5.8.2012

Seinäjoella ostoksilla

Viimeistä lomaviikkoa vietettiin tosiaan Pohjanmaalla. Pelkän mökillä möllöttelyn sijaan tehtiin shoppailureissu Seinäjoelle. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt kaupungissa, kun ohikulkumatkalla, joten ihan sokkona mentiin ensimmäisenä syömään Hotelli-Ravintola Almaan, joka osoittautui mainioksi valinnaksi! Ravintola on tehty rautatieläisten taloon vanhan ajan henkeä säilyttäen. Ruoka oli todella hyvää, samoin palvelu.





Varsinainen shoppailukierros keskittyi sisustuskauppoihin ja yhteen askarteluliikkeeseen (mies istui koko ajan autossa lukien kirjaa... jostain kumman syystä ;). Kävin elämäni ekaa kertaa kuolaamassa Riviera Maison tavaraa, mutta sain pideltyä itseni kurissa ja tein muutaman edullisemman pikkuostoksen muista liikkeistä.

Korttiaskarteluun erilaisia paperiarkkeja. Piti myyjältä varmistaa, ymmärsinkö oikein vihkon käyttötarkoituksen. Oletteko käyttäneet tällaisia askartelussa? Kuosit olivat niin hurmaavia, että oli pakko saada mukaan. 



Tämän ajattelin tuunata maalaamalla ja lisäämällä kuvat, ehkä jotain pitsiäkin mukaan kehyksen reunaan tai naruihin (näin Pajutilalla vastaavan). 


Pikkuinen kyltti johonkin ovenkahvaan tai koukkuun. 


Lisäksi hankin teille jotain pientä, jonka ajattelin arpoa tulevalla viikolla töihin paluuta piristääkseeni, joten pysykää kuulolla! :)

10 kommenttia:

  1. Kyllä se vaan on niin kivaa reissata kotimaassakin. Vielä on monta paikkaa käymättä ja näkemättä!
    Hyviä löytöjä teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, että monta kaupunkia ja kylää on näkemättä. Uusiin paikkoihin on mielenkiintoista tutustua ja Seinäjoella olisi varmasti ollut kaikkea muutakin kivaa :)

      Poista
  2. Heitin sulle pikkuisen haasteen: http://curiousnoora.blogspot.fi/2012/08/lukijatoive-your-home-sweet-home.html ;)<3

    VastaaPoista
  3. Mummoni asui Alhojoella, joten lapsena paljonkin Seinäjoella käytiin. Tulipa ihan ikävä. Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua seutua siis! Lapsuuden muistoihin tulee monesti ikävä.. :)

      Poista
  4. onpa kauniita ostoksia :) ja toi kakkupala, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä heräteostoksia, mitä ei ehkä kotikaupungissa tulisi edes katsottua, matkamuistojakin, jos niin voi sanoa :) Oltiin ihan ähkyssä, sillä lounashintaan kuului kolme ruokalajia pöytään tarjoiltuna ♥

      Poista
  5. Hei,

    ihania papereita, Priman tuotantoa. =) askartelen itsekki paljonki, mutta en oo viel tuota Primaa itselle hankkinu, ehkäpä pitäis.. ystävällä on kaikkea mahollista primaa, on prima-fani ja suosii sitä kortteilussa, hih. :)

    Askarrellaan! Käy kurkkaamassa blogiani ja jätä tervvehdys käynnistäsi.
    -Henna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tiedosta, että paperit on oikein tiettyä sarjaa! On kyllä kauniita ja oli pientä valinnan vaikeutta, missä vihossa olisi ihanimmat kuosit. Suosittelen sullekin :) Toki käyn kurkkaamassa :)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!