4.9.2017

Koiran ilo on kaksinkertainen ilo

Pienestä sitä piristyy, viime viikon viisi parasta:

1.) Nemon aamurutiineihin kuuluu marjojen syöminen naapurin marja-aroniapuskan alta ensimmäisenä, kun pääsee etuovesta ulos ja lenkille. Yhtenä aamuna katsoin, että eipä ole maassa marjan marjaa, mutta silti Nemo jättäytyi taakse ja kun käännyin hoputtamaan poikaa eteenpäin, niin se muina miehinä kurkotteli ja mutusteli marjoja suoraan pensasaidasta. Hassu poika, taisi jäädä mieleen mustikan poiminta reissulta, että niitä voi noukkia ihan itsekin.
 
2.) Luna on aivan tohkeissaan aina, kun lähdetään koko perhe autolla johonkin! Vetää autolle ja hyppää peräloosteriin vauhdilla. Tarkkailee yleensä koko menomatkan, mihin sitä tällä kertaa kuski vie. Käytiin viikonloppuna Pyynikillä kävelemässä hiostavassa kelissä ja kiivettiin vielä Pispalan portaat, oli siinä tytöllä taas touhua, kun kaikki piti nähdä ja kuono tunkea joka koloon. Illalla olikin ihanan rentoutunut tyttö meillä (kts. kuva alta ;).
 
 
Legendaariset Pispalan portaat
 
3.) Lounastauolla, jos jää aikaa, käyn kiertämässä pienen lenkin viereisessä puistossa/omakotitaloalueella. Yhtenä tavallisena arkipäivänä astuin puistoon ja huomasin heti, että noin 100m päässä on mäyräkoira ja se alkaa heiluttaa häntää. Heilutus vaan jatkuu ja se tapittaa tulosuuntaani, mutta olisiko puussa vaan orava vai mitä ihmettä. Kun pääsen koiran ja taluttajan luokse, niin rouva huikkaa, että sinulle se häntää heiluttaa! <3 Mistä mäyris voi tietää, että olen koiraihminen..? Siinä menikin sitten tovi innokkaassa rapsuttelu- ja pussaustuokiossa. Mikään ei piristä työpäivää yhtä paljon, kun koirakohtaaminen.
 
 
Kaunis näköala Pyhäjärvelle

 
Portaiden yläpäässä teki mieli vettä... Samalla joku ohikulkija on kiinnostunut meidän vilpereistä
 
4.) Nuga pyytää viikonloppuisin yläkertaan, se on niin liikuttavan tohkeissaan saamastaan Viron tuliaisesta eli keltaisesta kulmikkaasta "pallosta", joka on kestävää kumia ja poukkoilee minne sattuu. Arkisin tulee monesti töiden jälkeen pallo suussaan alakerran portille ja kun sanoo, että vie pallo ylös ja sitten alas lenkille, niin poika lähtee kipittämään kiltisti ylös ja tulee hetken päästä takaisin. Joskus tosin tämä täytyy toistaa pari kertaa, kunnes malttaa jättää pallon odottamaan seuraavaa leikkihetkeä.
 
 
Kiipeily vei voimat, uni maittoi Lunalle <3

 
Nemo rakastaa "lattiatyynyjä"
 
5.) Nemo oli vallan hassu sunnuntaina illalla, kun lähdettiin kaksin lenkille. Oli varmaan tylsistynyt, kun olin ollut pitkän kaavan mukaan tallilla Nugan kanssa ja reissun jälkeen hoidin agility episten paperitöitä koneella. Vihdoin, kun lähdettiin lenkille, niin ujutin vaivihkaa frisbeen hupparini alle, ettei kaikki kolme koiraa saa ovella kohtausta ;) Tehtiin ensin lenkki ja sen päätteeksi otin lelun esiin, jonka nähdessään Nemo lähti juoksemaan siksakkia flexissä, vähänkö onnellinen poika! Frisbeetä kyllä haki sitten riemuissaan, mutta pelkkä tieto, että nyt leikitään, sai pojan täydelliseen hepuliin!
 
 
Nemo frisbee hepulin jälkeen
 
Aurinkoista uutta viikkoa! Täällä lasketaan jo päiviä OnniDogiin lähtöön... Olen ottanut perjantain töistä ylityövapaaksi, joten päästään Himokselle heti perjantaina aamusta ja kotiudutaan mökiltä sunnuntaina. Luvassa uusia lajikokeiluja (mm. koiratanssi, flyball, pallopaimennus) Nemon kanssa, koulutusluento, tyttöjen pulinaa, mökkeilyä  ja mahdollisesti iltanuotio, jos suinkin jaksetaan :)

2 kommenttia:

  1. Haluan kuulla enemmän koiratanssista 🙂Toivottavasti se on yhtä hauskaa kuin Lavis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron sitten, millaista se oli! Vaikka ei varmaan yhden tunnin aikana ihan ihmeitä ehditä. Ei se ymmärtääkseni yhtä hikistä ole, kun lavis ;)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!