4.7.2013

Tervitused Haapsalust

 
Eli terveisiä Haapsalusta, Virosta. Nautiskeltiin viisi päivää pikkukaupungin tunnelmasta; syötiin hyvin, käveltiin rannalla, tutustuttiin vanhaan kaupunkiin, tehtiin ostoksia ja uitiin kylpylässä.
 
 
Luna pääsi kasvattajan luo maalle lomailemaan sillä välin ja pojille tuli hoitaja meille kotiin (vielä kerran KIITOS hoitajille!). Reissu alkoi karuissa merkeissä, kun Nemolle iski mahatauti 15min ennen lähtöä, aamuyöstä. Olin aika sekavissa fiiliksissä, kun koira oksentaa lähes taukoamatta, läähättää, tärisee ja pihassa odottaa taksi. Ihmeen kaupalla sain taksimatkan aikana hälytettyä hoitajan paikalle (noin 1h yöunilla) ja pystyin jatkamaan matkaa. Helsingistä soitin vielä päivystykseen ja veikkasivat tavallista mahatautia, millaista ei yhdelläkään meidän koiralla ole koskaan ollut. Aika rajuna se yllätti, mutta onneksi meni vuorokaudessa ohi.
 
 
Ennen reissuun lähtöä osallistuttiin Nemon kanssa agikisoihin ja saatiin vihdoin eka nollarata kakkosissa, wuhuu!

Päivän ensimmäinen rata oli hyppäri ja se meni mukavasti, mitä nyt virhepisteitä tuli pudonneesta rimasta, kepeille väärältä puolen lähdöstä ja viimeisen esteen kiertämisestä. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun Nemo oli kuulolla ja yhdellä juoksusuoralla meni komeasti mun edessä hakien pituuden-renkaan ja kaarteesta aidan.
 
 
Toiselle radalle lähdettiin siis hyvällä fiiliksellä ja kuinka ollakaan alkoi täysi sikailu. Nemo varasti lähdöstä, meni väärään päähän putkea (voi olla, etten sitä ohjannut ja ehkä vähän edistinkin) ja toisen kerran keinun jälkeen väärään päähän putkea, vaikka oikea pää oli suoraan keinun jälkeen. Huikkasin oikein ääneen, että: "Mikä sulla on?" Siitäkös yleisö sai hyvät naurut :D Lopuksi Nemo vielä kiersi viimeisen esteen ja juoksi ulos kentältä nurmikon reunassa odottavan lelun luo...
 
 
Radan jälkeen piti tehdä aika pitkä palautus- ja päännollauslenkki. Pyynikillä on kyllä mukava, kun pääsee pois kisa-alueelta kauemmas lenkkeilemään. Kolmannella radalla Nemo meinasi hypätä muurin, vaikka ensin piti mennä hyppy takaakiertona ja vasta sen jälkeen muuri. Sain, kun sainkin karjaistua ja sen jälkeen Nemo oli tosi hyvin kuulolla, kirmasi komeasti mun edellä juoksukohdissa ja seurasi tiukat paikat ohjausta. Hankalaksi koetun keinunkin(jännä kangaspinta) meni todella nätisti. Saatiin kokeneemmalta ohjaajalta kehuja, että osasin valita juuri meille oikeat ohjauskuviot joka kohtaan.
 
 
Se olikin sitten harvinaista herkkua katsella maxien ratoja ja odotella palkintojen jakoa. Nemo oli itse asiassa sillä radalla ainut, joka sai nollan (aikakin oli nopein) eli ykköseksi meni. Saatiin naudanmahaherkkuja ja Mustin & Mirrin -lahjakortti. Nemo oli reissussa erittäin hyväntuulinen, olisi moikannut ihan kaikki, jos vaan olisi saanut. Lopuksi vielä viilentyi järvessä kahlailemalla.
 
 
Huomenna starttaakin Agirotu Teivossa. Olen siellä talkoissa pe ja la ilmoittautumisessa sekä ajanottajana. Tsemppiä kaikille tutuille ja tulkaahan muutkin kannustamaan paikan päälle letkeään elokuva-tunnelmaan! Su matkustetaan maalle Honkajoen ryhmänäyttelyyn koko porukan kanssa. Olen pestannut mukaan ketyn, veljentyttöni.
 
 
Mukavaa viikonloppua, lomaa ja kesää kaikille!
 
Meillä on muuten vielä mun viimeisen lomaviikon ohjelma auki. Ehkä lähdetään johonkin päin Suomea tai sitten vaan möllötellään kotikulmilla. Parhautta on ne kiireettömät aamut ja pitkät lenkit koiruuksien kanssa. Nautitaan :)
 
P.S. Luna oli ollut tosi nätisti hoidossa, uskonut puhetta ulkonakin. Pojat samoin käyttäytyneet ja tuntuvat olevan aika naatteja eli kotona ei odottanut mitään pomppimis- ja pusurallia, kun tultiin.
 
P.S.2 Kuvasin reissussa erilaisia koiriin liittyviä juttuja. Aika paljon oli omakotitalojen pihoissa noita "Täällä vartioin minä" -kylttejä, vaikkei siellä varsinaisesti kai koiraa ollutkaan. Haapsalussa oli samanlaiset säännöt, kun Suomessakin eli koirilla ei ole asiaa kahviloihin sisälle, eikä uimarannoille. Tuon mäyräkoira Pubin tarina jäi selvittämättä, oliko sinne koirat tervetulleita :D
 

4 kommenttia:

  1. vitsi miten hauskoja kuvia oot ottanu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on reissuissa monesti joku teema, mitä kuvailen esim. värikkäitä kahvikuppeja, erikoisia kaivonkansia tms. :)

      Poista
  2. Hauska idea laittaa nuita kylttikuvia stoorin joukkoon! =)

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!