2.1.2021

Hyvää uutta vuotta 2021

Hyvää uutta vuotta 2021! Tuntuupa se aina kutkuttavalta kirjoittaa uusi vuosiluku, vaikka pitkään vielä skriivailee sujuvasti edellistä lukua. 

Kuinka teillä meni vuodenvaihde koirien kanssa? Meillä oli helpoin kautta aikojen, kun meteliä kuului tavallista vähemmän ja Nemo pysyi rauhallisena koko illan. Ainoastaan muutaman kerran nosti päätään, kun telkkarissa oli hiljainen hetki ja pihalla pamahti samaan aikaan. Myös yhden kerran haukkuivat Luna edellä meidän ollessa saunassa. 

Olin virittänyt Nemolle rauhalliseen paikkaan isomman häkin, jonka päällä pyyhe suojaa tuomassa. Loppupeleissä Luna makoili pitkin iltaa siellä Nemon uudenvuoden majassa :D Poika pötkötteli välillä kyljessä, jaloissa ja sylissä sekä tuntui seuraavaan miespuolista, ilmeisesti se toi turvaa... Tai ehkä hänellä oli paremmat herkut, kun lahjoi koiria mm. nakeilla. 



Mennyt vuosi oli haastava uuden edessä, mutta henkilökohtaisesti mulle parempi kun sitä edellinen. 

Koirien vuosikooste:

- Luna täytti 10 vuotta ja kävi rokotuksilla sekä 10-vuotistarkastuksessa verikokeineen, kaikki hyvin

- Käytiin kasvattajan luona moikkaamassa Lunan tyttöa Riemua, viimeistä kertaa

- Luna kävi hammaslääkärissä x 2, Nemo x 1

- Sain ihka ensimmäisen kummitytön parson Miisan

- Pidin koiratanssin alkeiskurssin Pirkkalan Koirakerho Piskeillä

- Nemo kastroitiin ja samalla poistettiin korvalehden nyppylä sekä kyljen pieni rasvapatti, kaikki kolme onneksi vaarattomia

- Nemo täytti 12v

- Nemolla oli paise poskessa, joka parani hyvin antibioottikuurilla

- Käytiin temppukurssilla eläinklinikka Timantissa

Lisäksi arkeen tuli etäpäivät, mikä oli ehdottomasti parasta aikaa koirien kanssa koskaan. Oma jaksaminen oli huomattavasti parempaa, koirat eivät olleet niin villejä ja päivät pystyi organisoimaan koirien kannalta sujuvaksi. Pidemmät aamulenkit tuli jäädäkseen, nettikursseja tehtiin kätevästi kotisohvalta, lenkkeiltiin tavallista enemmän eri ystävien kanssa eri huudeilla ja mökkeiltiin useita kertoja vuoden aikana. 

Oma arki ei juurikaan muuttunut poikkeusajan myötä tai jos jotain, niin positiiviseen suuntaan juuri etätyön vuoksi (kiitollinen, kun töitä riitti). Alkuvuodesta sekä kesällä päästiin tekemään ihania reissuja, ystävien kanssa tuli nähtyä enemmän lenkkeilyn merkeissä ja 40-vuotissynttäreitäni juhlittiin juuri ennen toista aaltoa perheen sekä eri ystäväporukoiden kanssa. 

Kuvat ovat eiliseltä. Vuoden ensimmäisenä päivänä reippailtiin Hervannassa Suolijärvi ympäri, hankala maasto, mutta upeat maisemat lumen ja sumun keskellä. Harmi, kun ei ollut oikeaa kameraa mukana! Pari irtokoiraakin tuli vastaan, mutta onneksi ottivat koirat kiinni, kun niin pyysin. Hikinen 1,5h reipas lenkki tuntuu tänään takareisissä ja koirat nukkuvat autuaana :)


Uuteen vuoteen ei suuren suuria toiveita, tilanteen mukaan mennään. Eniten kuitenkin toivotaan terveyttä kaikille, myös pienille karvaisille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!