17.10.2014

Rallytokoilua

Ollaan käyty nyt kaksi kertaa tutustumassa meille uuteen lajiin rallytokoon. Vielä toiset kaksi kertaa on jäljellä. Lajissa suoritetaan erilaisia liikkeitä maassa olevien kylttien kohdalla, liikkeitä on otettu tokosta, agilitystä ja koiratanssista. 

Olen ottanut tunnit puoliksi poikien kanssa eli ensin Nuga harjoittelemaan yksittäisiä kylttejä ja sitten Nemo suorittamaan samoja kylttejä radalle, jossa tehtävät tehdään perä jälkeen. Puoli tuntia per koira on aika sopiva, parsonin keskittymisen kannalta.


Luut maistuu

Ensimmäinen kerta meni Nugalla ihan haahuiluksi tai pikemminkin pinkoiluksi narun päässä. Ei malttanut keskittyä ollenkaan tutussa agilityhallissa ja katseli muita koiria innostuneena. Toisella kertaa oli paremmat namit ja saatiin jo muutamia tehtäviä siivosti suoritettua. Nuga on ollut yllättävän hiljaa molemmilla kerroilla, ei ole haukahdellut kun kerran pari ja silloinkin sitä, että 'Mitä nyt seuraavaksi tehtäisiin'. Nemolla meni taas päinvastoin, ensimmäisellä kerralla malttoi keskittyä hienosti, mutta toisella kerralla oli aika kierroksilla, eikä oikein tahtonut pysyä hanskassa. 

Ollaan kuitenkin tykätty hommasta noin niin kun rennosti pienellä porukalla, kun homma ei ole niin justiinsa ;) Mitään lajiin syttymistä ei ole tapahtunut, kuvittelin sen olevan jotenkin vauhdikkaampaa ja hauskempaa. Kuitenkin on aika silmiä avaavaa kokeilla toisenlaisia lajeja, että tosiaan ihan rauhassa voi harrastaa ja lähteä kotiin kierrokset alhaalla.

Oletteko kokeilleet rallytokoa, mitä tykkäätte?


Samikset

Iloista viikonloppua! 

(Meiltä ei iloa puutu, kun saatiin Sky, Finding Nemo's Skyfall, hoitoon. Iloinen tättähäärä, vaikka poika kyllä vaikuttaa rauhallisemmalta, kun meidän koirat, jotka steppaa koko ajan alakerrassa, että 'Mitäs kivaa siellä yläkerrassa tapahtuu' :)

2 kommenttia:

  1. Mehän otettiin joskus Nädän kanssa rallytokokurssi. Aika suolasena pidin hintaa, kun kuusi kertaa maksoi 95 euroa ja siellä alkeissa opeteltiin istumista, paikalla makuuta, seuraamista jne perushommia, mitkä mun koira osasi jo. Jos olisin tiennyt, niin en olis mennyt. Vaikka tosin sitä seuruutakin otettiin niille kylteille; "askel, istu, kaksi askelta, istu, kolme askelta, istu", niin koin täysin turhaksi. Ainoa meille uusi asia oli ne käännökset, tai että se koira opetettiin kääntyyn tietyllä lalla, että ihan hyvä oppi :) Mutta olipahan koiralle jotakin kivaa arjen ulkopuolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, teillä eteni kurssi noin! Sehän olisi sopinut sitten sellaiselle koiralle, joka ei ole koskaan tokonnut. Meillä tehdään heti niitä tehtäviä kyltin luona ja tuntuu, ettei oikeastaan muulla ole väliä, kun sillä seuraamisella. Jos sen osaa nakki nenässä, niin kaikki hommat onnistuu. Nuga nyt ei sitä oikein osaa tai ei ainakaan jaksa keskittyä, kun hyvin pienen hetken ;) Suolainen kyllä toi teidän kurssin hinta...

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!