Urhea pikku soturi

En taida olla koskaan valmis kirjoittamaan tätä tekstiä tai ehkä pystyn kirjoittamaan, mutta kuvien katselu riipii edelleen sydäntä. Huomasin kyllä jo ihmeekseni toukokuussa 2019, kun omassa arjessa oli menoa ja meininkiä, etten miettinyt Nugaa ihan niin paljon, suurin suru alkoi helpottaa 4kk:ssa. Tänään tulee kuluneeksi vuosi <3

Ansku ja Nuga isänsä Nemon kanssa

Yllätyspennut Ansku ja Nuga, kuva: Noora Näppilä

Nuga oli mun pitkäaikainen haaveeni Nemon pojasta, mikä sitten tupsahtikin maailmaan ilman ennakkovaroitusta, kuin haikaran matkassa. Alunperin olin ajatellut yhtä parsonia ja kun rotu vei sydämeni mennessään, niin aloin haaveilla toisesta uroksesta. Väliin kuitenkin tupsahti Luna ja sitten näiden kahden rakkauslapset Nuga ja Ansku. En voinut missään tapauksessa jättää tilaisuutta väliin, pakkohan se poika oli pitää itsellä ja näin jälkeen päin onni, että jäikin meille, koska koko elämänsä kipuili vatsansa kanssa.

Iskän sylissä

Nuga siis syntyi yllätyksenä 28.9. 2011 klo 11.30 pintaan. Kätilönä toimi ex-mieheni randomisti, kun itsellä oli työpäivä ja lääkäriaikakin varattuna. Olin päässyt juuri väliaikaisen vuokra-asunnon ylimmästä kerroksesta pihaan hakemaan polkupyörää ja suuntaamaan töihin syöttämään työntekijöiden palkkatietoja ja, kun olin saanut pyörän lukon auki, niin puhelin soi: "Poika tuli!".

Rauman näyttelyssä toukokuussa 2013

Vara-sert kotiin tuomisena <3

Seuraavana päivänä tehtiin pankissa kaupat omasta kodistamme Härmälässä ja pentujen ollessa kolme viikkoa, ne matkasivat äitinsä kanssa pakettiauton repsikassa pienen pienessä korissa fleecepeittoon käärittynä uuteen kotiin. Temmellystä riitti niin kauan, kun molemmat pennut olivat kotona. Se oli omalla tavallaan ihanaa aikaa, kun koko nelihenkinen perhe pystyi olemaan samassa tilassa ja Luna leikitti pentuja ihan non-stop, välillä rajun näköisestikin. Nemo tosin ei välittänyt kauheasti pennuista ja välillä rähähteli sohvalta, varsinkin Anskulle, joka oli pentuna kovapäisempi ja aavistuksen vilkkaampi.

Omassa pihassa marraskuussa 2013

Nuga oli alusta asti todella vilkas ja aina mukana joka asiassa. Luna ja Nemo pitivät lapsensa komennossa ja siinä mielessä poika oli aika helppo pentu. Nuga majailikin ensimmäisen vuoden työpäivien ajan yläkerran kylppärissä, jossa se sai purra tarmoansa leluihin ja luihin (ja vähän seiniinkin ;).

Vuokramökillä onnellisena kirmaamassa

Aika pienestä tapahtui käänne lenkkeilyssä. Mentiin kolmikon kanssa koirapuistoon, koska etenkin Luna oli aivan kreisillä päällä hyppien seinille ja oli tarkoitus kahdella wuballa kerrata taas tytölle luoksetuloa. Nuga oli niin pieni, että oli koko keissin ajan mun sylissä (ei ollut vielä saanut tehosterokotusta) ja mukana oli veljentyttöni Jonna. Puistoilu päättyi melko lyhyeen, kun toinen wubba katosi, eikä Luna antanut kiinni, kun portin taakse ilmestyi vapaana russeli ja kultainen noutaja. Yritin sen Lunan metelin päälle huutaa portin ulkopuolelle, että älkää tulko tänne, nää puree. Onneksi tajusivat hetken päästä mennä vähän sivummalle ja jollain ihmeellä saatiin Luna & Nemo hihnoihin ja poistuttiin sadattelujen kera sivummalle... Tän reissun jälkeen Nuga alkoi rähistä muille koirille. Puutuin välittömästi asiaan ja vein vaan poikia kaksin lenkille, koska Nemo ei rähissyt kellekään ja namit oli aina mukana, jotta ohitukset olisi sujuneet. Ei ne sitten alkaneet sujua, kun Nuga ei oikein ylipäätään suostunut kävelemään hihnassa. Osittain tilanteeseen vaikutti varmaan myös ne pahimmat pimeät kelit, kun jokainen varjo sai pomppaamaan ilmaan.

Siskon kanssa leikkimässä kesäkuussa 2014

Lauman kanssa rantaan

Uimasta tulossa

Ekana kesänä Nugan ollessa n. 9kk se oli syönyt työpäivän aikana lelun palasiksi ja sieltä pillin mahaansa. Ei sitä siinä kohtaa edes tiedetty, mutta noin parin viikon päästä omassa pihassa se yhtäkkiä pysähtyi ja yökkäsi krampaten pillin pihalle, jonka jälkeen jatkoi juoksemista ihan niin kun ei mitään. Muistan sen hetken, kun näin sen "krampin" ja ehdin jo miettiä lääkäriin lähtöä, tuo ei ole normaalia.

Luonnetestissä kesällä 2014

Tahkovuorella

Kuopion näyttelyssä Armin kanssa

Myöhemmin sitten noin vuoden iässä Nuga pääsi alakertaan työpäivien ajaksi isojen kanssa. Yhtenä kauniina päivänä se oli napannut sohvapöydältä vanilijatuikkuja ja syönyt ne alumiinikuorineen kaikkineen. Edelleen se teksti Tuikkuja ja parsaa on blogihistorian luetuin. Ilmeisesti vastaavaa tapahtuu muillakin. Oksentaen tuli ulos myös muita esineitä mm. hiuspampula. Tämän jälkeen alettiin katsomaan todella tarkkaan, ettei lattioille putoa ja jää mitään syömiskelpoista. Leluja alettiin myös rajoittaa niin, että niitä sai vaan valvotusti ja mielellään vaan kumisia, jottei niistä saisi paloja irti.

Suukkomangnusti, Nuga oli kova suukottelemaan, varsinkin herätessä ensimmäisenä <3 (meillä oli 7 suukon raja joka aamulenkille lähteissä, jos ei olisi ollut rajaa, niitä oli satanut kymmeniä :)

Herätyskellot ei kuitenkaan soineet vielä tässä vaiheessa, sillä arki rullasi mukavasti. Nuga oli energinen ja hyväntuulinen. Oikein suloinen ja tottelevainen parsonin alku. Ainut tietysti oli ne muiden koirien ohitukset, mutta mm. näyttelyreissuissa pääsi telmimään toisten parsonnarttujen kanssa ja veihän Jonna Nugan koirapuistoonkin noin kymmenen muun koiran kanssa, eikä kahnauksia tullut. Nugalla ei koskaan ollut ns. vakituista tyttöystävää ja leikkikaveria, mutta satunnaisia tyttöjä sai treffata mm. russelit Ansku, Olga, Riemu, Krista, Mimmi, Ellu, Armi, Ruusu, Pimu, berninpaimenkoira Cara, saksanseisoja Rocky ja lenkillä meni kivasti jopa yorkkien Effien ja Helmin kanssa.

Härmälän rannassa

Nuga oli oikea mallioppilas Riikan Hauskan koirakoulun pentukurssilla, jonne päästiin aina kätevästi kävellen Pirkkahallin parkkipaikalle. Poika keskittyi muhun todella hienosti, eikä välittänyt muista koirista. Olin niin ylpeä pikku tättähäärästä! Taisi mennäkin niin, että kun harvakseltaan pääsi mun kanssa kahden esim. tallille, niin otti kontaktia ja eli niitä hetkiä täydessä valppaudessa suu hymyssä.

Lisäksi Nugan kanssa harrastettiin agilityä Pirkkalan Piskeillä, Ylöjärven Koirakerhossa ja molempien seurojen treenikentillä vapaaharkaten. Nuga oli alusta asti innokas ja hiton nopea. Ehdittiin startata yksissä virallisissa kisoissa ja useissa möllikisoissa, palkintojakin tuli silloin tällöin. Nuga oli helppo opettaa ja etenikin melko nopeasti, vaikutti varmasti myös se, että olin jo kahta muuta koiraa opettanut lajin saloihin. Ainoastaan kepit ja puomi toivat haasteita, koska oli niin kiihdyksissä, ettei olisi malttanut suorittaa niitä rauhassa. Treenaaminen ja kisaaminen kuitenkin lopetettiin, kun maha reagoi stressiin ja itseä aina jännitti, jos karkaileekin muiden koirien luo. Niin ei onneksi käynyt, kun muistaakseni kerran treeneissä ja silloinkaan ei sattunut onneksi mitään.

Keijärven jäältä lenkiltä tulossa

Nuga sai lauman ensimmäisenä ihanan Pompan takin

Poika sai myös joskus agilitytreeneissä leluja palasiksi, kun silmä vältti, mutta ne tuli kakan mukana ulos. Annettiin myös eteenpäin kaikki ei turvalliset -lelut, mm. Lunan kasvattajalle vietiin joku pieni pussukka, koska kaikki kolme koiraa oli palotellut jonkun verran leluja sekä lasten palloja vuosien varrella heidän pihassaan... Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että kasvattajalle kylään mennessä Nuga sai yhden sellaisen pehmeän pienen kelluvan lelun suuhunsa ja siitä pillin mahaansa (sitä ei tietenkään tiedetty siinä vaiheess). Tämä johti ensimmäisen kerran reissuun Hattulan Eläinsairaalaan. Onneksi sillä kertaa seuraavana päivänä pilli tuli kaksin kerroin taittuneena pihalle kakan mukana ja peruutettiin seuraavalle viikolle varattu mahan tähystysaika. Veikkasivat jopa mahakasvainta, mihin vanhempi kasvattaja oli sitä mieltä, että todella epätodennäköistä 2-vuotiaalla koiralla. (Olisi kuitenkin pitänyt tähystää maha tässä vaiheessa, jos helikobakteeri olisi jo silloin löytynyt ja saatu kuriin).

Nuga pääsi palkinnoille agilityn möllikisoissa

Vielä kului pari vuotta, kun Nuga oli pääasiassa hyväntuulinen ja aina superpirteä. Talvisin tuli  kovalla pakkasella kennelyskältä kuulostavaa yskää pari kertaa, mikä ei kuitenkaan koskaan tarttunut muihin koiriin ja meni alle viikossa ohi. Kesällä ei ollu mitään vastaavaa. Lopulta Nuga alkoi olla kärttyinen eteisessä lenkille lähdössä ja tullessa. Varsinkin kaulapannan otto oli kurja tilanne. Tähän saatiin ohjeeksi kurinpalautusta nuorella urokselle, kun oli Jonnaakin napannut kerran epäselvässä ruokailutilanteessa. Lopulta oireet alkoi olla pieniä ja epämääräisiä, mutta lopulta rohkenin soittaa lääkäriin, vaikka ajattelin, että pitävät mua ihan vainoharhaisena. Saila Kariola otti kyllä tilanteen tosissaan: röyhtäilyä, kylkien katselua yms. Lopulta vasta 5-vuotiaana löytyi Nugan mahasta helikobakteeri, joka on todella kivulias ja ollut ilmeisesti syntymästä asti. Olisiko voinut saada sen emältään Lunalta, joka oli käynyt kettuluolilla yllätyspennut mahassaan eli madotukset yms. ei ollut mennyt ihan sääntöjen mukaan, koska emme tienneet tiineydestä. Eläinlääkäri on kuitenkin ollut jälkeen päin sitä mieltä, että tuollaisesta on turha syyttää itseään/murehtia. Bakteeri saatiin silloin kuriin yhdellä antibioottikuurilla.

Pääsiäistä kotona

Aktivointi mieluista puuhaa

Tämän jälkeen sitten Nuga alkoi jonkun ajan päästä lihomaan. En kiinnittänyt asiaan erityisesti huomiota, olin vaan tyytyväinen, kun oli koko ikänsä ollut laiha ja luinen helikobakteerin takia. Herätyskellot soi vasta, kun mentiin höntsäilemään agilityä ja Nuga hyppäsi elämänsä ekaa kertaa esteen sekaan, siltä ei löytynyt ponnua. Aiemmin oli aina hyppinyt maxiloikkia niin, että opekin laittoi välillä kädet silmille, ettei nyt sattuisi mitään. Nuga alkoi kulkea myös lenkeillä välillä perässä. (Mun koirat tunnetusti vetää aina ihan hulluna hihnassa). Taas mentiin Sailan pakeille ja löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta, joka saatiin lääkkeellä hyvin kuriin syksyllä 2018.

Agivapaaharkkaa syyskuu 2017

Tästä menikin vain noin 3 kuukautta, kun Nuga yhdellä viikolla työpäivän aikana oli silpunnut kaikki kumisetkin lelut. Suurin osa paloista löytyi. Jälkeen päin ajatellen silppuaminen saattoi johtua uusineesta helikobakteerista. Tämä oli arviolta marraskuussa ja Nugan viimeiset viikot alkoikin tammikuussa 2019, todellinen kahden viikon painajainen, jota en toivo kenellekään muulle lemmikin omistajalle.

Meidän urhea pieni soturi <3 Eläinlääkäri Saila ei voinut uskoa todeksi, kuinka korkea kipukynnys pojalla oli, kun viimeisenä aamuna kotona suoli puhjenneena vielä söi normaalisti, kävi lenkillä ja kakkasi. Viimeisenä aamuna sairaalassa heilutti häntää lääkärille, joka tuli poikaa katsomaan. Väitän edelleen, että Nuga oli paras luontoisin mun koirista, mutta jatkuvasti kipuinen. Saihan se kolmikon parhaat luonnetesti pisteetkin.

Telkkarin katselu tarkkaavaista (ja kiihkeätä) puuhaa

Sohvalla pötkötellään

<3

Mietin Nugaa edelleen lähes päivittäin. Varsinkin illalla sängyssä tulee poika mieleen. Edelleen toivotan myös kaikille kolmelle hyvät yöt ja töihin lähteissä huikkaan, että rakastan teitä Nemo, Luna ja Nuga + kolmas lentosuukko yläkertaan!

Hellekesä 2018

Suomiturneella Stromförsin ruukilla

Hotellissa on ihanaa

Kyttääminen on olennainen osa reissua

Kotkan satamassa terassilla

Kuluneen vuoden olen kelannut pitkälti Nugan sairasteluita ja olisiko oireisiin pitänyt puuttua aiemmin tai karskimmin ja olisiko silloin saanut paremman ja pidemmän elämän. Turhaa se on kuitenkaan itseään syyllistää, sillä lääkäreitä/kasvattajia kyllä konsultoitiin ja paljon oltiin liikenteessä näyttelyitä myöten, ei näitä osannut lääkäritkään ennustaa.

Nyt olen alkanutkin muistelemaan hyviä juttuja ja niitä on paljon! Nugankin kanssa tuli touhuttua kaikenlaista mm. tallilla puuhailu oli meidän joka viikkoista laatuaikaa, viime vuosina Nuga kävi Caran kanssa koirauimalassa ja kesällä pulikoi autuaana järvessä, oli kunnon vesipeto, nautti tyynen rauhallisena pitkistä uintikierroksista. Nuga pääsi myös juoksemaan vapaana omassa pihassa, metsässä, mökillä, jäällä, maneesissa ja koirapuistossa (ja antoi aina hyvin kiinni, toisin kun äitinsä, mutta isänsä lailla ei voinut pitää vapaana kaupungissa toisten koirien/autojen vuoksi). Hotellielämä oli tuttua touhua ja Nuga ei juurikaan muuten nukkunut sängyssä, kun hotellin lakanoissa <3

Viimeinen joulu perhe koossa <3

Tässä vielä muutamia lempinimiä, mitkä kuvaa Nugaa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä:

Nunnu

Junnu

Nugge

Nugetti

Raketti

Pusupoika

Rakkauspakkaus

Tallipoika

Hemuli

Pallopoika

Pikkupoika

Äidin rakas

Sukkavaras

Puuhapete

Puuhakas pusuhyrrä

Ilopilleri

Kaikista paras hetki on kuitenkin tässä <3 Rakastan sua aina. Kiitos kaikesta urhea pikku soturi!

Kostutustippaa

Hyvää uutta vuotta 2020! 

Välipäivänä Vähäjärven rannalla Pirkkalassa

Täällä saatiin hyviä uutisia viikonlopun alkajaisiksi, kun Nemon silmän haava oli vihdoin parantunut. Ennen joulua Nemon vasempaan silmään oli tullut haava, mikä ei parantunut viikon antibioottitippakuurilla. Suunnattiinkin sitten silmälääkäri Sanna Elfvingin pakeille, joka totesi tilanteen sarveiskalvolla ja haava näytti mahdollisesti sisäsyntyiseltä, mitä vanhoille koirille tulee. Niitä voi tulla uudestaan ja toiseenkin silmään. Silmään tehtiin pieni kirurginen toimenpide viime viikon maanantaina, jotta haava lähtisi paranemaan paremmin. Kuulemma n. 90%:lle koirista riittää yksi toimenpide ja lopulle 10%:lle joudutaan uusimaan operaatio. Luojan kiitos Nemo oli tässä onnekkaiden joukossa, eikä tarvinnut poikaa nukuttaa peräkkäisinä viikkoina. 

Luna kotitalonsa edustalla

Heiniä

Nemo haaveilee

Yksi lempparipaikoistani

Nemolla oli operaation päälle sama antibioottitippakuuri, mutta lisäaineettomalla kertakäyttö pipeteillä ja kostutustippa + tötterö päässä elämää. Olin tämän kanssa tosi tarkkana, ettei pääse hinkkaamaan haavaa uudestaan auki. Nyt sitten toivotaan, ettei tilanne koskaan uusi. Haavaumia tulee estää kostutustipoilla, etenkin kun on kuivaa, pölyistä ja tuulista keliä. Ennen lenkille lähtöä on hyvä laittaa tipat molempiin silmiin. Nemo antaakin ne nyt laittaa tosi nätisti, mistä varovasti aavistelinkin, että silmä on parantunut, eikä enää kipeä. Jatkossa kostutustippa on sama Viscotears, mitä itse olen käyttänyt 15 vuotta päivittäin :)

Aaamupalalla Nemo kerjää, Luna chillaa

Kyljessä <3

Poika pääsi sitten loppupäiväksi toimistolle hurmaamaan kaikki! Meidän huoneessa oli tänään yhteensä neljä koiranaista, joten vieras oli enemmän, kun tervetullut. Noin 15 eri ihmistä kävi Nemoa moikkaamassa ja rapsuttelemassa <3 Kyllä oma toimistokoira olisi ihana, vaikka kerta viikkoon, laskeehan se verenpainettakin tutkitusti. 

Kukas tuolta tulee seuraavana rapsuttelemaan...

Eiköhän lähdetä kotiin, muut meni jo

Toimistokoira

Juhlapyhät meni leppoisasti ja koiratkin antoi nukkua paremmin loppua kohti. Välipäivänä olivat yhdessä saunaillassakin mukana, nätisti boxeissa nukkumassa. Uuden vuoden aattona Luna ei välittänyt raketeista ollenkaan ja Nemo hakeutui häkkiin rauhoittumaan. Yhden kerran alkoi läähättämään, jolloin peitin boxin kokonaan peitoilla ja rauhoittui heti nukkumaan sikeästi.

Välillä on saatu lunta/aurinkoa ja tehty pidempää lenkkiä. Sitten on ollut niitä rankkasade tai myrskypäiviä, kun on menty minimillä. Koiratkaan ei enää välitä niistä keleistä... Sen verran paljon on osunut näitä tähän talveen. Parsonlenkki Ylöjärven harjulla oli kuitenkin menestys, vaikka keli oli kostea, niin lunta oli tullut juuri edellisenä päivänä reippaasti. Saatiin iso jengi kasaan, yhteensä 15 parsonia omistajineen. Vanhin osallistuja oli 16,5-vuotias Elvis, joka näytti vielä ryhdikkäältä menijältä. Voi kuinka hyvää tekee treffata koiratuttuja ja höpötellä samanhenkisessä seurassa. Lunakin pääsi pitkästä aikaa kasvattajansa Eijan syliin ja tyttö oli koko illan ihan kiekoilla, niin innoissaan, kun oli pitkästä aikaa päässyt koiratapahtumaan mukaan! Lisäksi meillä on taas käynyt vieraita mm. mummu (koirille herkut mukanaan) ja ollaan oltu kylässä. Koirat niin nauttii, kun lähdetään reissun päälle ja varsinkin kun pääsee autolla jonnekin!

Niin ne kelit vaihtelee...

Käytiin "kotiharjulla" Winterin alueella

Lunalle on varattu 10-vuotis rokotus helmikuulle sekä senioritarkastus perusverikokeineen. Tytöstä ei ole onneksi koskaan tarvinnut sellaisia ottaa. Ilmeisesti anaalit vähän vaivaa ja kerran ne tyhjennettiinkin eläinlääkärillä. Täytyy siitä kysyä ja kuulemma Fibor ravinne voisi auttaa vaivaan. Lisäksi Luna on taas kertaalleen lirauttanut sänkyyn, mutta sitä neiti on tehnyt koko ikänsä noin kerta vuoteen syklillä, joten tuskinpa siinä mitään sen kummempaa. Sterkkauksen jälkeen tuntui, että pissahätä ylipäätään on vähän useammin. Tämä lirautus tuli parsonlenkin jälkeen illalla, kun oli vetänyt koko lenkin kierroksilla ja joi sitten kotona paljon. Vastaava oli edellisen kerran vauhdikkaan 1,5h metsälenkin jälkeen. Uimisen jälkeenhän tämä onkin tiedossa ja silloin olen osannut viedä ajoissa ulos. 

Tampereen parsonisteja, komee porukka <3

Mukavaa viikonloppua jokaiselle, toivottavasti tästä vuodesta tulee edeltäjäänsä positiivisempi :)