaksi kertaa putkeen ;)


Nemo kärkkyy meidän juustolajitelmaa

Hyvää uuden vuoden aattoa! Pitäkäähän koirat kytkettynä ulkona, telkkarit + radiot päällä ja verhot kiinni :)

P.S. Mieheni täytti jouluaattona pyöreitä vuosia ja hommasin hänelle kauan himoitsemansa Suunnon sykemittarin. En etukäteen arvannutkaan, että siinä on niin paljon hyviä puolia, asettelee mittaria paikoilleen: "Mikähän olisi koirien kanssa mahdollisimman pitkä lenkki". Viehätystä lisää se, kun tiedot tehdystä lenkistä saa tietokoneelle, missä voi tarkastella kuljettua reittiä ja vauhtia (koirien kakkapaikat erottuu hyvin.. ;). 

6 kommenttia:

  1. Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta teidänkin sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onnellista uutta vuotta teille kaikille :)

      Poista
  2. Hyvä, että Nemo ei ollu millänsäkään paukutuksesta! Viime vuonna Nemo oli peloissaan ja mää sydän syrjällään sen takia. Hyvää loppuvuotta teidän pesueelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna Nemo oli hetken hermona, kun pamaukset alkoivat, mutta rauhoittui nopeasti ja pötkötteli/nukkui meidän jaloissa koko illan, kun katseltiin telkkaria. Taisi tosiaan olla Nemolla paniikki päällä, kun viime vuonna oli melun lisäksi vahdittavana vielä mummu :D Hyvää uutta vuotta 2014!

      Poista
  3. Ihana bannerikuva :)
    Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille ♥

    VastaaPoista
  4. ♥oi,miten hauskoja kuvia! oikein hyvää alkanutta vuotta sinne teille! jee, meillä on jännää, sillä tyttäreni Lady-parson saa pentuja reilun parin viikon päästä. hän onkin puska mamma, ja väsynyt, ja nälkäinen jatkuvasti :) :)

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!