Läheltä hyvää

Reippailtiin Nemon ja Nugan kanssa viime lauantaina Läheltä Hyvää -tapahtumaan Ahlmanille, jonne meiltä kävelee noin tunnin. Nuga lähti lisäksi tapahtuman humuun mukaan ja oli siinä ihmettelemistä: joka puolella ihmisiä, musiikkia, maalaistuoksuja, suloisia lehmän vasikoita, muurinpohjalättyjä, ostoskojuja, hevonen ja muita koiria. 

Nuga odottaa omaa osaansa lätystä

... ja nanosekunnissa se on syöty

En muista, että koskaan Nuga olisi ollut niin puhki, kun kotiin päästessä. Pötkötteli vaan koko illan untusten unessa sohvalla <3 (Seuraavana aamuna herätti meidät alakerrassa vinkumalla klo 8 pintaan, mikä oli ennätys, sillä on nyt vuoden päivät herättänyt 05-07 välillä... huoh). 

Tapahtuman jälkeen suunnattiin keskustaan syömään ja sattumalta huomattiin Koirakahvila Vainu, koska sieltä suunnalta kuului haukuntaa, pumien kokous oli juuri päättynyt kahvilassa ;) Niinpä saatiin rauhassa nautiskella ensin ruokaa ja jälkkärikahvien ajaksi haettiin vielä Luna mukaan. Tyttö valkkasi tiskistä nautaisia pikkukeksejä (pojillekin säästettiin muutama ), joita mutusteli onnellisena meidän hörppiessä kahvia. Oltiin siinä jo lähtökuopissa, kun kahvilaan tuli toinen pikkukoira ja todettiin, että parempi poistua paikalta ennen, kun Luna huomaa kaverin, sillä desipelit nousee siinä kohtaa vähän turhan korkealle. Kahvilassa kun on nollatoleranssi kähyjen suhteen.

Ihastuin kovasti kahvilan tunnelmaan ja kaikkea kivaa lahjatavaraa oli myös myynnissä, tosin keskustahinnoissa. Asiakaspalvelijoilla oli aikaa höpötellä ja koko ajan oli tervetullut olo. Hauskasti olivat ajatelleet, kun omppoja sai ottaa mukaan sisältä ja pienestä suloisesta pöydästä pihalta. Muutama ohikulkija niitä siittä napsikin. 

Kahvilla

"Jotain tekis mieli shoppailla"

Koiraohjelma jatkui seuraavana päivänä, kun Lunan kasvattaja järjesti Kamunkorven päivät! Kaikki kasvatit oli kutsuttu ja paikalle pääsivät Lunan sisaruksista Ulpu ja Remu. Paljon muitakin kavereita ja tuttuja oli tullut, joten melkein jokaista karvaista tuli rapsuteltua :) 

Pihassa päästiin taas liitämään, Lunan kanssa höntsäiltiin ensin ja palautti lelua superhyvin, eikä ollut kertaakaan aikeissa karata toisten koirien luo, jotka odottivat vuoroaan hihnoissa. Nugan otin myös muutamaksi minuutiksi radalle, mutta heti, kun huomasin, että keskittyminen alkaa herpaantumaan, niin otettiin yksi onnistunut harjoitus ja sitten kunnon leikki + hihnaan. Näin vältyin siltä, että Nuga ehti karkaamaan, jolloin kissa-hiiri -leikistä tulee hauskempaa, kun itse esteistä. Nuga ei siis anna kiinni siinä kohtaa, vaan juoksee karkuun... onnellisena :P

Lunan sisko Ulpu, samaa näköä vai mitä?

Luna muuten moikkaili mukavasti muutamia parsonuroksia, vaikkei niistä nyt niin kovin kiinnostunut ollutkaan. Nugalla taas oli olevinaan iso ego hihnan päässä ja ärisi alkuun, mutta rauhoittui sitten. Harmi, ettei ehditty jäämään koko päiväksi, sillä kahvittelun jälkeen olisi ollut mejää tiedossa!

Lunan veli Remu

Matka jatkui tallille, jonne otettiin mukaan vuorostaan Nemo. Isä oli paljon riehakkaampi, kun poikansa ja poukkoili minne sattui, eikä olisi jaksanut odotella, kun riisuttiin hevosta pois. Rauhoittui kuitenkin, kun löysi kivaa kaivelemista maasta ja ne ns. munkkipallot olisi taas maistuneet vähän liiankin hyvin.. ;D

Illalla saatiin vielä perhettä kylään mun synttärikakkukahvien merkeissä  ja oli niiin ihanaa, kun sekä mummu, että pappa ja Jonna vuoron perään rapsutteli ja sylkytteli kaikkia kolmea. Pieni jäähysessio siinä oli otettava yhdessä vaiheessa, kun Nemo oli sitä mieltä, että nää kaikki on mun vieraita, muitten on turha tulla apajille :P Seppo on  muuten pitänyt nyt tiukkaa linjaa, kun vieraita on tullut kylään ja koirien käytös on ollut ovissa lähes siedettävää...

Nemo nuuskuttelee synttärikukkaa

Viimeiset kesätreenit oli eilen Nemon kanssa. Tehtiin pitkää pätkää Huittisen Harrin radasta, jonka valmennuksessa meidän oma opettaja oli ollut. Huh, oli siinä tekemistä, juoksusuoria, joiden jälkeen täys jarrutus ja kaikenlaisia kieputuksia. Meinasi siinä jo usko loppua, vaikka lopulta saatiin kuviot haltuun ja pienet kaarrokset esteiden välille, oma kroppa ei vaan meinannut alkuun taipua ja Nemo oli niin kovilla kierroksilla, että hyppi mua päin, eikä olisi istunut lähdössä. Tunnelmaa tiivisti myös se, että piti ottaa nuoremmat mukaan ja riekkuivat äänekkäästi koko illan autossa. Noh, todettiin siinä, että kaikilla meni viimeinen kerta penkin alle, joten tästä on taas tie ylöspäin tulevissa hallitreeneissä!

P.S. Pahoittelen kuvien laatua, suurin osa kännykkäkameroilla napsittuja...