16.12.2014

Lisää temppuja

Toisella ja samalla viimeisellä temppukurssin tunnilla opeteltiin:

* Kieli eli kun koiran kieli tuli suusta ulos tai se lipaisi huuliaan, se sai namin. Tämä oli taas sellainen harjoitus, jossa itse oltiin hiljaa ja annettiin koiran hoksata, mistä oli kyse. Tätä voisi näytösmielessä yhdistää, vaikkapa kysymyksen: 'Nälättääkö?'
* Kuiskaa eli koiran tulee kuonollaan koskettaa tai käydä ihmisen korvan luona, tähän oli monta tapaa opettaa. Kokeiltiin niin, että ensin koira sai namin korvan vierestä ja sitten houkuteltiin koiraa korvaa kohti ja kun onnistui, sai namin vastakkaisesta kädestä
* Takapään käyttöä eli koiran etujalat pysyy paikallaan (harjoituksessa voi käyttää apuna vaikka pesuvatia) ja takajalat kiertää ympyrää, tehtiin ihan yhtä askelta, koko Nemo meinasi liikkua harjoituksessa, kun ei ollut sitä pesuvatia
* Magnusti eli koiran tuli istua etujalat ylhäällä, tämä oli helppo, kunhan itse malttoi olla viemättä namikättä liian ylös, silloin koira seisoi istumisen sijaan
* Kahdeksikkoa eli koira pujottelee ihmisen jalkojen välistä, tätä oli mentykin jo joskus pentuna, joten Nemo meni aika vauhdilla, vielä kun saisi namin häivytettyä pois

Lisäksi oltaisiin treenattu kierimistä, mutta kun kaikki osasi jo sen, niin jätettiin välistä. Otin myös lopuksi viime kerralla opeteltua nyrkin läppäämistä tassulla ja Nemo muisti jutun hyvin, joten siinä sivussa opetin myös sen ns. väärän käden.

Kurssilla sai paljon vinkkejä uusista tempuista ja ehkä nyt niitä tulee kotonakin treenattua ihan aivojumpan takia. Vielä kun malttaisi alkaa häivyttämään nameja pois, niin tempuista saisi näyttävämpiä! (Vaatii vaan paaaljon toistoja). 

Nyt täällä on yksi rauhallinen kaveri... Ja kaksi vähän vähemmän rauhallista. 


Viikonloppuna olin Helsingissä Effie ja Helmi yorkkien luona, tässä videolla Effien taidonnäyte pujottelusta! Meillä ei Nemon kanssa suju vielä ihan noin mallikkaasti ;)

Sunnuntaina osallistuttiin myös Nemon kanssa tämän vuoden viimeisiin agikisoihin. Tunneskaala oli laaja... Ensimmäisenä oli hyppyrata, missä oli veikeästi neljä suoraa putkea vierekkäin. Meillä kosahti jo heti alussa ja Nemo rallasi niitä putkia sydämensä kyllyydestä. Mulla meni taas herne nenään, enkä meinannut saada radasta kiinni ollenkaan. Voi minua, miksi en vaan nauranut ja jatkanut, kuten suunnitelma oli.


Toinen rata oli jo paljon parempi, kun oli saanut vähän itsekseen pärrätä palautuslenkillä ratojen välissä. Joitain isompia kaarroksia tuli, mutta muuten rata oli sujuva viime metreille asti, kunnes Nemo ei mennytkään puomille, vaan kiersi sen, wtf! Siitä 5vp ja yliaikaa. Kaikenlaista sitä voi sattua...



Kolmannella radalla takkusi pariin kertaan kepit, vein jostain kumman syystä hankalammalta puolelta kepeille ja näytin huonosti, kuvittelin, että hakee itse oikean välin. Kolmas kielto tuli taas sille puomille ja lopussa vielä komensi mua, jolloin takaakierrolle jarruttelut ei toimineet ja hyppäsi suoraan. Oliko sitten jo väsymystä, kun vire oli paljon parempi edellisellä radalla. Puomiasiaa ihmettelin, kun muille kontakteille meni reippaasti, eikä tassuissa näyttäisi päällisin puolin olevan vikaa.


Pian alkaakin Nemon agilitytauko, mutta Nugan kanssa on tarkoitus käydä treenailemassa sekä mahdollisesti epistelemässä tammikuussa seuran hallissa :) Torstaina meillä on vielä ohjatut treenit Procaniksella ja sitten aletaan laskeutumaan juhlaan... 

Ihanaa joulun odotusta! <3

2 kommenttia:

  1. Noi temppuilut on hauskoja, jospa innostuisi kokeilemaan jotain noista. Siirin kanssa oon käyttänyt naksutinta jonkin verran, sillä saan paremmin palkan ajoituksen kohdalleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamalla koirakolla olikin temppukurssilla naksutin käytössä ja se on kyllä hyvä palkkaamisen ajoituksen kanssa. Mulle se vaan tuntuu hankalalle, kun on sitten niin paljon tavaraa käsissä ;) Rapsutuksia!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!