19.9.2020

Juoksulenkkejä

Syksyä mennään ja arki on lähtenyt hyvin rullaamaan koirien kanssa. Vielä ei ole töiden jälkeen ollut suoraa huutoa eteisessä, kun tulen kotiin. Olen ottanut tavaksi tehdä kahtena päivänä viikossa (ti ja to) pidemmän aamulenkin, jossa on ollut jopa juoksupätkä! Nemo on päässyt vapaana menemään ja lähti mukavasti sujumaan, kun otin namit mukaan. Poika rakastaa sivulle tulo -harjoituksia tai ei siinä oikeastaan mitään tarvi harjoitella, osaa sen selkäragasta, kun mulla on namit matkassa, niin hölkkää pääasia vieressä ja lähtee vaan kehottamalla pissalle, kunnes taas palaa viereen täyttä häkää, namia hakemaan. Lunakin tykkää, kun saa juoksuvyössä vetää ja "nami" käskyllä tulee salamana viereen.

Marraskuu kuitenkin lähestyy ja silloin perinteisesti joka vuosi eskaloituu tuo koirien yksinolo. Haukkumista ja levottomuutta riittää. Olenkin tänä vuonna ajatellut ostaa Koirakoulu Kompassin temppu- ja aktivointikurssin. Kursseja oli tarjolla perus ja jatkot, joista ajattelin jatkot, koska koirilla ja itsellä alkaa olla jo aikamoinen arsenaali kaikenlaisia taitoja, joten olisi kiva saada jotain uutta aivopähkinää. 


Tänään esimerkiksi Nemo oli vienyt kylppärin korivaunusta pari hiuksiin laitettavaa isoa kukkaa ja silpunnut ne... Onneksi hakaneulat oli ehjänä! Luna sen sijaan oli pissannut sänkyyn viikolla. Onneksi pääosin peiton päälle, joten saatiin vauriot pestyä. Se oli se myrskyaamu, kun menttiin hartiat kumarassa aamulenkki, enkä ollut skarppina ja vaatinut käymään tarpeilla. Paljon mukavampihan se on lämpöisessä ja pehmeässä käydä, edelleen kymppivuotiaana :D

Elokuun postauksen jälkeen koirien arjen tapahtumia:

- Saivat uudet tummemmat kaulapannat heijastimilla, sopivat talvikeleihin

- Olivat iskällä päiväseltään hoidossa yksien juhlien ajan

- Kaverilenkillä Ylöjärvellä Martin ja Miisan kanssa. Samalla reissulla trimmailin vähän kummityttö Miisaa ensimmäiseen pentunäyttelyynsä, joka meni hyvin, tuloksena KP ROP!

- Aktivointileluja ja namien etsintää karvalankamatolta

- Veljentyttö hoitamassa koiria yhden yön yli

- Mummu hoitamassa koiria mun jumpan ajan

- Lenkki Pirkkalassa Vähäjärvellä

- Ovat kyllästyneet kiertämään monta kertaa viikossa Piikahaan, joten on tehty lenkkejä kotikulmilla puistoissa ja pururadalla enemmän

- Nemo on jo ihannepainossa hieman pienemmällä nappulamäärällä, mutta lenkillä keskittyy enemmän pupunpapanoiden syömiseen ja haisteluun, kun merkkailuun, vaikka sitten taas juoksee täysillä eteenpäin. Selvä muutos kuitenkin käytöksessä, kun aiemmin merkkaili yhtenään ja monesti veti edessä

Toivotaan aurinkoisia syyspäiviä ja pysytään terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!