26.12.2019

Joulu sen kun jatkuu

Joulu sen kun jatkuu, koko viikon loppuun! Juhlapyhiä on vietetty leppoisasti suunnitelmien mukaan: sukuloimalla, syömällä, nukkumalla, lenkkeilemällä ja leffoja katsomalla <3 Nyt jo tuntuu, että aika käy pitkäksi, mikä on hyvä merkki, sillä se kertoo, että on tullut levättyä hyvin. 


Täällä on lunta!


Nöpöset 


Selfie :D


Piikahaka


Kuusen alla

Koirat tosin ovat pitäneet huolta siitä, ettei aamusta ole tarvinnut nukkua määräänsä enempää ;) Ne kuukahtaa jo hyvissä ajoin illalla, joten aamusta herätys on ensimmäisen kerran, kuten arkena klo 6.30 ja seuraavan kerran sitten 8.30, jonka jälkeen mun on turha kuvitella enää nukkuvani... Paitsi että, tänään tapahtui ihme ja sain nukkua jopa 9.15 asti! Koomista on se, että kun ovat saaneet mut ylös ja on tehty lenkki + aamupala on mahassa, niin käpertyvät tyytyväisinä uudestaan unille. Itselle ei siinä kohtaa tule uni enää millään. Tulipahan mieleen, että 9- ja 11-vuotiaat lapsetkin olisivat jo helpompia :D


Luna unessa


Vieressä on hyvä kölliä

Mutta eihän näille vihainen voi olla, ihanat rakkauspakkaukset. Olivat niin innoissaan sukulaisissa, etenkin keittiön herkullisista tuoksuista, lukuisista rapisevista paketeista ja loputtomista rapsutuksista. Olihan meitä koolla 7 ihmistä ja 2 koiraa. Veljentyttökin täytti 18-vuotta aattona! Uskomatonta, kuinka aika kiitää <3 Muistan vielä kirkkaana, kun kannettiin vuoroissa sitä pientä nyyttiä, jolla oli koliikki.


Valmiina juhliin


Vauhtia piisaa


Veljenpojan lahjat kiinnostaa eniten


Luna löysi hyvän tarkkailupaikan

Sellaista takkua vielä tuli joulun alla, että Nemo siristeli vasenta silmäänsä yksi päivä töiden jälkeen. Lähdettiin siitä autolla Lielahteen Mustiin & Mirriin ja samalla lenkille. Kiinnitin autossa huomiota, että Nemo nukkuu kerällä boxissa. Yleensä töiden jälkeen istuu ihan tikkana katsellen maisemia. Silmä alkoi myös vuotaa sekä kutiaan ja soitin sitten eläinääkärille, jonne saatiin aika heti seuraavalle päivälle. Kuulemma silmäongelmat etenee yleensä nopeasti. Olisin itse odotellut joitain päiviä, mutta hyvä, kun ei odoteltu, sillä Nemolla oli silmässä haava siis ihan silmän pinnalla. Se selvisi värjäävällä tipalla. Nemo sai silmätippa kuurin Oftan Akvakol ja kipulääkettä. Tippaa piti alkuun laittaa 4-6h välein ja nyt pari päivää 6-8h välein, kunnes huomenna mennään kontrolliin. Toivottavasti on parantunut hyvin. Olo ainakin helpotti heti parissa päivässä. Nemolla oli elämänsä ekaa kertaa tötterö päässä pari päivää, ettei päässyt hinkkaamaan silmäänsä. Aikamoista törmäilyä se oli, mutta toki oppi alun jälkeen kulkeen vähän kapeammin.


Nemo tsiikailee kaihoisasti joululahjoja


Toimistokoirat joutuivat töihin yhtenä lauantaina, jotta pystytään lomailemaan välipäivänä

Nemo sai reissun päätteeksi Oivan Eläinklinikalta narupallon lahjanaruun käärittynä, millä sai sitten joulun pyhinä peuhata. Luna sen sijaan sai punaisen älypallon, joka oli ostettu M&M:stä. Liikkeessä eivät olleet uskoa, että Nemo täyttää kesällä 12 vuotta! Sen verran touhukkaana paineli käytävillä menemään ja olisi halunnut maistella sekä testailla kaikkia joulujuttuja ja muita tuotteita. Samalta reissulta lähti mukaan myös dentastixejä, mitä tuli lisäksi sekä iskän, että papan paketeista. Ja nyt on pienet valotkin kaulapantoihin pimeään aikaan.


Punainen pallo paketissa


Mieluinen lahja, mitä vaanitaan ennen kimppuun hyökkäämistä

Mukavaa Tapaninpäivää, jatketaan chillailua <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!