8.2.2013

Poikien paita

Ylivieskan mummo teki mageen villapaidan talven tuiskuja vastaan! Niin hienoa jälkeä, ettei voi muuta, kun nostaa hattua! Arvostan todella itsetehtyä. (Samoin Kipan Pajalta tilattua vesikippoa, jonka valmistuksessa työvaiheita oli niin monta, etten perässä pysynyt..). 


Tällä paidalla kelpaakin lähteä kylille viikonloppuna, tästä tuli Nemon ehdoton kaupunkitakki :) Meillä on piiiitkästä aikaa vapaa viikonloppu ja mahdollisesti tehdään lenkki Koirakahvila Vainuun, tullaan vaikka sitten bussilla takaisin kotiin.


 Viikonloppuna olisi ollut oman seuran agiepikset, mutta jätetään väliin, sillä Nemo on ontunut etujalkaa viime kisareissun jälkeen. Ulkona käyttää sitä ihan normaalisti, mutta sisällä, kun on nukkunut ja nousee, niin ontuu hetken matkaa. Toivotaan, että menee itsellään ohi.


Tällä viikolla Nemon sijaan treeneihin pääsi Nuga, jonka kanssa tehtiin perusjuttuja + ohjausta kahdella viereikkäisellä hypyllä. Teki hyvää Nugalle opetella seuraamista ja lelun avustuksella se olikin helppoa. Meidän vuoron päätyttyä Nuga käveli tyynesti rähjäämättä muiden koirien ohi ja moikkasi ihmiset iloisesti! Poika taisi muistaa, että paikalla on aina samanhenkistä seuraa :)


Ai niin, onhan meillä yksi sovittu meno viikonloppuun eli pentusia päästään moikkaamaan. Nehän täytti jo kuusi viikkoa ja lentävät kohta pesästä! Tarkemmin ajatellen, Luna tulee jo seuraavalla viikolla kotiin (kääks! <3).

Leppoisaa viikonloppua!

11 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana villapaita! Istuukin niin hyvin Nemon päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä magee, itse en osaa tehdä vastaavaa!

      Poista
  2. Voi että, kyllä tolla kelpaa :D Nemo ja Ulppis on nyt sit kun kaksi marjaa villapaitoineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskös niille järjestää villapaita treffit ;)

      Poista
  3. Istuvuus on loistava. Ihan huippu willis! Toivotaan, että Nemon jalka on kunnossa ja tulee hieromisella kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja on niin tasaista käsialaa, ihan niin kun koneella tehty! Jalka otti vähän takapakkia, kun Nemo pääsi eilen vapaana juoksemaan :/ Täytyy vaan levätä nyt.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toi kyllä hieno! Vieläköhän Ylivieskan mummo ehtisi kutoa näille lumille asut :-)

      Poista
    2. Eiköhän ehdi, saatiin tuo takki parissa viikossa! Ei muuta, kun tilausta tekemään :)

      Poista
  5. Nemolle, Lunalle ja Nugalle haaste blogissani! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, kiitos! Täytyy käydä kurkkaamassa, tosin se edellinenkin on vielä tekemättää... ;)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!