19.3.2016

Puuhakas pusuhyrrä


Nuga, Nemo ja Luna + uudet takit 
(kuvaajana Hanna Isotalo mun kameralla, kiitos!)

Varasin Nugalle ajan eläinlääkärille, vaikka oireet olivat pieniä ja tuntui, että onkohan tämä nyt hätävarjelun liioittelua. Oireina siis näitä samoja, kun vuosi takaperin: yskähtelyä silloin tällöin, joskus yskän mukana vähän valkoista vaahtoa, kylkien vilkuilua kerran pari, runsaampaa veden juomista, kylkien ja selän hinkkaamista, aavistus laihtumista (paino lekurissa 8,3kg) ja ärtyneisyyttä. Tällaista satunnaista oireilua oli ollut silloin tällöin, sitten taas kuukausi, ettei mitään, mutta olin alkanut yhdistämään, että kun on noita oireita tai vaikka löysempi maha, niin on tavallisissa arjen tilanteissa meille ihmiselle ärtynyt, murisee herkästi ja ääritilanteissa näyttää hampaita.

Lekurireissu kun lähestyi, niin Nugalla alkoi taas se sama vuoden takainen kova yskä, jossa tuntui, että keuhkot lähtee pihalle. Ehkä nukkui yhtenä päivänä aavistuksen enemmän, mutta muuten tavallinen ralli ja riekkuminen niin sisällä, kun ulkonakin ;) Lekurissa oli ihan tättähäärää ja pusuja sateli kaikille, varsinkin lääkärille. Hoitaja sanoikin, että on kyllä erikoislaatuinen asiakas, koska yleensä heillä ei ole näin kiitollisia koiria. Meidän pieni puuhakas pusuhyrrä <3


Keijärven jäällä Lunan kanssa

Nuga tutkittiin perusteellisesti: kuunneltiin sydän, syke, keuhkot, otettiin lämpö, paineltiin maha ja kurkkutorvi, tarkastettiin kurkku ja otettiin röntgenkuvat keuhkosta sekä mahasta + luvaton määrä verikokeita. Keuhkoista löytyi tulehdus, johon Nuga sai 10pvän antibiootin ja maitohappobakteerin (molemmat tabletit nappasi taas kämmeneltä suuhun ja pyysi vielä lisää, vaikka toisen niistä piti olla pahanmakuinen?! Vaikea sanoa kumman :D). Verikokeiden tulokset oli hyvät, myös crp eli tulehdusarvo, rauta-arvo oli hieman alhaalla. 


Mun murut <3 
(eli erikoistilanteiden kauhukolmikko, kiihtyvyys nollasta sataan alle sekunti...) 

Tarkastuskäynnillä keuhkot oli puhtaat eli antibiootti oli tehonnut hyvin! Lääkäri oli tyytyväinen. Nyt odotellaan Saksasta saapuvia 'allergiatestien' tuloksia tai siis ei testattu mitään tiettyä ainetta, vaan niiden yläryhmiä, kuten ruoka-aineet, pölyt, siitepölyt jne. Jos joku ryhmä näyttää positiivista, lähdetään etsimään itse allergiaa aiheuttavaa ainetta. Lääkäri siis epäilee, että kyseessä voisi olla allergia, johon maha reagoi ja kun alkaa röyhtäilemään, yökkäilemään tai yskimään, aiheuttaa se tulehduksen keuhkoihin. Jos näistä ei löydy mitään, otetaan lisää verikokeita ja mahdollisesti tähystetään maha. (Olin asennoitunut tuohon tähystykseen jo ekalla käynnillä, mutta onneksi sitä ei tehty suin päin, koska keuhkot oli sen verran huonossa kunnossa, että nukutus olisi voinut olla kohtalokas). 

Mutta on se vaan 'kiva' käydä jokaisen kolmen kanssa lekurilla, kun aina sinne mennään siima kireällä hännät heiluen! Molempien käyntien yhteydessä tehtiin lenkki vanhoilla kotikulmilla Pirkkalassa Vähäjärven ympäri, nostalgista <3 Jäällekin uskaltauduttiin hetkeksi tepastelemaan.


Pus pus!

P.S. Oliko järkevää ilmoittautua kisoihin loman loppumetreillä... Kaksi edellistä päivää on jo mennyt jännittäessä. Pitäkää meille peukkuja, että Nemo on tänään hallinnassa Porissa kolmella radalla ;)

2 kommenttia:

  1. Tää kuvateksti sai mut nauraan: "erikoistilanteiden kauhukolmikko, kiihtyvyys nollasta sataan alle sekunti" :D <3

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!