9.12.2018

Joulutus kiihtyy

Ihana joulukuu! Nyt saa kunnolla jouluttaa ja aika kuluu leppoisissa merkeissä puuhaillen. Täällä alkaa olla jo kaikki valmista joululomaan: kortit, lahjat, siivous ja sisustus :) Vielä pari viikkoa!

Koirilla on ollut pientä extraa, kun treffattiin Hannan ja Martin kanssa ensin lenkkeillen Ylöjärvellä Veittijärvi ympäri ja sitten ilta jatkui glögien merkeissä. Meidän pojat meni autoon, mutta Luna pääsi Martin kanssa sisätiloihin. Jo oli aikakin, että Martti kutsui ihastuksensa kylään, ovathan jo tunteneet 8 vuotta ;) Vaikka olihan se sitten alkuun aika kiihkeää menoa, kun Luna tutki kaikki nurkat, juoksentelivat yhdessä ja Martti oli vähän liiankin innokkaana kirjaimellisesti tytön perässä... Luna piti puolensa kyllä kipakasti komentaen. Lopulta olivat molemmat ihan väsyksissä ja silmät lurpsuen pötköttelivät, kun me paahdettiin Hannan kanssa tyttöjen juttuja.


Martti ja Luna


Meininki jo rauhoittunut

Itsenäisyyspäivä meni mukavasti kotosalla. Tehtiin jo klo 8 maissa pidempi lenkki Härmälä Campingin kautta poikien kanssa niin, että Nemo sai painella vapaana. Tai ei se niin kauheasti painellut, kun edelleen pupun papanoiden etsiminen ja syöminen on the juttu, huoh. Tuli se sitten kutsuttaessa luokse kauhealla vauhdilla. Päivä jatkui Nemon trimmillä ja sen jälkeen koirajoulukortti kuvauksilla. Illalla vielä mukaan liittyi veljentyttöni ja tehtiin perinteiset piparkakkutalot. Koirat olivat innoissaan mukana touhussa ja yrittivät pöydälle sekä syliin.


Itsenäisyyspäivän aamulenkillä


Pojat


Aurinko nousee


Taustalla Näsinneula


Pojat posettaa

Tampereella tuli ensilumi oikeastaan maanantaina, vaikka se on jo moneen kertaan sulanut ja vähän jotain satanut takaisin. Koirat olivat liekeissä pikkuruisessa pihassa, kun päästin niitä vielä iltapissalle. Vaikka lunta oli maximissaan 1cm, niin siitä riitti riemua. Nuga sai oikein kunnon hepulit ja veteli parsonrallia häntä jalkojen välissä! Mua niin nauratti ja kun tarkemmin miettii, niin eihän poika ole vastaavia hepuleita saanut aikoihin. Selvästi olo on parempi nyt <3

Viikonloppu aloitettiin mummulasta ja mukaan pääsi Nemo sekä Luna. Herkkuja oli monenlaista, niin pienet maistiaiset pizzaa, kun mummun ostamia herkkutikkujakin. Koirat olivat onnesta soikeana, kun pääsivät veljentytön kylkeen/päälle makaamaan. Olivat siinä vuoron perään, kun kotonaan, että ainahan me ton päällä on maattu. Veljentyttöä vaan nauratti, ikävä oli selvästi ollut molemmin puolin ja toki mummunkin sylistä kilpailtiin, kuka pääsee ensin ja saa pisimpään istua.


Yksi reipas apulainen valmiina palvelukseen

Lauantaina käytiin aamusta pitkä lenkki lumella ja koirilla riitti tohinaa. Päivällä oltiin omissa touhuissamme jokunen tunti ja kun palattiin, niin Nemo alkoi illan mittaan kitiseen, kun mitään ei tapahdu ja herkkujakin teki mieli. Mieheni innostui tekemään jokaisen koiran kanssa etsi -leikit yläkerrassa. 


Lauantaina oli vielä lunta


Nemokin trimmattu

Tänään ulkoiltiin tallilla hevosen kanssa (mukana Nemo ja Nuga) tai pikemminkin tässä kaatosateessa (ja jäätiköllä) pysyteltiin maneesin suojissa, mutta tulihan siinäkin liikuntaa ja koirat möyrivät taas kiitettävästi maneesin pohjassa ja pihatossa, kirsut ja partakarvat mustina. Tallireissun aikana mies oli käynyt Lunan kanssa tunnin kävelylenkin! En voinut uskoa korviani, että lähtivät vapaaehtoisesti tuohon säähän kävelemään. yleensä mies ei lähde omatoimisesti, kun juoksulenkille ja silloinkin mieluummin ilman koiraa. Summasummarum, vihdoin meillä on rauhallista sakkia! Kaikki kolme on tuhissut sikeästi sohvalla kerällä parisen tuntia, wuhuu! #harvinaistaherkkua

Rauhallista sunnuntai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!