13.8.2013

Saksalaista ja pakkovalssia

Sain kun sainkin Nemolle ajan fyssarille jo tämän viikon torstaille! Hirvittää mitä löytyy vai löytyykö mitään, mutta tämä epätietoisuus on pahinta. En millään jaksaisi uskoa, että meidän agilityt olisi tässä, mutta kaikkeen sitä on varauduttava.
  
Olin ilmoittanut Nemon Pirkkalan Piskien agilityn edistyneitten ryhmään, jonka eka kerta oli eilen. Eihän me sinne voitu mennä (näin Nemon ontuvan makuulta noustessa sunnuntaina), mutta otin Nugan varakoirana mukaan. Eija Fernelius piti oikein hyvän ja mielenkiintoisen tunnin!
  
   
Itselle tuli paljon mietittävää (en kauheasti nukkunut viime yönä, niin helposti menen kierroksille, kun innostun :P), kun tehtiin takaakiertoja kolmen hypyn sarjana. Ensin saksalaisella, sitten pakkovalssina ja viimeisenä vielä ihan tavallisena kierrätyksenä. Nuga seurasi ohjausta ihan mallikkaasti, kun vaan sain oman kroppani kasaan. Saksalaista kuviotakin olin mennyt aiemmin (tosin en ollut tiennyt sen nimeä), mutta tässä harjoituksessa otettiin vielä vastakäsi mukaan, mikä viimeisteli hypyn.
  
Toisella kierroksella oli kiva tekninen rata yhdistettynä juuri opittuun, mutta Nugalla ei keskittyminen oikein enää riittänyt (eihän se ole tottunut noin pitkään ja vaikeaan treeniin), eikä päästy kokeilemaan kolmen esteen välistävetoa uudella tyylillä, jossa ei tarvi koko kroppaa kääntää, vaan omalla liikkeellä ja käsillä vedetään koira välistä, jolloin pääse itse juoksemaan nopeammin. Sitä täytyy vielä testata!
  
  
Tunnin viime minuuteille tapahtui sitten se, mitä pelkään aina Lunan kanssa. Nugan keskittyminen herpaantui ja se karkasi portille, pysähtyi, mutta kun portti sitten lensikin auki, niin ryntäsi x-rotuisen spanielin luo ensin ihan haistamaan, mutta siitähän kehkeytyi sitten kova ääninen painimatsi, josta spanieli lähti voittajana. Kummallekaan ei tullut mitään ja oli ihan oikein, että Nugasta ei tullut kukkulan kuningasta. Oli kuitenkin ihan suu hymyssä ja häntä heiluen, kun oli päässyt kähisemään (prkl!). Yritin sitä vähän komentaa äänellä ja ottamalla leuan alta kiinni, mutta tuskin se mitään auttoi. Treenit loppui sitten siihen, ei viitsinyt enää agilityllä palkata poikaa. (Olen yleensä heittämässä tässä vaiheessa pyyhkeen kehään, mutta täytyy nyt jotenkin yrittää vaan ymmärtää, että koirat on koiria ja kaikkia tilanteita ei aina pysty välttämään. Tää olisi tietysti ollut estettävissä, kun olisin vaan reilusti sanonut, että koiran keskittyminen ei enää riitä ja meidän täytyy lopettaa, mutta olin itse niin liekeissä opettelemassa uutta).
   
Jos seuraavalla kerralla menen Nugan kanssa treenaamaan, niin otan vaan sen yhden kierroksen, kun jaksaa keskittyä ja pyydän Nugan tädin omistajan (Ulpu on meidän kanssa samassa ryhmässä!) varmuudeksi portille kolinapurkin kanssa. En todellakaan halua, että tosta tulee tapa. Nuga on kyllä ennenkin karannut, mutta aina ihan nätisti katsonut muut koirat. Spanielin omistaja ei ollut moksiskaan, sanoi vielä, että hänen koiransa on kova luu, eikä pienistä hätkähdä. Toisen kierroksen voin ottaa sitten lainakoiralla, sillä mulle on tarjottu Ulpua ja opettajankin maxikoiraa. Todellakin kannatti lähteä mukavuusalueen ulkopuolelle!
  
  
Reipasta tiistaita!

2 kommenttia:

  1. No voihan harmitus sitä Nemon jalkaa :-( Toivottavasti saatte fyssarilta jotain tarkempaa tietoa, tuollainen epätietoisuus on kaikkein raastavinta. Tuskinpa teidän agilityt tässä oli, tsemppiä sinne <3

    Mielenkiintoiset treenit teillä! Aikanaan Procaniksella tehtiin paljonkin noita ohjauskuvioita, mutta onnellisesti olen termit ja systeemit kyllä ehtinyt unohtaa :-) Täytyisikin ottaa oikein joku tekniikkakurssi jossain vaiheessa, mukavuusalueen ulkopuolella ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, harmittaa ihan vietävästi ja samalla pelkää pahinta. Kiitos tsempistä!

      Mulle on kans noi termit ollut aina aika vieraita, kyllä me kaikenlaisia kieputuksia mennään ja arvioidaan porukalla, mikä on nopein vienti siihen kohtaan :) Suosittelen tekniikkakurssia ja teillähän on hyvä pohja jo Procanikselta!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!