28.9.2017

Kuopus jo 6-vuotias

Meidän kuopus Nuga täytti tänään jo 6 vuotta, onnea rakas! Onnittelut myös siskolle Anskulle! Juhlapäivä on mennyt ihan arkisissa merkeissä lenkkeillen, lelua heitellen ja luita nakerrellen. Myös kynnet leikattiin ja siinä yhteydessä vähän herkuteltiin uusilla nameilla.


Agiradan jälkeen palkalla 

En ole tainnut koskaan täällä blogissa kertoa Nugan ensihetkistä. Sen aamun muistan aina, kun haikara toi nämä ihanat, siskon ja sen veljen, maailmaan <3 <3

Emä Luna herätti meidät mieheni kanssa aamuyöstä tekemällä pesää sängyssä välissämme. Ponkaisin pian ylös pelästyessäni, mikä nyt on, kun maanisena pyörii ja läähättää. Siinä meni oma mahakin sekaisin. Noh, ei muuta, kun siirryin sohvalle torkkumaan ja otin Lunan viekkuun omaan petiin, jotta pojat (Seppo ja Nemo) saivat nukkua aamuun asti rauhassa.


Kuulolla

Aamulla edelleen tilanne oli sama ja miehen olisi pitänyt lähteä Helsinkiin töihin, mun silmälääkäriin. Jalkaa polkemalla sain miehen jäämään kotiin ja itse kaasu pohjassa kaupunkiin lekuriin. Vihdoin kun pääsin vastaanotolta, niin soitin kotiin, onko tilanne ennallaan, pitääkö lähteä lääkäriin, onko koira tosi sairas vai voiko se todella synnyttää. Vastauksena: täällä on yksi pentu, tyttö <3 Siinä se oli syntynyt maailmaan tosta noin vaan kesken puhelinpalaverin.


Nuga tulee nykyään kylkeen nukkumaan

Seuraavaksi poikkesin kotona toteamassa tilanteen, kaikki näytti rauhalliselta ja oli pakko lähteä töihin syöttämään työntekijöiden palkkatietoja. Olin päässyt kerrostalon 7. kerroksesta alas pihaan, kun puhelin soi ja sieltä kuului: poika tuli. Tiesin heti, että siinä se nyt on: Nemon poika, jonka olin aina halunnut <3


Poika ja isä 

Seuraavat päivät menivät aika sumussa. Laihduin useamman kilon viikon aikana, kun tunteet heitteli järkytyksestä vaaleanpunaisiin päiväunelmiin. Mies oli yhtä hymyä alusta asti, eikä ihme, kaikki pisteet kätilölle! Aurinkoa tarkemmallekin voi joskus käydä näin.

Tästä innostui myös Aamulehti kirjoittamaan aikoinaan jutun :) En tosin löydä sitä enää netistä, lehti on toki tallessa.

Yksi hauska pointti tässä oli myös se, että Luna oli sijoituksessa ja kasvattajan piti tehdä pennut nartulla, joten oli aika kuumottava tilanne soittaa ja kertoa tilanteesta :D Onneksi Lunalla on maailman paras kasvattaja Kamunkorven kennelistä, joten Eija riensi samana iltana tsekkaamaan, että pennuilla kaikki kunnossa ja oli muutenkin hengessä mukana alusta loppuun. Olet korvaamaton! Myöhemmin Luna kyllä sai toiset pennut ja kun kaikki meni suunnitelmien mukaan, niitä tuli yhteensä seitsemän.

En suosittele muille, mutta kyllä siitäkin selviää extempore, kun on pakko! :)


Nugan lempiharrastus, TV:n vahtaaminen ;)

6 kommenttia:

  1. Oli koskettava tarina ja kiva lukea, miten Ansku ja Luna tulivat maailmaan 🐕🐕😊❤️. Siinä kohtaamisessa oli myös sattumaa, missä sattumalta kuultiin Anskusta 🙂.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Totta, aikamoinen sattuma, että törmättiin kauppakeskus Veskan edustalla ja Olga kiinnitti minun huomion :) Siitä se sitten lähti!

      Poista
    2. 🐕❤️. Tarkoitin tietty Nuga😊 Väsyneenä ei kannattaisi kirjoittaa mitään 😉

      Poista
    3. Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit ;)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!