24.6.2013

Kaupunkijuhannus

 Tänä vuonna oli erilainen juhannus, sillä vietettin sitä kaupungissa (mies lähti työreissuun Espanjaan sunnuntaina) ja kotihommia piisasi. Mattojen ja ikkunoiden pesun ohella ehdittiin relatakin eli grillattiin (naapurissakin), saunottiin, uitiin ja agiliidettiin.
 
Mies innostui nimittäin agilitystä, kun käytiin katsomassa viikko takaperin agilityn SM-kisoja Kirkkonummella, joten ei paljon maanitteluja vaatinut, kun lähti vapaaharkkaamaan mukaan! Molemmat juostiin kaikkien kolmen koiran kanssa hyvässä helteessä ja sain samalla napsittua muutaman kuvan.
 



 
Nemo liisi ihan nätisti, mutta meni toki juuri sinne minne ohjaaja (mies) vei esim. välistävetokuviossa... Lähti se sitten sujumaan, vaikkei ihan oikeat kädet ollut ohjauksessa mukana.
 


 
 Lunalla oli kierrokset korkealla ja se meni mullakin aika räiskimiseksi. Tyttöä kiukutti sellaiset välistävedot, kun piti siinä keskenkaiken hidastella :P
 


 
Nuga oli hyvällä tatsilla mukana ja huomattiin molemmat, että seuraa ja kääntää päätä vähän väliä ohjaajaan, aikas hyvin kuulolla siis! Viimeisenä otettiin vielä pieni hyppy-putki-hyppy ympyrä, jossa kaikki sai päästellä viimeisetkin höyryt. Mies totesi jälkeen päin, ettei se ollutkaan yhtään niin helppoa, miltä näytti ;)
 
Mikäs sen parempaa, kun helletreenien jälkeen uimaanmeno. Käytiin vanhoissa kotimaisemissa Pirkkalan Vähäjärvellä. Jopa Nemo teki uintikierroksen, on tehnyt muinakin päivinä, kun on ollut tarpeeksi lämmintä.
 
´
 
Helteistä viikon jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!