2.12.2012

Kasvava masu

Lunan tiineyttä varjostaa nyt erittäin huono säkä, kun ataksia testissä ilmeni, että sekä Luna, että sulhanen Topi on taudin kantajia. Tämä tarkoittaa siis sitä, että sairaita koiria saattaa syntyä pentueeseen. Tilanteelle ei voi mitään muuta, kun toivoa parasta. Asiasta voi lukea lisää Lunan kasvattajan blogista.
 
Hymyn huulille saa kuitenkin tuo iloinen mamma, jonka masu on alkanut kasvaa hyvää vauhtia! Nyt siitä näkee jo päälle, että pentusia on tulollansa. Taisin huomata selvän eron ekaa kertaa keskiviikkona. Nyt aloitellaan myös pentunappulan lisääminen ruokavalioon, vähän nälkäiseltä on Luna vaikuttanutkin.
 
Koirat nauttivat lumesta ja kinoksista täysin rinnoin. Myös Luna lähtee häntä heiluen ulos, kun ei ole märkää ja kuraa. Takkeja olen napannut noiden nuorimpien niskaan, kun tuulisella pakkaskelillä ovat selvästi palelleet ainakin, jos on pitänyt paikoillaan nököttää. Nemolla onkin taas lievästi sanottuna tuuhea turkki, eikä takkeja kaipaa, trimmausta kyllä. Jaksaisikohan sen homman suorittaa ennen joulua... Nemo ei tykkää ja aikaa palaa 2-3 iltaa. Lunan kanssa sama homma parissa tunnissa :)
 
Pieni vinkki jokaiseen kotitalouteen: laittakaan ulko-oveen näkyville ilmoitus, että huoneistossa on lemmikkejä ja oma puhelinnumeronne, jos sattuu jotain, niin pelastusporukka tietää asiasta ja tarvittaessa voi olla yhteydessä puhelimitse! Meillä on askarreltu tällaiset molemmille oville:


Nautiskellaan vihdoin talvesta! :)

6 kommenttia:

  1. Voi ihana Luna-mamma <3 Tosi ikävä juttu tuo ataksia-homma, pidellään kuitenkin peukkuja, että pennut olisivat terveitä, ainakin osa niistä. Onneksi nuo testit ovat tulleet, saadaan taas uutta tietoa rakkaan rotumme terveydestä.
    Mä olen kans pitänyt takkia kovalla tuulella, Upi on niin kalju vielä trimmin jäljiltä, että palelee helpommin.Tosin tänään jätin takin pois pitkälle lenkille, oli ehkä pieni virhe, koska rämmittiin paikkapaikoin aika syvässä hangessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mammana oleminen näyttää olevan Lunan juttu;) Tilastojen mukaan pentueeseen pitäisi syntyä kaikkia: terveitä, kantajia ja sairaita, mutta tuurihan siinäkin on mukana. Voi Upia, hangessa ilman takkia, vaikka kyllähän ne lämpöisenä pysyy, kun koko ajan vipeltää;) Pahin onkin se hetki, kun joku on tarpeillaan ja muut joutuu odottamaan paikallaan...

      Poista
  2. Luna kuulostaa kyllä olevan niin "born to be Mom" ♥ Peukut ja tassut pystyssä, että kaikki ataksiahuoli on ollut turhaa ja pennelit ovat terveitä!

    Meillä lenkit on korttelinkiertoa tällä kelillä. Varsinkin Mara nostelee tassujaan jo siinäkin :-( Mimmi kulkisi pitemmälle, mikä on suoranainen ihme! Martilla on kyllä tassunvälissä pientä tulehdustakin, joten ehkä sekin vähän edesauttaa palelemista..

    Hienot nuo kyltit! Meillä on sellainen aluepelastuslaitoksen tylsä tarra: "asunnossa lemmikkieläimiä". Tarvisi varmaan askarrella vähän persoonallisempi :-)

    VastaaPoista
  3. Jep <3 Sepäs se, toivotaan todellakin parasta!

    Oletteko kokeilleet tossuja pakkaskeleillä? Me ei olla, mutta eka vuosi, kun niitä vakavasti harkitsen. Voisi ehkä ensin yksiin jalkoihin ostaa ja testata, miten koirat toimii. Jos ne revitään heti pois, niin sitten on turha panostaa... Voi, Martin tassut eivät ole vielä kunnossa, pikaista paranemista!

    Oon jo vuosia katsellut, mistä niitä aluepelastuslaitoksen tarroja sais, mutten ole törmännyt, niin piti tehdä ihan omanlaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näätä kun joutui sitä tossua pitämään sen tassun mätimisen takia, ni huonot oli. Sai aina teipata koipeen kiinni, ettei lähde.
      Höh, mun isäpuoli on palomies, olisin mä siltä sulle tarran saanut. Mut noi sun tekemät on paljon hienommat kyllä :)

      Poista
    2. Okei, täytyy vielä harkita niitä tossuja... Ainakaan ne mun omatekoiset ei ole pysynyt jalassa, kun lisäksi niitä on jyrsitty riisumisaikeissa ;) Voi hitsi, sun kauttahan sen tarran olisi sitten saanut helposti!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!