12.3.2017

Tukholmassa talvilomalla

Talviloma lähenee loppuaan ja fiilis on ihan kiva, vaikka harmillisesti olin flunssan kourissa neljä päivää. Loma alkoi ystävän pyöreitä juhlistaessa, käytiin päivä Tukholmassa risteilyllä ja tehtiin pientä remonttia kotona. Lisäksi tuli lenkkeiltyä useasti koko perheen voimin, katseltua Netflixiä, lueskeltua ja syötyä ulkona.

Tukholman reissu toimii paremmin kesäaikaan, sillä meidät yllätti kunnon lumimyräkkä, eikä laivan menokaan kovin tasaista ollut... Olin lähtenyt liikenteeseen villakangastakissa, mutta untuvatakki ja vähintään tuulipuvun housut olisi vaadittu liikkumiseen keskustassa, niin kova ja kylmä tuuli kävi! Tukholmassa näkemisen arvoinen on aina vanha kaupunki pienine putiikkeineen. Lisäksi käytiin ensimmäistä kertaa kuninkaanlinnassa, jossa yhdellä sisäänpääsymaksulla pääsi kiertämään aarrekammion, kolme kuningasta -näyttelyn sekä juhla- ja edustustiloja, joissa nähtävää riitti, lisänä oli myös kuninkaallisten hääpuku -näyttely <3

Laivalla oli aivan erinomainen henkilökunta, viihdyttävää ohjelmaa, siisti tilava hytti, ihana pieni kylpyläalue, hyvää ruokaa ja kivoja ostosmahdollisuuksia. Arkipäivänä kun oli liikenteessä, niin minnekään ei tarvinnut jonotella. Plussan puolelle reissu meni, vaikka paluumatkan jouduin sairastelemaan.


Tukholmassa oli lumimyräkkä...


Vanhassa kaupungissa sai kierrellä rauhassa




Välillä oli kiva pysähtyä lämpöiseen kahville


Kuninkaanlinna


Kuninkaallisten hääpukunäyttelyä


Nähtävää riitti!

Koiria hoiti risteilyn ajan luottokaksikko mummu ja veljentyttöni, joten ei tarvinnut stressata reissun päällä. Tosin yksi vanhanaikainen oli käynyt, kun veljentyttö oli päästänyt Lunan pissalle pihaan ja jäänyt epähuomiossa lukkojen taakse. Noh, siitä oli seurannut ylimääräinen lenkki luokkakaverin luo, jossa Luna oli päässyt perheenjäsenten syliin pussailemaan, kunnes mummu oli kotiutunut.

Aika vähän mitään extraa jaksoin koirien kanssa tehdä, mutta lenkkeiltiin Pyynikillä, Nirvan metsässä ja omassa lähimetsässä sekä otettiin tasapainoharjoituksia jumppatyynyllä ja käytiin tallilla heppoja katsomassa.

Ai niin, koirat on jo madotettukin Lunan rokotusten vuoksi ja Nemo kävi fyssarilla jälleen, tällä kertaa mieheni jätti pojan käsittelyyn ja hyvin oli mennyt tutun kanssa kahden. Nemolla oli hieman kireyttä lapojen seudussa ja lisäksi vasemmalla puolella lanneselässä lihasjännitystä (kerrankin näin selkeä raportti, kun sain sen kirjallisena kotiin ;).

Onko teillä ollut talvilomaa, mitä olette puuhanneet?

Tsemppiä uuteen viikkoon :)


Lähimetsän lenkillä

2 kommenttia:

  1. Kiva lomaraportti :) Se ei tietenkään ollut kivaa, että sairastuit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni lomakooste on kiva tehdä, kun sitä voi sitten muistella myöhemmin hymyssä suin :)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!