30.12.2012

Lelluttelemassa


Käytiin tänään vauvoja lelluttelemassa <3 Luna oli jo ihan oma itsensä eli alkoi heti portin takana kiljumaan, kun kuuli tutut äänet eteisestä ;) Hetken pusuttelun jälkeen riensi kuitenkin pentuja tarkistamaan ja syöttämään. 


Yritin siinä samalla napsia kuvia pennuista ja säätää kameran asetuksia, mutta aikamoista räiskimistä se taas oli. Tässä muutama fiilistely kuva vaan. Lunan kasvattajan blogissa on parempi 'Facebook' esittely pennuista <3 Kasvattajan sivuilta vois myös lukea synnytyksen kulun (en alkanut sitä kuulopuheiden perusteella itse kertomaan, kun valitettavasti olin töissä, enkä päässyt paperipussini kanssa paikalle ;D).


Pojat on päässeet nyt mukavasti juoksemaan vapaana missä milloinkin. Nuga on ihan ilmiömäinen, kun huudan 'odota', vetää 180 asteen käännöksen ja juoksee niin kovaa, kun kintuista pääsee mun luokseni. Tänään päästettiin poikia kasvattajan luona vapaana menemään ja muuten meni hyvin, mutta yhdestä heitetystä lumipallosta tuli pieni kahakka, jonka seurauksena Nemon korvassa vekki ja siitä tuli lahjakkaasti verta. Noh, pojat ei olleet hommasta minuutin päästä millänsäkään ja kotona ollaan taas niin kun aina ennenkin :)


Uusi vuosikin on jo ihan ovella! Pelkääkö teidän koirat raketteja? Meillä ei pelkää sisätiloissa, kun on telkkari ja valot päällä, mutta ulkona Nemolla menee häntä koipien väliin, jos ihan kauheeta räiskettä on ihan korvanjuuressa. Yksittäiset pamaukset ei haittaa. Muistetaan pitää koirat kytkettyinä vuoden vaihteessa, ettei kukaan pelästy, karkaa ja eksy.

Onnellista uutta vuotta kaikille! 

P.S. Koirat sai taas mukavan määrän herkkupaketteja jouluna, kiitos niistä! Pakettien avaus on edelleen verissä eli ne raastettiin nopeasti ja taidolla auki + tuhottiin sisälmykset. Vähän siinä Nugan mahakin meni sekaisin parin päivän ajaksi, kun tavallista enemmän oli herkkua tarjolla... 

12 kommenttia:

  1. Aww, ei näitä pentukuvia kestä :-) Parsonpennut vaan on NIIN suloisia ♥

    Meillä Mimmi ei välitä ilotulituksista mitään. Se oli jo pentuna katselemassa pihalla kanssani isän ampumia raketteja --> ei mitään reaktiota, kuten ei ampumiseen tai muihinkaan paukauksiin :-) Martti sen sijaan on kovin ääniherkkä ja arka muutenkin, joten suuntaamme täältä citystä maalle paukkuja pakoon.

    Varsinaista kokemusta Maran rakettipelosta tosin ei ole, koska se on ollut vain ekana uutenavuotenaan kotosalla paukkujen läheisyydessä. Silloin meillä oli kaksi koiravierastakin eikä kukaan koirista ehtinyt paljon raketteihin reagoida ;-)

    Ihanaa vuodenvaihdetta ja uuden alkua myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oppisi kuvaamaan, niin saisi vielä suloisempia otoksia pienistä <3 Oon ehkä vähän puolueellinen, mutta parsonpennut on koiranpennuista suloisimpia, ehdottomasti! <3 :D

      Hih, hyvin taas tuossa paukkuasiassakin näkyy teidän koirien luonne-erot! Ihanaa, kun pääsette maalle "pakoon" :) Koirista sanotaan, että ekana vuonna ei välttämättä reagoi paukkeeseen, että se todellisuus näkyy vasta jatkossa ja niin Nemokin oli ekana vuonna katsomassa ilotulituksia ulkona, eikä mitään, mutta nyt menee tosiaan häntä alhaalla, jos kovasti paukkuu.

      Onnellista uutta vuotta teidän laumalle <3

      Poista
  2. Russelipentujaaaaaaaa...ihanaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! Tosi sulosia ovat. Pystyitkö todellakin lähtemään kotiin tyhjin käsin ja taskuin??? :D

    Olen yleensä pitänyt radion ja telkkarin auki, jotta pamahdukset edes hieman hukkuisivat muuhun meluun. Kyllähän ne raketit "pienoiset" haukkumiset saa aikaan. Toivotaan, että mahdollisimman vähän kuuluisi sellaisia megasuuria pamahduksia. Ajattelin antaa jotkut isot luut syötäviksi, jos se rauhoittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Heh-hehhee, kyllä ne kaikki jäi Lunan hoiviin :) Mutta kasvattajan kannattaa varmaan jatkossa laskea, ettei joku ole lähtenyt salaa katsomaan äidin exää ja velipoikaa :D :D

      Kuulostaa hyvältä, äänet sisällä pitää aika hyvin mielenkiinnon pois ulkoa tulevasta paukkeesta. Mutta kyllä meilläkin vuosi sitten paukahti etuovella pari kertaa isosti ja silloin rävähtivät kaikki sinne haukkumaan... Täytyy meidänkin varata koirille luut, kiitti vinkistä!

      Poista
  3. Ihania marsuja. <3
    Hyvää uutta vuotta teidänkin laumalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei niistä nyt oikein vielä tiedä, ovatko marsuja, kaneja, kissoja vai koiria ;) Parhaimmillaan ovat sitten viisi viikkoisina <3 Kiitos samoin, onnellista uutta vuotta :)

      Poista
  4. voi ei mitä kyrttyjä....ihania <2 awwwwwww...

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka lutuisia pallerot ovat. Pennut ovat vain niin vastastamattoman suloisia.
    Onnittelut pikkuisista. :)
    Hyvää uutta vuotta koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, miten noita voi vastustaa..? <3 Kiitos onnitteluista ja samoin onnellista uutta vuotta teille myös :)

      Poista
  6. Eeiiihhh!! Apua, siis taas mua viedään sihen tilaan , jossa vaan lässytän kuin idiootti sanomatta mitään selvää.
    Voi itku noita ihanuuksia. tuo viimeinen kuva siis ihan vei sydämeni. En käsitä miten nää parsonimuksut on vaan niin yybersulosia verrattuna muihin. Nuo vattutassut kyllä hellyyttää kenet tahansa. Ja sehän tästä on tietty seurauksena, että on pakko käydä vilkuilemassa nuo kuvat tuolta kasvattajan sivuilta.

    Meillä uusi vuosi sujui hyvin, sillä paukkuarkoja ei meillä olla. Tuossa kentällä on semmoinen iso ilotulitus joa vuosi ja sitä seurattiin ikkunasta suurella hartaudella. Pihalle en päästänyt, kun pauke oli niin kovaa. Ja aina yleisön seassa on se joku umpiluupää joka ampuu rakettinsa mihin sattuu . Vaikka on pyydetty ettei niitä samaan aikaan ammuskeltais. aamulla korjasin pihalta neljä rakettikeppiä,yhden ihan oven vierestä. Kyllä suututti. Minusta se hyvin riittäisi, että ammuskella saisivat vain julkiset thaot, yksityiset ei yhtään. Olis kaikin puolin rauhallisempaa. sillä nytkin niitä oli alaikäisten kourissa eikä suojalaseista tietookaan. Lakeja tehdään, mutta eihän niitä kukaan valvo. Niinpä olis parempi sitten poistaa nuo ilotulitteet ihmisten ulottuvilta, kerta eivät osaa niitä käyttää.

    Mukavaa vuoden jatkoa sinne täältä hiukan haikeen kateellisesta Essilästä, jossa niin mieluusti lelluteltais noita mussukoita. Vaan tasan ei käy onnenlahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tiedän tunteen, kun menee tuohon lässytystilaan ja pentukuvia jaksaa vahdata, vaikka kuinka kauan, puhumattakaan niitten konkreettisesta lelluttelemisesta! <3 Samaa mieltä, parsonpennut on suloisimpia kaikista :D

      Hienoa, että teillä ei koirat pauketta pelkää! Johan toi on nyt törkeätä lähettää raketteja toisten kotiovelta :/ En ole rakettifani eli mulle sopisi hyvinkin tuo, ettei yksityiset saisi lähetellä niitä. Aina saa pelätä, kuka saa sellaisen päähänsä.

      Kiitos samoin, onnellista uutta vuotta 2013 teille! (Teidän pitää nyt vahdata lähitienoolta jotain pentuetta, jota pääsisi vähän lelluttelemaan, on ne muunkin rotuiset suloisia :).

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!