19.6.2014

SM-kisa talkoiden jälkeen

Onko agilityn SM-kisojen jälkeistä elämää..? Ihan niin kun olisin itse ollut kisaamassa, sen verran hurmoksessa menin koko viikonlopun ja maanantaina olo oli innostunut, mutta samalla väsynyt. Sekä lauantaina, että sunnuntaina tuli aistittua tunnelmaa yli 12h paikan päällä.

Lauantaina keli oli kylmä ja jalkaan sai lyödy pitkikset, tarvetta oli myös kaulahuiville, hanskoille ja pipolle. Sunnuntaina paistoi aurinko koko päivän ja mulla kärähti leuka sekä korvat, hauskat helmikorviksen rusketusrajat muuten, oletteko kuulleet vastaavasta? Aiemmin on kyllä kello- tai sandaalirajaa pukannut, mutta tää on ihan omaa laatuaan. Lippis auttoi siihen, että nenä ei kuitenkaan kesi nyt.


Kisa-alueen ulkopuolella Kamunkorven I-pentujen kanssa

Kaverit ei tällä kertaa pärjänneet mitalitaistelussa, mutta huikeita ratoja teki mm. Ville Klenin ja Ainon kanssa. Harmistukseksi Kleni hyllytti karsintaradalla hypäten yhden esteen väärään suuntaan. Aino sai nollan, mutta finaaliradalla kovassa vauhdissa hyppäsi myös yhden esteen väärään suuntaan.

Ostoskojut eivät pettäneet odotuksia tälläkään kertaan. Olin antanut itselleni luvan hankkia elämäni ensimmäiset agilitykengät. Ne löytyikin helposti Agi.fi -puodista. Lisäksi löysin suloisen tassulippiksen, tassupussukan, johon saa kätsysti kännykän, avaimen ja vaikka kakkapussit lenkille mukaan, kun kesävaatteissa ei ole taskuja ja kotiin viemisiksi possunkorvia.


Klenin toisiakin pentuja tuli nähtyä, tämä on nyt se 'lärsson' eli kromfohrländer x parson, roturisteytys

Agilitymaisissa tunnelmissa on arkikin mennyt, omissa treeneissä ja kävin pitkästä aikaa vetämässä yhden agilitytunnin kisavalmiit -ryhmälle, oli kivaa. Yksi agikerta jäi väliin, kun oli niin kauheat ruuhkat, ettei ehditty treeneihin, kaikki tiet tukossa, ilmeisesti joku rekka oli kaatunut ja toisella puolella kaupunkia tietyö. Päädyttiin sitten Nugan kanssa Pyynikin kauniisiin maastoihin laatuaikalenkille ja uimaan. Myös Luna on käynyt polskuttelemassa Härmälän rannassa aina, kun keli on sen sallinut. Jotain kahden keskeistä spesiaalia tytölle, joka ei ole päässyt taas hetkeen harrastamaan mitään. 

Pientä luksusta on myös ollut, kun koirat on päässeet muutamana yönä sänkyyn nukkumaan. Nemo aina petaa itselleen paikan jostain mahdollimman keskeltä ja yleensä ei ole siitä hievahtanut yön aikana minnekään, ellei sitten kuumuus iske.


Nemo rötväilee sylissä

Sekin on ollut kätsyä näin kesäaikaan, kun veljentyttö luokkakavereineen on vienyt koiria ulos työpäivien aikana. Lenkit on menneet hyvin ja koirat ovat päässeet koirapuistoonkin juoksemaan omalla porukalla. Nuga oli myös kaksi yötä mummulassa muuten vaan ja oli yllätykseksi nukkunut ilman painia sängyssä. Poikahan ei ole koskaan tottunut nukkumaan sängyssä, joten yleensä esim. hotellilomalla vaan peuhaa ja leikkii, muttei osaa rauhoittua maate, siksi meillä onkin aina boxi mukana. 

Pikkuhiljaa alkaa arki palautumaan, mutta tää viikko on ollut jotenkin väsynyt, enkä ole vielä saanut kaikkia pyykkivuoria ja pihanlaittoprojekteja päätökseen, mitkä pentujen ollessa talossa, jäi odottelemaan rauhallisempia aikoja. Ehkä tulevalla viikolla, kun huomenna suunnataan mökille pitkäksi viikonlopuksi.


Tässä on hyvä olla

Mitä juhannussuunnitelmia teillä on? Pääseekö koirat mökille touhuamaan vai onko luvassa rauhallisia kaupunkilenkkejä?

Oikein leppoisaa juhannusta! 

(Tarpeeksi vaan vaatetta päälle ja mukavaa tekemistä, niin viihtyy sisätiloissakin sateen yllättäessä..).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!