31.5.2014

Omaan kotiin neljä ensimmäistä

Hip hei, meno on hieman meillä rauhoittunut, kun eilen lähti omiin koteihin Quantum of Solace - "Luka" ja You Only Live Twice "Piki". Hieman haikeutta oli ilmassa, kun viimeisiä kuvia otettiin pihassa veljentytön avustuksella, mutta samalla iloa, kun tietää, mikä fiilis on perheellä, joka tuollaisen kullannupun saa kotiin kantaa <3


Luka ja Piki

Tänään omiin koteihinsa pääsi vuorostaan Casino Royale "Ässä" ja Skyfall "Sky(?)" (viimeisimmän kutsumanimeä ei ollut ihan vielä lyöty lukkoon). Ihanasti on tullut heti pikkuisten kuulumisia. Automatkalla on tainneet kaikki vikistä enemmän ja vähemmän, mutta kotosalla paikat tutkittu rohkeasti ja ruoka on maistunut. Skylla onkin komea vastaanottokomitea, kun samassa taloudessa asustaa kaksi jackrussel narttua ja pinserimäinen kiltti uros. Toivotaan, että nartut pitää pikkuherran ruodussa ;)


Ässä ja Sky

Omaksi yllätykseksi kotiin jääneet Vilkas ja Tyttö ovat olleet ihmeissään ja vikisseet omassa pentukehässään. Nukkuvatkin kylki kyljessä tai päällekkäin. Samanlailla nukkuivat kolmisin kasassa mun jaloissa, kun käytiin pentuohjeita läpi Skyn perheen kanssa. Varmasti alkuun outoa, kun ei joka puolelta hypi sisarus kimppuun ja nakerra korvasta ;)


Tyttö ja Vilkas, vielä ei kutsumanimet tiedossa/lukkoon lyöty

Kennelille oli pakko heti perustaa oma Facebook-ryhmä: Finding Nemo's parsonit, jossa kaikki saavat jakaa kuulumisia ja kuvia omista koiristaan. Jos haluat mukaan seuraamaan ryhmän tapahtumia, niin vinkkaa mulle!

En ole muuten muistanut yhtään hehkutella, että pentueen isä Kleni oli agilitykisoissa toukokuun puolivälissä ja lopputulema jälleen voitokas: "Kleni nappasi tuplanollavoitot Kirkkonummella, kyllä nyt kehtaa palata morsiamen tykö". (Huom! Klenillä on ollut tänä keväänä sutinaa muidenkin morsianten, kun Anskun kanssa ;). Olen itsekin ohjannut Kleniä agilitytreeneissä useamman kerran ja siinä on kuuliainen koira, joka menee juuri ohjaajan vauhtia ja pelastaa välillä huonotkin ohjaukset. Kunnia Klenin agilitykoulutuksesta kuuluu omistajalleen Villelle ja taustajoukoissa Tiinalle *nostaa hattua*. 

Nemon tassun suhteen on ehkäpä parempia uutisia, näyttää siltä, että kipu onkin kannuskynnessä, mitä kovasti yrittää nyt nuolla. Veikkaan, että kynsi on repeytynyt agilitykentällä juostessa. Täytyypi soitella eläinlääkärille (tänään en saanut sieltä ketään kiinni), mitä suosittelee tehtäväksi kynnen kanssa. Toki se voi siitä itsellään parantua, mutta toisaalta tekisi se/ne melkein mieli poistattaa, kun vaivaavat jo toista tai oikeastaan kolmatta kertaa. 

Pennunostajille en huomannutkaan sanoa, että koirilla on ns. kannuskynnet etutassuissa eli leikattavia kynsiä on yhteensä 5, kun takana niitä on 4. Ekaa koiraa hankkiessa tää oli mulle ihan uusi juttu, kun sitä ei kukaan erikseen hoksannut sanoa. Joillekin koirille tulee myös takakannukset, jotka saattavat helpommin repeytyä kovalla hangella tai muussa rallauksessa, mutta näille pennuille ei tullut takakannuksia kenellekään, hyvä niin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Tuntuupa hassulle, kun huomenna ei ole tulossa pennun katsojia. Saan pitää kaksi pikkuista vielä viikon ajan.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Hienoa, että kaikilla pennuilla on kivat kodit! Ja hyvä, että Nemon tassuvaiva ilmeisesti pelättyä lievempää laatua. Jännä, miten nuo kannukset voivat aiheuttaa ongelmia. Marallahan on myös takakannukset ja toistaiseksi ollaan onneksi säästytty niiden vaivoilta. Toki ne ovat ärsyttävät kynsiä leikatessa, kun niissä kynnet on sellaiset pyöreät, lähestulkoon ympyrällä :-/

    Mukavaa viikonlopun jatkoa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nemolla ei ole takakannuksia, mutta noi etutassujen kannukset, molemmat on vaivanneet, lähinnä kovalla hangella on repeytynyt ja nyt sitten treeneissä ilmeisesti kolhaissut johonkin. Tiedän tunteen, niitä takakannuksia on välillä hankala leikata...

      Poista
  2. Voi että nuo on söpöjä ♥
    Eikö tulee haikea olo ?

    Ihanaa kesänjatkoa, nyt on kunnon kesä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kieltämättä vähän on haikea olo, kun joutui pennuista luopumaan <3 Kiitos samoin, mukavaa kesän jatkoa!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!