Koirien silmät ja polvet on nyt tarkastettu. Lunalla oli kaksi ylimääräistä ripseä ja polvet 0. Onneksi nuo ylimääräiset ripset eivät ole vaarallisia ja voivat jopa pudota itsekseen, joten välttämättä seuraavassa tarkastuksessa ei näy ripsiä. Nemolla ei ollut onneksi mitään uutta sitten viime tarkastuksen eli ylimääräisiä ripsiä ja vajaakehitteinen näköhermo vasemmassa silmässä, mitä ei tietääkseni ole kenelläkään muulla parsonilla todettu? Nemolla myös polvet 0 eli molempien agiliidot saa jatkua.
Aamulehden vierailun vuoksi oli hoppu laittaa vähän paikkoja kuntoon, ettei ihan pahvilaatikoiden seassa tarvi istua. Sen jälkeen ei ollakaan juuri ehditty kotia laittelemaan, sillä hässäkkä sen kun jatkuu... Pentujen pusuttelijoita on tullut välillä ovista ja ikkunoista, mutta mukavaahan se on yhdessä niitä ihmetellä. Pentujen sosiaalistaminen lapsiin on ollut varsin tehokasta ja vilkasta ;)
1320507425_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tällä viikolla aletaan antaa pennuille nappuloita, kun nyt jokusen päivän on totuteltu jauhelihaan ja piimään. Heti kun sää sallii, päästetään pennut omaan pihaan tutustumaan ja varoituksen sanana etukäteen, pentujen kanssa lähdetään parsonlenkille parin viikon kuluttua! Mistä tulikin mieleen, että 'täytyy' käydä ostoksilla katsomassa pantoja ja taluttimia sekä omia leluja pennuille + pentupakettiin.
1320507463_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Jotain häikkää on nyt Vuodatuksessa, kun en saa kuvia lisättyä :( Onko muilla ollut samaa probleemaa? Edit: kuvia lisätty 5.11.2011.