29.7.2012

Takapakkia..?

Jouduin pyörähtämään kesken loman töissä, murr. Luna lähti seuraneidiksi, pusutteli rempan pojat ja kävi moikkaamassa toimiston tyttöjäkin. Luna on ihan mahtava kyläkoira, niin kiltisti tutkii paikat ja moikkaa uudet ihmiset (pojat vastaavasti tonkivat roskikset, kuljettavat tavaroita, eivätkä rauhoitu sekunniksikaan paikalleen..).


Riemulla ei ole rajaa, omassa pihassa


Agitreeneissä mentiin aluevalmennus rataa Jannen johdolla. Nemon kanssa tehtiin 14 ensimmäistä estettä ja lopulta ehdin kaarevan juoksusuoran päässä tekemään valssin ja saamaan koiran oikealle puolelle estettä. Siinä oli haastetta kerrakseen ja jalat pikkaisen jäykkänä seuraavana päivänä ;) Samalla tuli juostua myös Villen poikien Ukon ja Klenin kanssa <3


"Apua, äiti syö mut!"


Parsonlenkillä poikettiin Ylöjärvellä hyvässä seurassa. Mukaan lähti vaan Nuga ja tekipäs hyvää lenkki ihan yksin, ilman äitiä ja isää ;) Mukavasti poika morjestelikin kaikki tytöt ja jonkun pojankin. Haukkuminen meinasi jäädä odotellessa vähän päälle, mutta onneksi olin tajunnut napata namia mukaan ja treenailtiin siinä samalla sivulle tuloa, katsekontaktia ja istumista.

Ke-to meni agikisoissa, ensin epävirallisissa ja sitten oikein virallisissa. Molempina päivinä oli paljon kavereita paikalla ja letkeä meininki lukuunottamatta sitä, että Nemo keksi alkaa pomppimaan kontaktien yli, mitä ei ole tehnyt ainakaan vuoteen... Jätkä pisti ihan lekkeriksi, sen ilmeestä näki, että tiesi mitä piti tehdä, mutta kokeili nyt kumminkin pilke silmäkulmassa, mitä tuumaan pomppimisesta... Aargh.


Kaukokuvia kisapaikalta (mies ekaa kertaa agikisoissa mukana)



Epiksissä olin päättänyt etukäteen, että palkkaan kontakteilla mölliradalla. Suunnitelma piti. Kisaavien radalla kuitenkin jatkui pomppiminen ja vielä virallisissakin seuraavana päivänä. Niin agi- kun hyppyradalta tuli hyllyt. Ekalla radalla loikkasi puomin alastulon, palautin kontaktille -> hylly, jonka jälkeen sinkoili loppuradan mihin sattui, A:n meni kuitenkin nätisti, mutta otti sitten vielä lentokeinun... Tokalla hyppyradalla meni mukavasti ekat neljä estettä, mitä pidin vaikeimpina kohtina, jonka jälkeen hyppäsi renkaan sivusta ja sinkosi muurille -> hylly. 


Pupu on mun palkka

Kyllä silloin kiehutti, tuntui että kontaktit meni vuoden takapakkia, mutta toisaalta ottihan Nemo A:n kontaktin asiallisesti, joten ei kai tässä peli ole menetetty... Muutenkin taisi vaan olla odotukset korkealla, kun viikon takaiset kisat meni niin mukavasti hallinnassa ekalta radalta alkaen ja nyt nähtiin taas sitä Nemomaista hauskanpitoa ;) Taisi olla virhe viedä Nemo edellisenä päivänä epiksiin, sillä virallisissa vire oli sitä sun tätä. Toisaalta koira oli kierroksilla, mutta oikeasti tosi väsynyt eli käytännössä keskittyminen oli aivan hukassa. 


Ratojen jälkeen oli mukava viilentyä vedessä

Ihanaa, kun vihdoin tuli helteet! Koirat nauttii omassa pihassa olosta (tosin yhdessä nurkassa pörrää mehiläisiä, eikä olla saatu sitä maapesää hävitettyä, Nuga on sieltä jo yhden pörriäisen vetänyt huiviinsa, onneksi ilman allergista reaktioita) ja tänään täytyy ainakin Luna viedä uiskentelemaan! Leppoisaa sunnuntaita <3


6 kommenttia:

  1. Hahhahhaa, hauskoja "syömiskuvia" tuossa alussa. Kuvat 3 ja 4 ovat loistavia. Ilmeet ovat kyllä mainiot, etenkin Lunan kuvassa numero 4.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja russelit vaan ihan nätisti leikkii <3 ;) Lunamainen ilme tosiaan tuossa kuvassa!

      Poista
  2. On se agility vaihteleva laji. Meilläkin meni pe treeneissä kaikki muu paitsi ohjausharjoitus pieleen :-) Puomin alastulokontakti hiipimällä, kun se pitäisi mennä vauhdilla etutassut maahan. Joten mars harkoissa taaksepäin eli nyt vaan alastulokontaktin reeniä uudestaan. Keppejä jätkä ei tuntunut tajuavan vaihteeksi ollenkaan, vaikka ne on tähän asti menneet kuin vettä vaan. Huoh.

    Meillä helteestä nautitaan myös makoilemalla takapihalla ja mieluusti uitaisiinkin, mutta nyt kotoa on näille liian pitkä kävelymatka rantaan, tänään jo Mara veti pikku lenkilläkin monta kertaa äksät varjopaikkaan ja piti väkisin kiskoa jatkamaan matkaa :-D Että ei oo helteet ihan meikäläisten juttu ;-)

    Ihanaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylämäki-alamäki aaltoliikettähän tuo laji on... Sitä vaan välillä kuvittelee, että joku juttu on jo hanskassa, mutta ei. Juurikin nuo kontaktit ja kepit on ainakin meille ollut ne kaikista hankalimmat. Ei muuta, kun lisää treeniä vaan, voi kunpa olis pelit ja vehkeet omassa pihassa!

      Ai niin, Mara tosiaan vetää ihan levyksi helteellä :D Eipä siinä sitten rantaan asti jaksa... Onneksi mökillä pääsevät uimaan rajattomasti!

      Kuin myös aurinkoista loman jatkoa teille :)

      Poista
  3. Meillä on kans alastulot ollut yleensä hyvät. Mun ongelma noissa epiksissä on se, etten vaadi tarpeeksi Ulpulta, vaan painellaan rata läpi vaan. Siellähän juurikin pitäisi vaatia ne kontaktit kunnollisiksi, niin ehkä olisivat sit oikeissakin kisoissa (jos me nyt joskus sinne asti päästään) sujuvat.

    Ihania kuvia oot ottanut :)
    Mä pakotin tänään Näädänkin uimaan, kun oli vaan niin kauhean tuskaisen kuuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on muuten ihan sama, etten malta missään kisatilanteessa pyytää niitä kontakteja tarkasti, varsinkin kun helposti hyppää takaisin kontaktille ja siitä tulee hylly... Täytyy taas itseään kouluttaa ;)

      Hyvä Näätä!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!