22.5.2014

Pennut pihassa


Pennut ulkoilivat ensimmäisen kerran viime perjantaina pilvisessä ja vähän sateisessa kelissä. Kaksi pojista (Yllätys ja Väritön) jäivät alkuunsa kököttämään pyykkikoriin, jossa pennut kannettiin ulos, mutta lähtivät hetken päästä kirmaamaan muiden mukana. Kaikki teki hienosti tarpeensa pihaan ja koko piha tuli tutkittua päästä päähän.
Sen jälkeen pennut on olleetkin joka päivä pihassa ja vauhti kasvaa päivä päivältä. Ensin terassilta juostessa nurmikolle meni pentu sun toinen nurin, mutta nyt jo loikka sujuu varmoin tassuin. Painia ja pärinää riittää, kenkiä kannetaan suussa ja kaikki oksia sekä juuria jyrsitään. Muutama koristekivikin on käynyt suussa... Kaikki pennut tulee vauhdilla luokse, kun niitä kutsuu samanlaisella naksutus-äänellä, jota käytän ruokaa tarjoillessa.
Pennut eivät ole ihmetelleet kovempia ääniäkään, kun korkeintaan sekunnin pari. Kaupungissa meteliä kuuluu mm. moottoripyöristä, teinipoppiautoista, junista, ruohonleikkurista, trimmeristä, ukkosesta. Pentuja ei edes hätkähdyttänyt naapurin workrusseli, joka epähuomiossa pääsi pihaan samaan aikaan meidän porukan kanssa. Meteli oli melkoinen, kun Devi huomasi meidät ja Ansku kirmasi sisältä ulos puolustamaan pentujaan. Kaikki pysyivät kuitenkin omilla puolillaan, eikä pennutkatsojatkaan järkyttyneet.

6 kommenttia:

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!