26.12.2018

Baby it's cold outside

Pirkanmaalle saatiin valkoinen joulu ja keli vaihteli kovasta pakkasesta (-17) lämpöasteisiin sekä lumisateeseen. Tänään paistaa aurinko! 


Kotipuisto

Joulunvietto alkoi heti perjantaina 21. päivä töiden jälkeen ja päivät menivät sen verran sekaisin, ettei aatto tuntunut aatolle. Tärkeintä kuitenkin, että joulufiilis on ollut 6 päivää putkeen tai jos rehellisiä ollaan, niin mullahan se on ollut tänä vuonna lähes koko joulukuun, hih. 

Lauantaina virittäydyttiin leppoiseen tunnelmaan koirien kanssa lenkkeillen ja sohvalla pötkötellen. Katselin joululeffan ja lueskelin, koirat olivat äärimmäisen tyytyväisiä kainalopaikoista. Mies juoksenteli silloin vielä kaupoissa ja lahjoja viemässä. 

Sunnuntaiaamusta vietiin Nugan kanssa tallille Tahdille perinteistä jouluomenaa ja käytiin harjailemassa. Tahti ei olisi ensin tullut pois pihatosta hoitopaikalle, kun oltiin ilmeisesti liian aikaisin liikenteessä. Lopulta, kun oli herkutellut aikansa, niin ei olisi millään palannut takaisin pihaton puolelle. Joskus tekee hyvää, että hevosia käy moikkaamassa ilman, että niiden täytyy lähteä töihin, se vahvistaa erilaista yhteyttä. Maalta palatessa poikettiin vielä parilla ovella viemässä lahjoja. 

Päivä jatkui (koirien) mummun kanssa hautausmaakierroksella, saunalla ja lopulta jouluruoan, lahjojen ja juustojen maistelun merkeissä. Mukaan saatiin myös pappa. Koirat olivat niin innoissaan sekä mummun, että papan huomiosta. Syliä ja rapsutusta riitti jokaiselle. 


Juhlalookissa <3


Nyt tarkkana, kun pappa ottaa ruokaa! ;)


Luna hetken paikallaan


Juustojen maistelua


Mummun kaikkuun on hyvä nukahtaa

Maanantaina laitoin riisipuuron uuniin pidemmän aamulenkin ajaksi. Herkuteltiin perinteinen jouluaaton brunssi ja koirat saivat avata joululahjansa. Nemo ja Luna saivat puruluut ja Nugan kanssa avattiin yhdessä paketista dentastix. Olikin kätevä systeemi, koska yhtään lahjapaperia ei mennyt tällä kertaa pojan mahaan, mutta kuitenkin ols jännittävää, mitä rapisevasta paperista paljastuu. Koirat saivat lahjoja myös mummulta, papalta ja enolta, iso kiitos! <3


Ekat paketit jouluaaton aamuna


Luna on siististi avannut pakettinsa

Aamutouhujen jälkeen ajeltiin mieheni sukulaisiin Ruovedelle, jossa kahvien jälkeen lähdettiin taas lenkille. Maalla on kyllä mukava mennä koirien kanssa, kun ei ole paljoa muita liikenteessä. Majoituttiin uuteen saunan takkatupaan, jossa sitten saunottiinkin nuorison kesken pitkällä kaavalla ja koirat sai olla touhussa mukana. Kiva pieni tila, jossa koiria oli helppo vahtia, etteivät vedä mitään sopimatonta huiviinsa tai keksi muita kepposia. Jouluruoan ja lahjojen avaamisen ajan koirat jäivät turvallisuussyistä häkkeihin takkatupaan. Olivat kyllä aivan väsyneitä ja vanhemmat kuorsasivat jo alkuillasta, mutta Nuga istui ja yritti pitää silmiä auki, vaikka silmät lurpsui ja pää notkahteli välillä. Hassu poika <3


Ruovedellä laivarannassa


Mun murut


Takan lämmössä


Nemo tsiikailee isoista ikkunoista pihalle


Luna valmiina auttamaan miehen serkkua älypelin kanssa
(nää erilaiset puupalikoista tehtävät älypelit oli tän joulun hitti, riitti monella pähkittävää)


Kissatyyny sai sydämentykytyksiä aikaan, niin Nemolla, kun Lunallakin


Thaimaalainen talo, huomaa takana palmu nojaamassa taloon

Tiistaina kävin aamulenkillä Runebergin polulla ja lähteellä. Ei ketään vastaantulijoita ja Nemo sai juosta vapaana sydämensä kyllyydestä. Lähteen alueella toki otin sen kiinni, onhan se luonnonsuojelualuetta ja kaiken päälle saattaisi molskahtaa sinne veteen kesken kirmailunsa. Koirat odottivat taas takkatuvassa, kun syötiin päätalossa brunssi, jonka jälkeen saivat maistiaiset kinkusta. Kotiin olikin ihana palata, kun oli kolme täysin väsähtänyttä parsonia kainalossa tuhisemassa <3 Saatiin avata loput lahjat rauhassa. Kiitos kaikille, tuli taas paljon aivan ihania paketteja!


Runebergin polulla


Matkalla taidetta



Lähteellä

Taas onkin sitten koirissa virtaa ihan normaaliin tapaan... Tehtiin kyllä aamun alkajaisiksi tunnin lenkki, joten ehkä tässä tänäänkin saa vielä levätä ilman kitinää vieressä ;)

Leppoisaa Tapaninpäivää!


Tapaninpäivään jäi vielä yksi paketti aukaistavaksi possunkorvia

2 kommenttia:

  1. Runeberg on kirjoittanut siitä lähteestä runonkin: Sua lähde kaunis katselen likellä vettäsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiva paikka ulkoilla niin kesällä, kun talvellakin :)

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!