2.4.2014

Uusi naapuri


Viikonloppuna meidän seinänaapuriin muutti 7-vuotias workrussell Devi. Poika ei paljon muista koirista piittaa, joten sovittiinkin heti, että kumpaankaan pihaan ei päästetä koiria vapaana ennen, kun on tsekattu, että naapuripiha on tyhjä ;) Taidetaan seuraavassa yhtiökokouksessa anoa, jos meidän pihojen väliin saisi rakentaa vähän korkeamman aidan... Hauskaa, kun saatiin samanhenkistä porukka taloon! Ei tarvi ainakaan stressata koirien haukahteluista puolin ja toisin.

Samaan taloyhtiöön on muuttanut myös kaksi muutakin koiraa; chihu Eddy, joka kerran karkasi pihastaan ja Seppo sen herkuilla houkutteli luokseen ja shih tzun näköinen pieni ärhäkkyys. Sattuneesta syystä kumpaakaan koirista en ole päässyt moikkaamaan läheltä, kun aina on kaksi tai kolme omaa koiraa mukana. Yhden pojan kanssa uskaltaisin näitä pikkuisia lähestyä.

Tervetuloa Talvitielle Devi ja kumppanit! Pidetään russelilippua korkealla, hihhhiiihhh! (Eli yritetään esittää kaupungissa äänettömiä, hajuttomia ja mauttomia :P).

Millaisia karvaisia teidän naapureista löytyy?

7 kommenttia:

  1. Meillä ei ihan naapureina ole kuin kissoja !

    VastaaPoista
  2. Meiltä löytyy naapurirapusta aivan ihana jackrusselipoju, tulevat Ellun kanssa hyvin toimeen. :) Usein jäädään pihalle juttelemaan, josko omistajat koiruleineen nähdään ja koirat vaan telmii ja painii maassa - hyvää energiankulutusta niille!

    Aiemmin meidän naapurissa asusti myös bostoninterrieri, joka oli Ellun paras kaveri, mutta se muutti omistajineen toiselle paikkakunnalle kauas kauas... Ollaan kuitenkin vielä yhteydessä, kuvia ja kuulumisia lähetellään puolin jos toisin! :)

    Koirakaverit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva, kun löytyy samanhenkistä porukkaa naapurista! Siinä tosiaan saa koirat vähän purettua energiaansa, niin samanlaiset leikit on näillä russeleilla :) Kiva, että pidätte edelleen yhteyksiä ex-naapuriin. Se on harmi, kun joku tällainen tuttavuus muuttaa kauas pois.

      Poista
  3. Meidän naapurustoon on muuttanut paljon labbis-pentuja ja niin suloisia kun ne otukset onkin niin voi jestus sitä intoa! :D Mun sähläävät dalmisneidot jää ihan toiseksi noiden kohta jo teinihöyryissään kohkaavien labbisten kanssa! Mä oon pitänyt niitä sellaisina rauhallisina ja hyväntahtoisina hännänheiluttajina, mutta on ne kyllä melkoisia toheltajia junnuina... Ja mä vertaan niitä dalmiksiin! :D

    Koirakamut on kyllä parhautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voin kuvitella noi nuoret labbisurokset :D Ne on aika täystuhoja ja energiaa piisaa... Mullekin tuli ihan yllätyksenä se vilkkaus, kun kaveripiiriin tuli kaksi labbispentua jokunen vuosi sitten. Aikuisena, kun niitä katsoo, niin nehän pötköttelee rauhallisina ja kävelevät pihalla verkkaisesti häntä heiluen. Olen ymmärtänyt, että dalmiksetkin on aika vauhdikkaita tapauksia.. ;)

      Poista
  4. Kivaa, että teillä on "samanhenkisiä" naapureita! Meidän seinänaapurissa tai vastapäätä ei ole koiria, mutta taloyhtiössä asuu 2 mäyräkoiraa,1 cockerspanieli, 1 snautseri, 1 lapinkoira ja 1 kääpiöpinseri. Mikä on tosi vähän muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, kun yhtiössä oli toistakymmentä koiraa, meidän lauman lisäksi mm. 4 parsonia :-D Mutta riittää näissä nykyisissäkin mun hurjilla rähisemistä ikkunassa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, teillähän on ihan mahdoton määrä koiria talossa, niissä todellakin riittää vahdittavaa :D 4 parsonia, oliko ne samassa vai eri talouksissa, tuttuja?

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!