Terveisiä Heurekasta ja Sokos Hotel Vantaalta! Molempien lapsuusajan haave toteutui, kun pääsimme ihmettelemään Tiedekeskus Heurekaan. En ollut kyllä ihan vakuuttunut, kuinka kauan viihdyn siellä tuon hajamielisen proffessorini kanssa, joka lumoutuu yhdestä sun toisesta asiasta niin, että ajantaju katoaa... Mutta reissu oli mielenkiintoinen ja hassuteltiin kahden Lasten Heurekan puolella. Kotiin viemisiksi sai mm. itse huuhtomiaan kultahippuja ja kolikon, jossa oma siluettikuva :)
Varasimme reissun päällä extempore huoneen tutusta hotellista, jossa molemmat ollaan oltu työreissuilla. Yllätykseksi hotellilta käveli Heurekaan joen yli siltaa pitkin vain viisi minuuttia. Koirat olivat edellisen päivän riennoista sen verran puhki, että jäivät tyytyväisinä hotellin muhkeaan sänkyyn lepäämään meidän käydessä Heurekassa ja myöhemmin vielä illalla syömässä. Hotellin pääoven vieressä oli pieni puisto, missä oli kiva lenkittää koiria ja tosiaan siltoja pitkin pääsi isommalle puistoalueelle joenrantaan. Huoneessa odotti koirille herkkuja ja kakkapusseja, "Meillä tykätään koirista" -paperikassissa. Tässä hotellissa myös tykättiin koirista (teksti vanhasta blogista, josta Vuodatus kadotti kaikki kuvat, lisään ne ehkä joskus vielä ;). Reissu jatkui vielä kolmannen päivän pääkaupunkiseudulla...
Voi, miten ihana lomareissu teillä :) Koko perheen voimin :) Osasitte kyllä valita säiden puolestakin oikean loma-ajankohdan.. Ihanaa loman jatkoa!
VastaaPoistaJoo, vähän koirien ehdoilla piti mennä ja kyllä ne nauttikin uusista huudeista sekä yhdessä olemisesta :) Tää on kyllä mieletön säkä tänä kesänä, että osui näin hienot kelit! Kiitos lomantoivotuksista :)
Poista