8.2.2018

Luonneanalyysi nro 2

Kuten muistelinkin, pentujen luonteet alkavat tulla esiin siinä kuuden viikon kieppeillä ja tilanteet elävät. Meidän kolme Christmas -pentua on kyllä hyvin samantyylisiä, ei nouse mitään yhtä pomoa esille tai kukaan jää toisten jalkoihin. Viimeisen parin viikon aikana huomattua:

Frosty the Snowman "Rosti"

Iloinen ja puuhakas vesseli, joka rohkeana painelee paikkaan, kun paikkaan, mutta ensin tutustuen, ei päätä pahkaa. Pihalla tykkää touhuilla ja ottaa kovia spurtteja innostuessaan. Pyytää välillä syliin ja istuu siinä tyytyväisenä poikana hellästi pusutellen. Aina ei viihtyisi kauaa sylissä ainakaan, jos toisilla on leikit ylimmillään. Poika tulee monesti ekana moikkaamaan häntä heiluen ja myös pysähtyy ihmisen eteen, istahtaa, katsoo ylös ja heiluttaa häntää. Muiden kanssa leikkii mielellään, mutta fiksusti ei lähde kaikkiin siskonsa vaanimisyrityksiin mukaan, koska sisko on isoin ja kellistää pojat nopeasti selälleen. Kääntää siis selkänsä siskolle tarvittaessa tai ärähtää takaisin, jos ei halua sitä niskaansa, taas. Tosin viimeisen viikon aikana selättänyt myös suvereenisti siskoa. Kova leikkimään äitinsä kanssa rajumpiakin hampailuja. Vieraat koirat aiheuttivat ensin hämmennystä ja meni sivummalle ihmisen jalkoihin seuraamaan tilannetta. Reipastui kyllä nopeasti ja oli leikin tiimellyksessä mukana siinä, missä muutkin. Paino 2,8kg.




Ikää 7 viikkoa

Little Drummer Boy "Ludwig"

Väsymätön seikkailija ja kokeilee joka asiaa rohkeasti, toisinaan hampailla retuuttaen. Virtaa riittää puoli tuntia muiden sammumisen jälkeen... Leikkii paljon ja rakastaa vetoleikkejä. Pihalla puuhailee koko ajan ja menee ensimmäisenä joka paikkaan reteänä. Sylissä nököttää tyytyväisenä, mutta jos on kierrokset päällä ei malttaisi heti rauhoittua. Kiltti käsitellä ja tykkää pussailla. Painileikeissä yleensä selällään alimmaisena pienimpänä ja pyöreän ulkomuotonsa vuoksi, ei anna kuitenkaan periksi ja haastaakin sisaruksiaan leikkimään. Tykkää leikkiä äitinsä kanssa, sinnikkäästi aina takaisin palaten kellahdettuaan selälleen. Porukan paras syömään nappulaa. Vieraiden koirien kanssa oli heti kun kotonaan ja antoi niiden ensin haistella, jonka jälkeen alkoi vasta kutsumaan leikkiin. 5-vuotiaaseen parsonrussellinnarttuun ihastui täysin ja seurasi tyttöä ulkona joka paikkaan pois näköetäisyydeltäkin. Paino 3,0kg




Ikää 7 viikkoa

Santa Baby "Sindi"

Porukan isokokoisin eli kellistää veljensä nopeasti selälleen ja tykkää siitä. Kuluneen viikon aikana on kyllä ollut useamman kerran myös poikien alla selällään. Pihassa saa myös ihania hepuleita juosten täyttä häkää. Lelut ei ihan niin paljon houkuttele, kun poikia, mutta on nopeasti esimerkiksi köysinarun vetoleikissä mukana. Rohkeasti menee porukassa kaikkialle, mihin pojatkin. Tekee tarpeensa hyvin pihalle tai paperille, aina ei tietenkään osu, mutta ajatus on kuitenkin siisteydestä. Pihalla tykkää puuhailla, mutta kun suurin virta on selätetty, pyytää jo sisälle pakkasesta. Sylissä viihtyy hyvin ja nukahtaa edelleen ensimmäisenä. Äitinsä kanssa leikkii mielellään, mutta selvästi alistuu äidille, toisin kun veljilleen. Vieraisiin koiriin suhtautuminen oli veljiensä välimaastosta eli hieman ujosti ja rauhallisesti, kunnes ilo oli ylimmillään. Tykkäsi kellahtaa aikuisen parsonnartun kainaloon päikkäreille. Paino 3,1kg




Ikää 7 viikkoa

Kuvittelenko vaan vai onko pennut hieman isokokoisia (painot otettu eilen pari päivää vaille 8 viikkoisina)? Muistelen, että Bond-pennut olisivat olleet samanikäisinä 2kg vai muistanko vaan väärin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!