18.1.2021

Rati riti ralla

... Tuli talvihalla. Tällä viikolla on ollut rapsakkaa pakkasta ympäri Suomen ja ollaan saatu paljon lunta. Parina päivänä oli sen verran kylmää kyytiä (tuntuu kuin -31), että koirat kävivät vaan tarpeillaan ja kääntyivät saman tien takaisin sisälle. Nemolla alkoikin olla jossain vaiheessa virtaa, joten otettiin namien etsintää karvalankamatolta, naksutinjuttuja, luiden jyrsimistä ja älypalloa sekä -labyrinttia. 


Vuokramökillä vielä joulutunnelmaa


Etäpäivän apuri


Nemo rakasti noita pirttipöydän penkkejä


Kaksi pientä kerää


Tunnelmallinen Harmaa mökki

Eilisestä on päästy taas lenkkeilemään normaalisti aurinkoisessa pakkassäässä, kyllä luonto on kaunis! Lunalla taisi tulla tänään pakkaskiintiö täyteen, sillä aamulenkillä halusi heti takaisin ja niinpä suunnattiin Nemon kanssa kaksin pidemmälle metsälenkille, kuten aikoinaan aina Nemon ja Nugan kanssa viikonloppuaamuisin, Lunan käydessä vaan omassa pihassa nopeasti pissalla.


Muroleen kanavalla


Nemo vauhdissa


Perinteisesti kävellään tälle laiturille, mutta on sen verran kallellaan, ettei sinne koirien kanssa uskalleta

Nemo pääsi tällä viikolla myös kertaalleen mun työpaikalleni toimistolle metsän poikki kävellen ja perillä sai rapsutuksia niin korjausmiehiltä, kun toimistontytöiltäkin. Pojan kanssa kaksin kulkeminen on niin erilaista, olen täynnä ylpeyttä ja rakkautta, meillä on hyvä kemia <3 Ei tarvi stressata sen käytöksestä ja bonuksena ihastuttaa lähes kaikki :)


Mäntymatto


Huomaa tassu <3


Kahvihetki

Viikko sitten kotiuduttiin mökkilomalta, joka meni myös pakkasen vuoksi rauhallisissa merkeissä. Ulkoiltiin mökin ympäristössä, tietä pitkin ja kertaalleen käynnistettiin auto, jotta päästiin Muroleen kanavalle kävelemään. Unohdin lahjakkaasti koirien nappulat kotiin, joten saivat herkutella pitkän viikonlopun riisillä, jauhelihalla ja piimällä. Mökillä koettiin taas jännitystä, kun keittiössä vieraili metsähiiriä! Koirat eivät onneksi niitä joka kerta huomanneet, mutta kertaalleen Luna oli jahdissa jääkaapin ja seinän välisessä raossa... 

Muuten sitten saunottiin, paistettiin lättyjä, yritettiin tehdä jäälyhtyä ja telkkarin ääressä tuli kudottua pipoa. Mökillä möllöttely oli mulle jopa vähän tylsää, mutta välillä tekee hyvää vaan olla ja parasta reissussa olikin katsella talvista järvimaisemaa lumen leijaillessa hiljaa. Kaupungissa sen sitten taas tajusi, kuinka ihanan hiljaista oli maalla, eikä koiratkaan haukkuneet siellä kertaakaan mitään. 


Aamuhetki rannassa


<3

Tammikuu on itselleni aina vähän mälsä. Normaaliolosuihteissakin kalenteri on melko tyhjä, juhlat juhlittu ja kesän rantakeleihin vielä pitkä matka. No mutta, täytynee ottaa ilo irti talvilajeista (kertaalleen kävin jo luistelemassa) ja vastapainona chillata viltin alla lempparisarjojen parissa! Lisäksi on iskenyt aikamoinen neuloosi, en malttaisi laskea kudinta käsistä ollenkaan. Mitä teidän tammikuuhun kuuluu?


Maitolaiturilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!