23.8.2020

Kaksi vanhaa ja villiä

Meillä oli koirien mummun kanssa vähän pokassa pitelemistä, kun istuttiin Hatanpään Arboretumin kahvilassa lenkin jälkeen koirien kanssa. Viereiseen pöytään tuli rouva kahden koiran kanssa ja kuuli puhuvan ystävälleen koiristaan, että tää toinen on vanha, ei siitä mitään harmia, mutta tää toinen on nuori ja villi. Katsottiin mummun kanssa toisiamme silmiin ja mummu sen sanoi ääneen: meillä on nää kaksi vanhaa ja villiä :D

Kahvit saatiin jotakuinkin juotua, kun otin Lunan syliin rouvan koirien ilmestyttyä samalle terassille. Lopulta tuli kuitenkin kiire poistua takavasemmalle, kun paikalle pölähti perhe kolmen italianvinttikoiran kanssa. Lunalle ehkä vähän liikaa 7 koiraa samalla terassilla. Mutta ihana koiraystävällinen kahvila, jossa Nemo on ollut jo pentusena pöydän alla nukkumassa kahvittelun lomassa. 





Kulunut viikko vietettiin vielä viimeistä kesälomaviikkoa ja koirilla oli mukavasti puuhaa Arboretum reissun lisäksi.

Maanantaina tehtiin ystäväni kanssa vaunulenkki, jolloin koirat pääsivät pariksi tunniksi ulkoilemaan. Oli meinaan hieman kuulumisia päivitettävänä, kun edelliset lenkkitreffit oli helmikuussa. Luna oli alkuun aivan inoissaan vaunuista tai sen asukista, olisi hypännyt kyytiin pusuttelemaan, jos olisi päästetty. 

Tiistaina Nemo kävi vuotuisessa silmätarkastuksessa Hakametsässä Sannalla. Silmän pignoosi on onneksi edennyt hitaasti ja tilanne on edelleen hyvä. Kaihi edelleen pieni piste, eikä vaikuta näkökykyyn. Silmänpaineet hyvät. Sanna kyllä lohkaisi, jos Nemo elää 18-vuotiaaksi, niin sitten pignoosikin saattaa olla jo edennyt enemmän. 

Hellyin reissulla ostamaan Nemolle uuden leijona -pehmolelun, kun niitä juuri eläinlääkärin aulaan aseteltiin esille ja poika niitä niin innoissaan hamusi. Lähdettiinkin hyvien uutisten kunniaksi kahden vuoden tauon jälkeen höntsäilemään agilityä Pirkkalaan. Samalla tietty leikittiin ja lenkkeiltiin. Nemo oli yhtä hymyä, kuin pikkupoika. Oli saanut jo eläinlääkärissä hoitajilta huomiota, rapsutuksia ja herkkuja, kun niin iloisena moikkaili ja hääräili ympäriinsä #sydänpakahtuu









Lunalla oli närästystä yhtenä iltana, yleensä se on ilmennyt aamuisin tyhjän mahan takia ja lievempänä. Saatiin kuitenkin tilanne tasapainottumaan piimän ja maitohappobakteerin avulla. Kävin seuraavana päivänä hakemassa toista eläinlääkärin mahaystävällistä nappulaa ja nyt olen syöttänytkinn vanhaa kuitupitoista nappulaa ja uutta sekaisin. Muutama päivä oltiin jo pelkällä mahaystävällisellä, kunnes anaalirauhasvaiva palasi. Nyt tytölle on sopinut tuo nappulamixi ja ruoka kolme kertaa päivässä. Aamulla 1dl, töiden jälkeen 0,5dl ja ennen nukkumaan menoa 0,5dl. 

Samaan aikaan Nemo on elämänsä ekaa kertaa hieman tiukemmalla ruokavaliolla/laihiksella. Ilmeisesti sterkkaus ja helteen takia lyhyemmät lenkit tehneet tehtävänsä, on alkanut hieman pyöristymään kyljistä. Vielä ei vaihdettu ruokaa kevyempään, kun talveksi on yleensä laihtunut, niin katsotaan, mikä tilanne kelien viilennettyä. Tällä viikolla aloin antamaan nappulaa pikkuisen vajaan 1dl, josko sekin jo auttaisi asiaan. 

Luna pääsi myös karvoistaan ja on taas ihan pikkiriikkinen prinsessa. 

Loppuviikko otettiinkin rennommin ulkoilun, päikkäreiden ja autoajeluiden merkeissä. Teki hyvää. 

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana kesä ja olette päässeet nauttimaan lämmöstä sekä ulkoilusta. Vielä on kesää jäljellä ainakin viikko ja voihan syykuussakin olla kesäkeliä. 

2 kommenttia:

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!