Pääsiäisloma meni leppoisasti Turussa talovahtina. Siellä päin Suomea oli jo ihan kevät, ei lumesta tietoakaan ja pihalla pyöri perhoset!



Talovahti työvuorossaan

Melko pitkälti vaan oltiin, mutta aamusta tehtiin aina pitkä lenkki porukalla. Luna oli uusista hajuista aika innoissaan, mutta toiset koirat ohitteli äänettömästi, myös silloin, kun kolme cairnia alkoivat ärisemään meille! Hyvä aikuistunut Luna! ;)



Takan edustalla

Yhtenä iltana innostuttiin ajelemaan ja poikettiin Ruissalossa luonnon keskellä. Toisena päivänä tehtiin retki Naantaliin, missä koirat pääsivät ihmettelemään Kuparivuorelta avautuvaa merinäköalaa (Luna todellakin ihmetteli, miksei pääse uimaan ;D).









Agilityn talvikauden viimeiset tunnit oli eilen. Molempien koirien kanssa meni mukavasti! Nyt pidetään pieni tauko ja odotellaan toukokuussa alkavia kesäharkkoja Nemon kanssa. Lunan kanssa päästään ehkäpä vapaaharkkailemaan kesän kuluessa, mutta kurssipaikkaa en hakenut tytölle nyt. Nugalle on kiikarissa muutaman kerran agilityn pentukurssi.