5.9.2011

Aa

Ei paha viikonloppu, ensin lauantaina Nemo tempasi tosiaan ensimmäisen nollansa agilitykisoissa ja sitten sunnuntaina Luna yllätti luolakokeessa ottamalla A49 tuloksen 5 minuutin suorituksella! Aivan mahtava pimu! Joskus olen pärrännyt, kun tyttö on välillä melko mahdoton ulkoillessa, eikä kai se ihme olekaan, kun on näin luontainen taipumus metsästykseen.
Tuomarin Tanjan Rinnetmäen arvostelu:
"Koira hyvin luolaan. Nopeasti hiekasta läpi. Raivoisa ilmoitushaukku. Luukkujen avauduttua kettu vetäytyy vas. päätepesään, jonne koira seuraa hyvin. Koira aloittaa hyvän painostuksen ja kestää ketun iskut. Lähtee kuitenkin hakemaan uutta reittiä oik. päätepesään, jonne kettu seuraa, kääntyy kulmapesässä ja palaa keskelle, menee siitä ns. eteisen pesään, jonne koira seuraa ja jatkaa painostusta. Koe keskeytetään, kun koira tunkee pesään."

1315245219_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Keinoluolan suu, jonka jälkeen tulee matala ahdinko
1315245458_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
A-kokeessa luolaan laitetaan hiekkaa, josta koiran pitää kaivaa itsensä läpi

Kommentit

    Teuvo & co. kirjoitti 5.9.2011 klo 19.35
    Mielettömän suuret onnittelut tyttöselle! Ihan huippu suaritus sulla ollu siä kokeessa. Eno on ihan super ylpee susta. Lähretääks joskus yhressä oikeen tositoimiin? :D
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 5.9.2011 klo 20.54
    Wuhuu, hienoa Luna!!
    Luna kirjoitti 5.9.2011 klo 21.23
    Teuvo & co, kiitos kiitos! Ei siinä kauaa nokka tuhissu. Kyllä mä lähtisin tosi toimiin, mutten tiedä päästääkö toi kotiväki ;)

    Tanja ja Ulpu, kiitoksia!
    Eija kirjoitti 5.9.2011 klo 21.59
    Ootsä vaan niin ihanan kipakka tyyppi! Kyllä oli jännä ilta :)
    Luna kirjoitti 6.9.2011 klo 08.23
    Eija, kerrankin joku osaa arvostaa mun parasta puolta, kotona ne ei ole aina katsoneet hyvällä... Jännäähän se oli, mutta harmi, kun loppui niin lyhyeen ;)
    Hanna kirjoitti 6.9.2011 klo 14.08
    Onnea vielä tätäkin kautta! On se Luna kyllä aikas typykkä, ei ihme, että Marakin siitä tykkää ;-)

    Täytyykö teidän nyt ruveta metsästyskorttia hommaamaan :-D
    Riitta kirjoitti 6.9.2011 klo 15.05
    Onnittelut!!! Kyllä on teillä ollut onnistunut viikonloppu :)
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 6.9.2011 klo 15.54
    Hanna, kiitos :) Niin ja on se Mara vaan ihana luontoinen, kun meidän ärripurrin kanssa tulee juttuun ;) Metsästyskorttia, apua, ei! No, onhan Lunaa jo pariin paikkaan kysytty metsälle, joten miehet vieköön ;)

    Riitta, kiitos, kiitos! Yllätyksenä tuli kaikki menestys yhdelle viikonlopulle :) 

3.9.2011

NOLLA!

Kyllä vaan, Nemo nappasi ensimmäisen nollansa virallisista agikisoista hyppyradalta! Aika riitti kolmannelle sijalle. Olin aivan ihmeissäni, sillä ei olla koskaan ennen saatu nollarataa, möllikisoissa tai treeneissäkään. Keppien jälkeiset hypyt meni kyllä  sumussa, sillä en voinut uskoa, että kepit meni tosiaankin virheittä :)
1315066611_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ennen hyppyrataa startattiin yhdellä agiradalla, josta tuli hylätty - kepeiltä. Nemo tuli ensin puolesta välistä pois ja kun pyysin aloittamaan kepit alusta, tuli toka viimeisestä välistä, juuri kun olin ajatellut, että näytän kädellä sen kinkkisen viimeisen välin. Noh, niitä ei jääty sen enempää hinkkaamaan ja kaasuteltiin rata loppuun. Vielä toinen virhe tuli matkalla, kun tein äkkijarrutuksen putkelle (oma moka), jolloin Nemo kääntyi pois putkesta ja siitä ilmeisesti kielto.
1315066307_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Oman seuran kisat oli kyllä mukavasti järjestetty ja Vuorentaustan koulun kenttä on mitä mainoimmalla paikalla metsänreunassa. Lapsuudesta tuttuja maastoja, joten uskalsin päästää Nemon metsässä vapaaksi, mikä varmasti auttoi siihen, että radalla ei menty ihan älytöntä vauhtia.
Monella muullakin YLÖKKiläisellä oli hieno päivä, tulokset löytyvät täältä. Onnea kaikille päiväänsä tyytyväisille, etenkin kurssikavereille Milalle, Betsylle, Macylle, Tillylle ja Ainolle!
1315066411_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nemon kierrokset oli juuri sopivat tällä kertaa. Luulen, että rauhallisempaan menoon vaikutti edellis päivän pitkä lenkki ja edellis illan kyläpaikka, jossa sai koheltaa ja rapsuttajia riitti puoleen yöhön :) Muutenkin ollaan tällä viikolla ryhdistäydytty lenkkeilemällä ja tutustumalla paremmin Kaukajärven sekä Annalan maastoihin.
Annalan maastoihin meidät tutustuttikin ihana Eppu, joka treffasi Lunan virallisesti ekaa kertaa. Eppu olisi mielellään leikkinyt Lunan kanssa, mutta Lunaa ei remmissä huvittanut, joten tyytyivät vaan nuuskuttelemaan. Mitään meteliä Luna ei Epulle pitänyt ja miksi olisi tarvinnutkaan tuollaisen charmantin herrasmiehen kanssa.
1315066643_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva: Noora N.
Ai niin, palkitsin itseni uusilla treenivarusteilla. Citymarketista lenkkarit, tuulihousut ja Kiira Korpi -tekniikkapaita (oon salaa KK-fani ja melkein-sukua-julkkikselle, kun olin yläasteella Kiiran veljen kanssa samalla luokalla ;D). Adidaksen lenkkarit oli -40% tarjouksessa Turtolan Cittarissa, jos jollain on tarvetta. Jossain vaiheessa tulee ehkä hommattua ne nappulakengät, mitä ainakin meidän treeniryhmän miehet suosii, mutta tarviihan noita lenkkareita ihan lenkilläkin.
1315066462_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kommentit

    Katja & pojat kirjoitti 3.9.2011 klo 21.03
    Paljon onnea Nemolle ja "ohjastajalle"!
    Anna ja Nemo kirjoitti 3.9.2011 klo 22.10
    Katja ja pojat, kiitoksia :)
    Noora kirjoitti 4.9.2011 klo 14.02
    Laitan sulle ne loput kuvatkin piakkoin! Pari kivaa otosta Lunasta tallentui kans kameralle :)
    Anna kirjoitti 5.9.2011 klo 09.13
    Noora, kiitos jo etukäteen!
    Reetta kirjoitti 5.9.2011 klo 13.32
    Onnea upeasta kisamenestyksestä!
    Anna ja Nemo kirjoitti 5.9.2011 klo 14.08
    Reetta, kiitos ope :)! Joko teillä on nyytti kainalossa? 

29.8.2011

Bee

Luna nappasi toisesta luolakokeestaan hienosti B40 -tuloksen. Pisteitä laski Lunan haahuilu alussa löytämättä kettua, mikä johtui siitä, että meni putkeen kuumana ja etsi kettua vanhasta muistista vasemmasta pesästä, mutta kettu menikin oikean puoleiseen pesään. Luna palasi sitten alkuun, keräsi itsensä, löysi ketun ja työskenteli hienosti luolassa. Tuomarin kommentit löytyvät tästä.
Lomat on nyt pidetty ja arkeen paluu koitti tänään. Loppu lomasta tehtiin pieni parin yön matka Tallinnaan, jolloin koirat jäivät kotihoitoon. Ystävämme asui meillä ja oli pärjännyt hyvin terrierien kanssa, vaikka hänellä ei ole omaa koiraa ollut koskaan Kuulemma nukkuminen koirien kanssa oli ollut eksoottinen kokemus ja lähes tunnin lenkkejä oli tehty päivittäin, kiitos Nikke!
Täytyy alkaa taas skarppaamaan itsekin noiden lenkkien kanssa, sillä Nemolle on tullut vähän ylimääräistä kylkiin (ja mulle myös ;) Nemo ei ole saanut tavallista enempää ruokaa, mutta totta tosiaan meidän lenkit on olleet suht lyhyitä loma-aikaan ja jos tarkemmin ajattelee, niin täällä Kaukajärvellä ei montaa kertaa ole pystynyt pitämään koiria vapaana, kuten Pirkkalassa. Tänään aloitettiinkin mallikkaasti kuntoilu, Nemo ja minä agilityssä ja Luna 1,5h juoksulenkillä Sepon kanssa, vielä kun tän saisi jatkumaan alkuinnostuksen jälkeen ;)
Vihdoin tänään keittelin ensimmäiset puurot koirille ja annoin iltapalaksi lisäksi naudanjauhelihaa, näytti maistuvan :) Ruokaprojekti on vaan koko ajan venynyt, kun kesän mittaan on ollut näitä yökyläilyjä, jolloin koiranhoitajan on ollut helpompi ruokkia vaan nappulalla. Eiköhän tää tästä lähde sujumaan, puuron teko oli ainakin ihan easy!
1314644478_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kommentit

    Teuvo kirjoitti 30.8.2011 klo 07.26
    Onnee plikka! Kyllä eno on ylpee susta! Ja onnee viikonlopun koitokseen. Piretään kannukset pystyssä. :)
    Luna kirjoitti 30.8.2011 klo 13.45
    Teuvo, kiitos eno, oot mun idoli, mä tykkään susta :) Toivotaan, että osallistujia on tarpeeksi ja koe järjestetään!
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 30.8.2011 klo 13.51
    Onnea Luna! Mekin yritetään päästä kettuileen tässä syksyn mittaan, nyt viikonloppuna meillä valitettavasti on liitelyt samaan aikaan. Ja muuten kuntokuurille mennään meilläkin, tai lähinnä me ihmiset; Ulpu onkin hyvässä kunnossa ja Näätä saikulla:)
    Hanna, Mimmi ja Martti kirjoitti 30.8.2011 klo 14.48
    Mahtavaa, onnea Luna ja taustajoukot! Sitten vaan A:ta ja valioitumista hakemaan :-)

    Meilläkin olisi kuntokuurin tarvetta perheen "naisilla", Martti sen sijaan on vähän liiankin kuikeli. Se liikkuukin kyllä nonstop sisällä ja ulkona :-D
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 31.8.2011 klo 09.41
    Tanja ja Ulpu, kiitos! Onko se teidän uusi agilitypaikka hyvä? Mietiskelen tässä, uskaltaisiko Lunaa viedä johonkin treenaamaan.. Syksyllä on paha, kun tulee pimeä ja kylmä, niin ei jaksaisi lenkille lähteä, vaan mielummin jäisi suklaalevyn kanssa sohvalle :P

    Hanna, Mimmi ja Martti, kiitos kiitos. Se A-koe mua kyllä vähän hirvittää.. Mutta ainahan sitä voi kokeilemaan lähteä. Nuoret koirat pysyy kyllä kuosissaan, kun sitä touhua riittää :) Ja ehkä meillä naisilla (ja Nemolla) on taipumus herkutteluun ;)
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 31.8.2011 klo 18.51
    On uus liitomesta ollut ihan jees, vasta kuitenkin se kaksi kertaa takana. Mulle tulee aina keväisin ja syksyisin kauhea levottomuus, joten liikun enemmän kun kesällä. Ja tänäkesänä on ollut niin kamalat kelit, ettei oo oikein pystynyt tekeen muuta ku hikoileen :/
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 1.9.2011 klo 08.45
    Tanja ja Ulpu, kiitos liitoinfosta, täytyy tsuumailla mihin päädytään. Nyt vielä on kyllä mukava lenkkeillä, kun ei ole heti klo 16 pimeä :) Kesällä jäi tosiaan ne lenkkeilyt aika minimiin helteenkin vuoksi.
    Anna Mikkola kirjoitti 1.9.2011 klo 12.42
    Moi!
    Laitan nyt tätä kautta viestin hiukan eri asiasta, mutta siis
    Vuosi on kohta taas vierähtänyt ja erkkari jälleen lähestyy ja ajattelin kysyä sinulta että oletko tänäkin vuonna menossa sinne? Taisimme viime vuonna tulla kyydissäsi ja ajattelin ensin kyseistä sinulta onnistuisiko se tänäkin vuonna ennenkuin laitan viestiä kimppakyydistä Parsonien blogiin?

    Yst.terv Anna ja Mona
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 1.9.2011 klo 21.19
    Anna Mikkola, kiva kuulla teistä! Mitä muuten kuuluu, oletteko käyneet agilityssä tms? Tänä vuonna meillä on kimppakyyti Tampereelta, muuten oltais voitu yhdistää. Toivottavasti kyyti paikalle hoituu helposti. Nähdään :)
    Anonyymi kirjoitti 1.9.2011 klo 23.02
    Moi taas =)
    Eipä tässä ihmeempiä, vuosi vierähti nopeasti ;) Ollaan jatkettu juu agilityn harrastusta... Mutta rupeampa etsimään toista kimppakyytiä, eiköhän jokin sitten järkkäänny, mutta nähdään sitten tosiaan siellä, Rapsutukset koiruuksille!

    =) Anna ja Mona
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 2.9.2011 klo 13.24
    Anna Mikkola, kiitos rapsutuksista ja takaisin päin kans Monalle :) Erkkarissa nähdään! 

19.8.2011

"Meillä tykätään koirista"

Suositellaan Radisson Blu hotellia Espoon Otaniemessä! "Meillä tykätään koirista" ja huoneessa odottaa valmiina vesikuppi ja tervetuliaiskassi herkkuineen, voiko tällaista edes olla?
1313783789_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1313783608_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Laadunvalvontaa
Hotellin varaamista ei tarvinnut kauaa miettiä. Tuntuu, että Suomessa suhtaudutaan koiriin nihkeästi, kun juuri mihinkään niitä ei saa ottaa mukaan ja jos saa, niin sitten niitten täytyisi ainakin olla  näkymättömiä. Olen ihan otettu tällaisesta huomaavaisuudesta! Hotelli on muutenkin upea, uusi tyylikäs sisustus, laadukas aamupala sekä ravintola, viihtyisä sauna- ja uima-allasosasto ja kaiken kruunaa merinäköala ja mahtavat ulkoilumaastot ihan vieressä!
1313784063_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Merenrannassa
1313784000_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1313784263_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Hotellielämään kuuluu tietysti...
1313784269_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
... chillailu
1313784579_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Vahtiakin täällä voi
Parsonmainen ralli on ohjelmassa joka hotellissa, verhot ja kevyemmät huonekalut siirtyy paikaltaan siinä tohinassa (sattuneesta syystä ei kuvia). Koirat ovat silmin nähden tyytyväisiä oloonsa :)
1313785636_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kommentit

    Senni, Ville ja Ellu kirjoitti 22.8.2011 klo 11.27
    Oho, aikamoinen pet-luxary tuo huone! Hienoa, että tuollaisia huoneita ja noin hyvää palvelua löytyypi koto-Suomesta! :)
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 22.8.2011 klo 16.21
    Senni, Ville ja Ellu, olin itsekin ihan ihmeissäni :) Viimeksi kun oltiin saman ketjun hotellissa, niin taso oli eri ja koirallinen huone oli sellainen, jossa edelliset koirat olivat raapineet ovenkarmit yms.. ;) 

15.8.2011

Kuva-arvoitus

Löydätkö kuvasta kaksi parsonia?
1313392304_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kommentit

    Tanja ja Ulpu kirjoitti 16.8.2011 klo 11.31
    Löysin :)
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 16.8.2011 klo 15.55
    Hih, toi oli näkymä, kun yksi aamu tulin suihkusta :)
    Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti 19.8.2011 klo 00.38
    Löytyi! Häntä näkyy tuossa kulmalla ja sohvalta kurkistaa yksi koiruli :o)
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 19.8.2011 klo 22.03
    Marja, Roosa ja Rocky, siellähän ne :) Nemon hännän pää näkyy ja Luna kurkkii sohvalta :)
    Senni, Ville ja Ellu kirjoitti 22.8.2011 klo 11.28
    Löysin! Tähän jäi ihan koukkuun, oli pakko yrittää löytää molemmat! :D
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 23.8.2011 klo 20.58
    Senni, Ville ja Ellu, hih :) Kerrankin olivat paikoillaan... Yleensä, kun kameran laittaa päälle ja siitä kuuluu ääni, niin Luna ponkaisee pystyyn :)
    Helmi kirjoitti 29.8.2011 klo 14.29
    Haha:) Ihania parsoneita sullakin(:
    Tekee heti meili mennä kirjotteleen Röllin blogiin, vaikka se on todellakin jäänyt kiireissä:D
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 29.8.2011 klo 15.25
    Helmi, kiva kun kävit meidän blogissa! Blogin päivitys on kyllä sellaista, että välillä juttua tulisi lähes joka päivä ja välillä se unohtuu viikoksi-pariksi :) 

9.8.2011

Se tunne, kun alkaa loma!

Kesäloma starttasi leppoisasti terassilla, jonne koiratkin sai ottaa mukaan. Jokin aika sitten aiheesta oli keskustelua Koirat.comissa, eikä kukaan tiennyt Tampereelta terassia, jonne koirat ovat tervetulleita. Noh, ei tämäkään varsinainen juomakippola ollut, vaan kebabravintolan ulkopaikat. Enkä sitten tiedä, onko sinnekään kaikki koirat tervetulleita, mutta itse kun olen 'kanta-asiakkaita' (hyvä lounaspaikka), niin reitti oli selvä.
1312646785_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Samalla reissulla törmättiin Haiharankadun Siru-parsoniin 8kk, jonka näin ensimmäisen kerran noin 10-viikkoisena, olipa pentu kasvanut. Siru vaikutti reippaalta tytöltä, joka tykkää kuulemma telmiä koirapuistossa toisten koirien kanssa. Äänille Siru oli hieman herkkä ja ohi ajavat autot sai kuulla kunniansa. Nemo oli ihan ihastunut, Luna ei ;) Houkuttelin taas Siruakin lenkille joku torstai!
Yhtenä päivänä käytiin hakemassa hyvää mieltä tällaisista palleroista:
1312908467_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Lunalla ja Martilla (alias Mara) oli 3. treffit, jälleen satumetsässä. Vauhtia riitti ja mutakylvyssä käytiin, perinteitä noudattaen ;D Voin kertoa, että oli kova jynssääminen, jotta sain Lunan puhtaaksi. Normaalisti, kun parson puhdistuu boksissa itsekseen puolessa tunnissa. Meidän koiria ei ole tarvinnut pestä, kun ihan pari kertaa vuoteen shamppoolla.
1312910470_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Komea Mara
1312908826_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Supsuttelua..?
1312909555_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Vauhtia ja vaaratilanteita...
1312908884_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kyllä naiset on pomoja!
1312908908_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kiitos Hannalle kuvista :) Viimein muistin lisätä listaan Maran: Lunan koirakaverit
Nemo sai aiemmin luvatun fysioterapeuttikäynnin/hieronnan. Kirsi teki ensin perusteellisen kartoituksen, täytettiin tiedot koneelle, Nemo kävelytettiin ja juoksutettiin videoiden, jonka jälkeen Nemo kävi vielä nostelemassa tassuja 'puolakujalla'. Sen jälkeen alkoi varsinainen hieronta, josta Nemo nautiskeli alusta asti ja kellahti pian kyljelleen. Välillä poika oli varuillaan, kun ulkoa kuului melua, mutta rauhoittui sitten taas. Kirsi sanoi, että yleensä parsoneita joutuu pitämään kiinni hieronnan aikana, mutta Nemo on kovin luottavainen ihmisiin. Kehui muutenkin, että on oikein mukavaluontoinen koira ja vielä terrieri. Mitään jumeja ei löytynyt, vaikka Nemolla on tapana pitää seistessä vasenta takajalkaa hieman edempänä ja juoksuttaessa kerran käännöksessä pompautti toista takasta. Myös Nemon tärinään kiinnitettiin huomiota, mutta todettiin, että se on sille luontainen juttu, ollut ihan pennusta asti. Olen kuullut, että ainakin parsoneilla ja saksanseisojilla on tätä ominaisuutta ja se ei liity siihen, että olisi kylmä :D
1312908722_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Valmiina treffeille!

Kommentit

    Hanna kirjoitti 9.8.2011 klo 21.35
    Ihanaa lomaa! Kiitos vielä Marankin puolesta treffiseurasta :-) Kivaa, että Maraakin joku juoksuttaa, kun muuten se saa juosta ihan itekseen. Tosin ei sekään tunnu haittaavan :-D

    Toi mutanaamio oli kyllä mahtava! En tiedä auttaisiko poispesuun sama kuin p--kan hajuun eli nestemäinen Mäntysuopa :-)
    Katja & pojat kirjoitti 9.8.2011 klo 22.15
    Ihana toi mutanaamio:D Meillä Teuvo on pienestä pitäen "harrastanut" tuota tärisemistä. Aluksi sitä kanssa ihmeteltiin ja luultiin palelemiseksi, mutta nyt on tultu siihen tulokseen, että tärisemällä se tavallaan pitää lihaksensa lämpimänä ja valmiina räjähtävään lähtöön, joita väliin tarvii ottaa.;) Oskari taas ei tärise juuri koskaan. Tuntuu olevan tosi yksilöllinen juttu. Mukavaa lomaa!
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 9.8.2011 klo 22.35
    Voi ihana, mikä kurakuono!!! Oikein antoisaa lomaa, mäkin sit viikon päästä pääsen melkein kolmeksi viikoksi pois töistä (on jo aikakin), ehkä sit mekin ehdittäis parsonlenkille. Kauheesti on tehnyt mieli tulla, vaan ei oo oikein aikataulut (lue: työvuorot) antaneet periksi :)
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 10.8.2011 klo 09.38
    Hanna, kiitos. Kyllä toi koirakaverusten vapaana juokseminen on vaan parasta liikuntaa! Kävi sama mielessä, että teillä paljon-käytössä-olleella mäntysuovalla varmaan lähtisi ja uskaltaisi hinkata päätäkin :)

    Katja ja pojat, toi on hyvä huomio, että pitäisikö koira tärinällä itseään lämpimänä sitten! Parsoneitten, kun tarvii todellakin ottaa niitä räjähtäviä lähtöjä ;) Meillä se ilmenee etenkin, kun täytyy odottaa jotain. Ja sama, ettei Luna sillain tärise.

    Tanja ja Ulpu, kiitos. Joutuisaa loman odotusta, on tää vaan vuoden kohokohta :) Olis kyllä mukava törmätä lenkillä :)
    Tanja ja Ulpu kirjoitti 11.8.2011 klo 10.46
    Ja tosiaan noista terasseista. Meidän terassille (piemonte) koirat ovat hyvinkin tervetulleita, mun mielestä myös gastropub nordicissa saa olla koiran kanssa. Hämeenpuiston espalla on joskus ollut myös vesikupit baarin puolesta karvaisille asiakkaille.
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 12.8.2011 klo 13.43
    Tanja ja Ulpu, oho! Kiitos tiedosta, nyt tietää, jos joku kerta tulee tarvetta :)
    Senni, Ville ja Ellu kirjoitti 12.8.2011 klo 16.06
    Haha, voi ihanuus tota Lunan mutakuonoa! Taisi olla melkoiset meiningit Maran kanssa, juoksukisaakin taidettiin kuvista päätellen ottaa. :)
    Anna, Nemo ja Luna kirjoitti 13.8.2011 klo 10.21
    Senni, Ville ja Ellu, arvasitte oikein, parsonmaista rallia vedettiin ensimmäinen vartti :) 

7.8.2011

Mustaa ja valkoista

Pälkäneen kangasmaastoissa oli Nemon kiva painaa uuden kamun kanssa, kerrynterrieri Dante 6kk. Pienempi valkoinen kävi vähän roikkumassa kuonokarvoissa kiinni ja lähti pian koppihoitoon. Onneksi pentu ei pienistä hätkähtänyt.
1312744041_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Pienisuuri poika
1312744075_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1312744054_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1312744105_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Myös muutama kuva eilisestä näyttelyreissusta, kuvat: Katja Yrjölä.
Nemo:
1312744143_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1312744181_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Luna:
1312744164_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1312744157_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1312744116_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva: Hanna Isotalo
Kuvaajille kiitos!