19.9.2012

Riemulla ei rajaa

Riemulla ei rajaa, kun metsässä suhaa! :D Luna treffasi Martin ja taas mentiin kovaa. Lunasta näki, kun se niiin nautti metsässä nuuskuttelusta ja touhuamisesta. Myös pojat pääsi samaiseen metsään juoksemaan Mimmin (Martin isosisko) kanssa, ihan tosi. Hienosti tulivat juttuun, vaikka Mimmi yritti välillä sulkea tien Nemolta haukkumalla ja Nuga kiehnäsi Mimmin iholla. Aivan mahtava fiilis reilun tunnin hikoilun jälkeen metsässä, oli pikkaisen hiljaista kotimatkaseuraa autossa ;)


Pojat Mimmin kanssa, kuva: Hanna Isotalo

Tuliaisena metsästä oli ainakin 10 hirvikärpästä, myös alimman paidan alla. Hirvikärpäset, lentomuurahaiset tai ampiaiset ei mua niin haittaa, mutta (tiedän, olen vähän bimbo...) ne pitkäjalkaiset hämähäkit on ällöttäviä ja pelkään niitä. Elokuusta asti niitä on pyörinyt meillä ulko-ovien kulkuaukoissa sillä seurauksella, että muutama on pudonnut päälle ja muutama kingennyt sisälle. Olenkin vähän niin kun vältellyt sitä omassa pihassa oloa, varsinkin pimeän aikaan, kun sitten sisälle pyyhältää vielä ne samannäköiset lentävät.

Agitreeneissä muuten selvisi, että Nemon nykyistä käyttäytymistä kisoissa sanotaan ns. kisasyttymiseksi :D Pojalla on ihan vaan pikkaisen hauskaa! Ei muuta, kun lisää startteja alle ja kovempaa käskytystä + tarvittaessa koiran kanssa jäähylle, jos laittaa koko homman ihan ranttaliksi :D Näillä näkymin treenaillaan muuten talvella tiistaisin klo 16-18, mikä on aikas mainio aika siinä mielessä, että jää illasta aikaa muuhunkin! 



Luna-räpsyripsi liitää kasvattajan luona jokunen viikko takaperin (hassua nähdä Luna esteillä, kun ei ole kukaan aikaisemmin ottanut tytöstä agiliitokuvaa/videota), kuva: Eija Viitanen


4 kommenttia:

  1. Kiitos vielä kerran lenkkiseurasta! Metsälenkit on kyllä ihan parasta, hirvikärpäsistä huolimatta ;-)

    Ihaninta oli huomata, että kyllä ärripurri-Mimpsu osaa vieraidenkin poikien kanssa lenkkeillä, vika lienee omistajan päässä, kun ei luota neitiin tippaakaan! Pahoittelut vielä meikäläisen komentamisesta, kohteena piti aina olla oma koira, mutta varmaan siinä vahingossa tuli ojennettua vieraitakin :-)

    Ihana Luna-neiti renkaalla ♥ Pitäisi kyllä vielä ennen talvea ehtiä käydä siellä Karhen agikentällä höntsäämässä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne, kun aina opastatte meitä metsässä, yksinään me eksyttäis ;) Totta, niin parasta tuollainen ulkoilu koirien kanssa, ötököistä viis!

      Olin kans iloisesti yllättynyt, että Mimmi suvaitsi meidän poikia, vaikka ne aika ahnaasti iholle tunki :D Siis tottakai saa ja pitää komentaa meidänkin koiria, kun siihen on aihetta!

      Karhella on kyllä maan mainioin paikka höntsäillä <3

      Poista
  2. Ai että, metsässä on niin mahtavaa näin syksyisin! Ja koirilla on varmasti ollut hauskaa, kun on ollut vähä kavereitakin matkassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että meillä tuoksuu eilisen jäljiltä kotonakin syksyinen metsä <3 Koirien mielestä toi on ihan parasta ja niin se mullakin kärkilistalle sijoittuu, parhaasta tekemisestä koirien kanssa :)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!