22.5.2013

Kosiotouhuja...

Melkein lomafiilis, kun ollaan hengailtu omassa pihassa kaikki aurinkoiset illat. Lunan kanssa ollaan istuteltu pinkkejä petunioita, Nuga on vetänyt hepulirallia kierros kierroksen perään ja Nemon trimmaustakin on aloitettu. Vielä olisi takapuoli, kyljet, jalat ja häntä nypittävää. 

Nemon edellisestä trimmistä on melkein 5kk ja aika hyvin karva irtoaa. Ajattelin, että pojalla on taas mukavampaa, kun ei ole niin kuuma ja lisäksi Nemo lähtee viikonloppuna turistikoiraksi Rauman näyttelyyn, niin kehtaa senkin ottaa autosta ulos. Innostuin jo vähäsen, jos ilmoittaisi Nemonkin johonkin kesänäyttelyyn parin vuoden tauon jälkeen, mutta jouduin aika pitkälti kaulan alueen saksimaan, niin ehkei siitä enää saa edustuskuntoista. Seuraavalla kerralla taidan ihan surutta ajella koneella karvat pois, kun Nemo niin inhoaa trimmauspuuhaa.


Tampereen näyttelyn muisteloita, kuva: Toni Lund
Luna on aikamoinen keikistelijä, sillä toisena päivänä juoksujen alusta (tai ei voi olla ihan varma alkoiko jo 1-2 päivää aikaisemmin, kun ei oltu kotona ja koirilla hoitajat) alkoi flirttailemaan Nemolle, pyysi leikkimään takapuoli pystyssä, häntä heilui ihan vimmatusti, teki ympyrää pojan edessä ja kerran, kun herpaannuin muutamaksi sekunniksi katsomaan telkkaria, niin Nemo yritti jo hypätä Lunan selkään. Huh, kun pelästyin ja Nemo taisi vähän hämmentyä mun karjaisusta... Nugalle Luna näyttää vaan hammasta. Mutta joo, tää on taas tätä: kolme viikkoa kahden kerroksen väkeä ja koppihoitoa. Onneksi pojat on vielä säyseänä, eivätkä vingu tytön perään. Lenkkeilykin onnistuu porukalla, vaikka mieluummin pidän Lunan vieressä lyhyellä hihnalla ja annan poikien mennä edellä tai muuten on jatkuvaa takapuolen haistelua.

Luna on perinteiseen tapaan saanut olla juoksujen ajan makuuhuoneessa öisin ja jopa antanut laittaa illalla housut jalkaan! Ei ne kivat ole edelleenkään, mutta pysyy yön yli jalassa. Luna on muutenkin aika veikeä, kun on ollut meidän työpäivien ajan kylpyhuoneessa ja saanut sinne erilaisia leluja. Kerran esitteli ylpeänä, kun oli löytänyt kaapin alta likaisen sukan, se oli oikea aarre! Eilen näytti mulle aktivointipalloa ja tuuppasi sen aina kaapin alle, jossa mahtui luolakoiran tyyliin nippanappa sitä pyörittelemään, eikä olisi antanut mun sitä sieltä ottaa pois. Tänään ravisteli antaamuksella vaaleanpunaista pehmolehmää, jonka on saanut kasvattajalta, hassu pikkuinen. 


Lunan kanssa edes-takas, kuva: Toni Lund

Vielä madotuksesta... Onko moni vienyt kakkanäytteen eläinlääkäriin ja madottanut vasta tarpeen vaatiessa? Sellaista kai nykyään suositellaan ihan hevosillakin, ettei automaattisesti madotettaisi. Mullakin oli vastaavat aikeet, mutta tuntui aika työläälle kerätä jokaiselta kakkanäyte kolmena peräkkäisenä päivänä, säilyttää niitä jääkaapissa, viedä eläinlääkäriin ja maksaa siitä reilu 20e. Päädyin perinteiseen ja madotin koirat vasta viime viikolla Axilurilla. Nuga ei ollut aiemmin saanutkaan muuta, kun Canexia. 


Nuga seuraa, kuva: Toni Lund

Nyt ulkona sataa ja koirat ovat samaa mieltä kelistä, kun minäkin: Luna kävi niin nopeasti, kun pystyi, pissalla ja pyysi heti sisälle. Nemo ei olisi lähtenyt ovelta lipan alta sateensuojasta ollenkaan ja Nuga teki kaikki tarpeensa ensimmäiseen pusikkoon. Noh, pidetään sadetta sisällä kera aktivointilelujen ja luiden.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin Iineksen nyppiminen on yhtä tuskaa nyppijälle sekä nypittävälle.
    Olen itsekin miettinyt koko koiran ajelua koneella en vaan ole uskaltanut koskaan edes ääneen lausua ajatusta.

    Mitähän muut tuumaa asiasta? Voisikohan oikeasti niin tehdä...

    Terkuin,
    Kati ja Iines

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen... ;) Jos ei näyttelyyn aio mennä, niin kai sen sitten voi ajella. Olen kyllä ymmärtänyt, että ajamisen jälkeen ei lähde enää nyppimällä kunnolla, joten täytyy sitten jatkossa aina ajaa. En tiedä sitten, miten vaikuttaa karvan laatuun. Parsonilla kun on hyvin likaa ja vettä hylkivä karva.

      Mukavaa kesän alkua teille!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!