26.12.2014

Aamulenkillä tapaninpäivänä








Vihdoinkin Tampereella on lunta ja pientä pakkasta, ihanaa! Tapaninpäivän aamulenkki suuntautui Pyhäjärven rantaan, jossa Nemo viipotti vapaana, Nuga sitten flexissä. Luna pääsi myöhemmin omalle laatuaika -lenkilleen. 

Nemon agilitytauko alkoi sittenkin suoraan kisojen jälkeen, sillä ei päästy varaamamme treeniin ProCanikselle. Töissä venähti ja kotona tuli vielä häslinkiä koirilla keskenään, jolloin Lunan suusta alkoi tulla verta. Onneksi se lakkasi pian, arvoitukseksi jäi, kuka nappasi ja mihin, sillä mitään suurempaa ei löytynyt. Hetken ehdin jo miettiä, mihin päivystykseen lähdetään. 

Onni onnettomuudessa oli myös se, ettei päästy heti viime lauantai aamusta sopimallemme koiralenkille Pyynikille, sillä illalla selvisi, että Nugalla on kennelyskä. Alkoi köhimään perjantai yönä, mutta en osannut yhdistää sitä vielä siinä vaiheessa yskään, kuvittelin sillä olevan taas joku lelu kurkussa, sillä viimeksi agilityhallilla yhden lelun ehti vetää palasiksi mun selän takana. Oireeton Nuga oli tämän viikon tiistaina, joten siitä kaksi viikkoa on vielä karanteenia eli ei asiaa agihallille tai kaverikoiralenkeille. Onneksi Nemo ja Luna ei näytä oirehtivan. 

Oli muuten ihan tarpeeksi saikkua, kun yhden päivän yritti Nugaa viedä vaan tarpeilleen. Sen verran oli virtaa pojassa... Tosin pakkohan oli himmailla, sillä aina liikkuessa alkoi pahempi köhiminen. 

Ainakin vielä tämä päivä jatketaan kotona chillaamista; kirjojen, leffojen ja herkkujen kera. Nemo on ollut kuin liimattuna mun iholle joulun pyhät <3

Aurinkoista tapaninpäivää!

2 kommenttia:

  1. Eilen oli tosiaan ihana ulkoiluilma! Voi harmitus, että kennelyskä on rantautunut teille :-( Nuga nuorimpana varmaa vielä herkempi pöpöille, kuin vanhempansa. Itsekin pelkäsin, että tuotiin kisoista yskänpöpö. Ja vaikkei tautia olekaan, niin agilitytaukoa pidetään Maran kanssa nyt ainakin kuukauden verran - tekee varmasti hyvää!

    Mukavaa vuoden loppua teidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että pöpö tuli tosiaan kisoista mukana, vaikkei Nemolla itsellään oiretta. Tai voihan sen tietysti saada ihan kotikulmiltakin, tiedä näistä. Meillä ei ole kenelläkään koiralla rokote voimassa, kun olen uusinut sen yleensä vaan muiden rokotusten yhteydessä. Onneksi pahimmat oireet kesti vaan pari päivää, vaikka inhottavaa se oli kuunnella, kun ei voinut tehdä mitään. Mukava kuulla, että Marakin saa taukoa liidosta :) Nemolle tulee 7 viikon tauko. Hyvää loppu vuotta myös teille! :)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!