28.1.2018

Kun vuorokauden tunnit ei meinaa riittää

Vauhti kiihtyy... Vuorokauden tunnit ei meinaa riittää ja siksi on blogin päivittäminenkin pitkittynyt.

Viime sunnuntai oli aivan mainio perhepäivä! Aamulla pennut pääsivät pihaan ja valokuviin. Sitten lähdettiin muutamaan asuntonäyttöön ja lounaalle, Nemo & Helmi mukana autossa. Samalla reissulla lenkkeiltiin Tammelanpuistossa, jossa vilskettä riitti lasten leikkejä ja luistelua seuraten kirpsakassa pakkasessa. Päivä jatkui tallireissun merkeissä,  tehtiin reipas maastolenkki meidän koirien ja hevosen kanssa. Kun oli tarpeeksi päällä, niin tarkeni ja tunnelma oli upea lumen hiljaa leijaillessa.  Mies vei koiria ja minä sain istua hevosen selässä viltin alla, luksusta. Illalla vielä trimmasin Helmin ja juoksutin pennut. Molemmat laumat olivat aika naatteja illalla, jes!


Tammelanpuistossa


Kruisailemassa

Viikolla saatiin myös mukavia vieraita: ystäväni perhe, johon kuuluu kolme eri-ikäistä tyttöä. Tytöt olivat melko rauhallisia ja tottuneet eläimiin, vaikkei niitä omasta taloudesta löydykään. Pennut sitten temmelsivät ja kirmailivat onnellisina leikkikavereista. Myös Lunan kasvattaja saatiin kylään tyttönsä kanssa ja loputonta parsonpulinaa riitti! On se ihanaa, kun toinen ymmärtää suurin piirtein puolesta lauseesta. Kasvattajalta tuli taas kullanarvoisia vinkkejä ja pennut tuli roplattua läpi. Mm. pennut ovat saaneet nyt uutena ruokana naudanmahaa, löytyy pakasteena ja tonnikalaa. Etenkin naudan maha tuntuu maistuvan hyvin. 


Ruoka-aikaan paikalla

Pentujen kynnet on jälleen leikattu ja Helminkin. Madotus suoritettiin myös ja hyvin nieleskelivät tahnan, olin varautunut kovempaan pärskimiseen. Perjantaina käytiin sirutuksessa ja eläinlääkäri tarkasti pentuset (automatka meni boxissa hiljaa!). Lääkärinkin mielestä pennut ovat ikäisekseen reilun kokoisia! Selvästi ruoka-aikaan kotona ;) Pennuilta tarkastettiin hampaat, korvat, hännät, kivekset, navat, sydänäänet, turkit yms. Papereihin tuli maininta jokaiselle kapeasta alaleuasta, purenta tällä hetkellä hyvä. Harmiksi Frostylla ei ollut vielä toinen kives laskeutunut, mutta tuntui nivuskanavassa, joten nyt kaikki peukut pystyyn, että se sieltä asettuu.


Helmi trimmin jälkeen (on ollut niin iloinen tyttö, kun karvat lähti, heiluttaa häntää ja mennä viipeltää täyttä häkää ulkona)

Lauantaina meillä oli kahteen kuukauteen eka vapaapäivä. Se meni pitkälti koirien kanssa touhutessa ja siivotessa. Pennut leikkivät aivan onnellisena pihassa räntäsateessa ja lätäköissä, etenkin sadevesikaivo oli jännittävää seurattavaa. Myös pientä puutarhan hoitoa ja harvennusta oli ilmassa, kun köynnöstä ja lehtiä maisteltiin. Pihalla on nyt nähty ja kuultu autoa, auraa, lentokonetta, junaa jne. Kaupungissa menoa riittää. Pennut ovat myös nähneet boxista meidän Nemo ja Nugan. Nemo isopappa oli aivan liekeissä, hyppelehti ja heilutti häntää. Nugaa ei niin kiinnostanut. Pennuilla onkin suurempi seikkailu suunnitteilla viikon päästä kasvattajan luokse maalle, jossa pääse telmimään toisen parsonin ja saksanseisojan kanssa. 


Isopappa tsiikaa uutta sukupolvea


Harvennusta...


Kuulolla, antennit pystyssä


Helmi tarkkailee pihan tapahtumia sylissä


Rumpali sammakkoasennossa


Tyttö nukahtanut jalkojen lämmikkeeksi <3

Tänään saatiin myös vieraita, Rumpalipojan perhe. Vilinää riitti ulkona ja sisällä. Lopulta Rumpali nukahti oman ihmisen viereen <3 Myös naapurit kävivät sylittelemässä pennut ja Helmi oli fiiliksissä, kun oli päässyt heidän rapsutuksiin ekan kerran jo pari kuukautta sitten pihassa. Isot koirat tuhisevat myös nyt tyytyväisinä, kun pojat olivat aamusta tallilla touhuamassa ja tytöt pääsivät äänestysreissulle mukaan. Kätevästi kävelin Helmin kanssa koululle, jossa tyttö auton perään (Seppo oli sen sinne ajanut). Takaisin päin sitten Helmi autossa ja muut koirat kävellen, tehokasta.




Tyttö simahti


Frosty unessa


Pojat 


Äiti valvoo lasten unta


Frosty leikkien jälkeen



Äiti ja tytär
 


Pieni Rumpalipoika
 
Jäi varmaan kirjaamatta pikkujuttuja, mitä viikon varrella sattui, mutta palataan niihin vielä, jos mieleen tulee.

Mukavaa uutta viikkoa! 
 
P.S. Tampereelle saatiin jo uusi kerros lunta, oli satanut yön aikana! Eilen olikin pelkkää vesisadetta, kuten kuvista huomaa...

2 kommenttia:

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!