23.2.2019

Viikonloppubloggaaja



Näköjään nykyään tulee bloggailtua pääasiassa vaan viikonloppuisin. Silloin jaksaa ja ajatus kulkee jotenkin paremmin. 

Viikko olikin pitkästä aikaa yhtä hulinaa, kun tuli treffattua ystäviä ja älyttömien kelien takia lenkit vaihtuivat kahvitteluun sisätiloissa. Koirat olivat miehen lenkeillä ti-pe ja heti huomaa omassakin olemuksessa, kun on tullut vietyä vaan lyhyitä aamulenkkejä. 

Siksipä tänään tehtiin pidempi lenkki Pyynikillä, vaikka olikin kautta aikojen pahin pääkallokeli. Yöllä oli satanut alijäähtynyttä vettä, joten Icebugitkaan ei enää pitäneet joka kohdassa. Normaalisti noin puolen tunnin kierros vei nyt tunnin. Myös koirat luistelivat jonkun verran ja varsinkin aamulenkillä liukuivat kaikilla neljällä tassulla penkereiltä alas. Otin sitten jo lyhyempään hihnaan, ettei raajat venähdä. 







Parasta kuitenkin, kun aurinko paistaa ja kevättä on jälleen ilmassa!

Ihanaa viikonlopun jatkoa :) Mulle tulee aimo annos tyttöjen juttuja, kun illalla on viikon kolmannet treffit, vietetään tyttöjen iltaa saunan ja hyvän ruoan merkeissä. Koirat taitavat nukkua tyytyväisinä loppupäivän. 


P.S. Nemo ja Luna on päässyt parina yönä sänkyyn ja nyt ne on keksineet, että sinnehän pitää päästä joka yö... Viime yönä 00.45 alkoi puisen portin koluaminen (Luna ainakin saa sitä tarvittaessa nostettua, jotta pääsee pujahtamaan alta) ja vinkuminen. Laitoin ensin pääsyyllisen eli Lunan häkkiin ja hetken päästä nousin uudestaan ylös ja komensin Nemon alakerran vessaan. Olishan niiden kanssa kiva nukkua, mutta kun itse on herkkäuninen, niin herään sellaisen 2-10 kertaa yössä, kun vaihtavat paikkaa, tunkevat peiton alle ja Nemo ärisee alkuillasta, jos kääntyessä jalka koskee sitä tms. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!