14.1.2018

Vaikea viikonloppu

Viikonloppu on ollut Nemolle vähän vaikea :D Lauantaiaamuna poika oli täynnä virtaa, eikä malttanut pysyä hiljaa, kun lähdettiin Helmin kanssa perinteiselle lyhyelle aamulenkille. Meidänhän oli sitten palattava hetimmiten tarpeiden teon jälkeen takaisin, kun poika louskutti eteisessä täyttä häkää... Ei muuta, kun Helmi yläkertaan, omat koirat pihaan pissalle ja hihnoihin odottamaan eteiseen, pennuille ruokaa ja kun vihdoin kuukahtivat pesäänsä, niin oman lauman kanssa 1h lenkki, jonka jälkeen Helmi uudestaan jaloittelemaan. Onneksi olin saanut kunnon unet alle, niin huumori riitti tähän tsempaloon ;) (Mies oli lähtenyt jo klo 6 pelireissuun ajelemaan, joten hänestä ei ollut lisäkäsiä hässäkässä). 


Nemo ja Helmi lenkillä


Yhteinen sävel

Nemo pääsi myös pentujen katsojien syliin, rapsutuksiin ja kahvipöytään kerjäämään, jonka jälkeen tehtiin taas lenkki Nemon ja Helmin kanssa (ja hetken päästä tietty myös Lunan ja Nugan kanssa). Tämän rumban jälkeen olin päättänyt ottaa vähän omaa aikaa ja piipahtaa parissa kaupassa mm. Ikeassa hakemassa pentupakettiin jtn pehmeää ;) Noh, mitä tekee Nemo, seisoo pää ulko-ovessa kiinni ja on taas ihan lentoon lähdössä, lue: hyppii kahdella jalalla ja lyö hampaita yhteen (kerjää/komentaa pilke silmäkulmassa näin ruokaansakin ;). Eli eipä siinä muu auttanut, kun ottaa Nemo auton perään takki niskassa shoppailureissun ajaksi, huh. Siellä kyllä viihtyi oikein tyytyväisenä kuorsaten. 


Pieni ja suuri (meidän karvakasat) <3 <3

Tänään olen vienyt koiria eri kokoonpainoilla ulos ja osa on päässyt laatuaikalenkeille kera namien & temppujen. Josko se vähän rauhoittaisi näitä villiviikareita ;) Loppupeleissä Nemo on ollut joka lenkillä mukana (no, kun se seisoo koko ajan siinä etuovella) eli on käynyt heittämässä 4x20-30min lenkit. Sisälle se on täytynyt joka lenkiltä komentaa ja ihmettelin myös sitä, ettei ole enää erityisen kiinnostunut Helmistä (mikä on luojan kiitos hyvä asia), joten äsken vasta välähti, lähistöllä taitaa olla juoksuinen narttu ja sillä the päivät :D Muuten Nemo ei narttuja noin tosissaan noteeraa. 


Helmi kerällä kyljessä <3

Pennut olivat eilen ekaa kertaa hereillä melkein tunnin yhtä soittoa vieraiden kanssa puuhaillen. Lelut saavat kovaa kyytiä ja pentuhuonetta tutkitaan ympäri ämpäri tarkasti. Kohta on aika siirtyä alakertaan isommalle alueelle. Helmi on myös kertaalleen leikittänyt pentuja, se jos joku oli hellyyttävää katsottavaa! Heittäytyi kyljelleen/selälleen ja antoi pentujen peuhata kyljessä jonkun aikaa. Hellästi muka otti niitä hampailla ja tökki kirsullaan <3

Pentujen kynnet tuli leikattua ja olipas se nopeata ja helppoa tosiaan tavallisilla kynsisaksilla. Hommaan ei montaa minuuttia mennyt, kun pennut olivat leikin päälle jo väsähtäneitä. Ruokakertoja päivässä on alettu lisäämään ja pennut ovat maistelleet nappulan lisäksi jauhelihaa, kermaviiliä ja piimää. Seuraavaksi kokeiluun pääsee raejuusto. 


Boxissa on ruuhkaa


Ja sinne on hyvä nukahtaa, tuumaa Baby


Frosty


Rumpalipoika


"Leiki mun kans"


Turvapaikalla ;)


Äitin possu saa kyytiä (on se ihan ehjä, ei noin pienet sitä vielä rikki saa :)

Hyvää alkavaa uutta viikkoa!

P.S. En ole onnistunut saamaan hyvälaatuisia kuvia pennuista sisätiloissa järkkärillä, kun liikkuvat jo vauhdilla, pentuhuone on pieni ja valaistus huono. Kännykkäräpsyt on melkein parempia, vaikka ei nekään liikkeessä pysy mukana. Täytyy yrittää tulevana viikonloppuna olohuoneeessa/pihassa, jos onnistuisi. Toisaalta aika vähän olen yrittänytkään, kun olen mieluummin elänyt hetkessä <3

6 kommenttia:

  1. Onpas sulla ollut vilinää ja vilskettä :-) Nemolla jo kevättä rinnassa ;-) On noi pennut kyllä NIIN ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tää on aika peruskauraa meillä :D Ihmettelinkin, ettei tällainen show ole alkanut jo aiemmin... Niinpä, on ne vaan suloisia pieniä <3

      Poista
  2. Tapahtumatäyteisiä päiviä 😉😀💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri :D Se on hyvä, että seniori pitää lauman vauhdissa! <3

      Poista
  3. Voiiih, sulla on pentusia siellä. Mä en kestä kyllä yhtään näitä. Santa Baby, olet ihan mahdottoman ihana ja tavoiltasi muistutat tätä meidän kuningatarta aikalailla. myös väritykseltäsi päässä. Kauniita ovat kaikki. Frosty on tosi hauskan näköinen, nimi osuu ihan nappiin.
    Olen ilmeisesti pudonnut vähän kyydistä, kun on ollut tätä blogitaukoa. Helmi on teidän laumassa uusi??
    Aivan ihana neiti. Upeaa, että lauma tulee toimeen noin hyvin. Ja aika huvittavaa tuo Nemon käytös. Mää ja äiti, mennään joka paikkaan yhdessä ja piste. Nemo on äiteen poika ihan selkeästi.
    Haikeaa varmaan taas, kun pennut lähtevät. En osaisi luopua varmaan yhdestäkään. Hyvä asia meillä ettei Messinen ole pentuja tehnyt. Ei tää asunto riittäisi mihinkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Santa Baby on kyllä oikea kaunotar ja suloisia ovat myös veljensä :) Helmi on mun sijoituskoira ja pennut syntyivät meillä, mutta nyt asuu oman perheensä luona tuossa lähellä Kangasalla. Juu, tuo luopuminen on aina tunteiden vuoristorataa, mutta onhan ne hmmm... aika vauhdikkaita tuossa iässä, joten arki helpottuu olennaisesti, kun lentävät pesästä <3 Rapsuja ja suukkoja suloiselle Essille! :) Kiva, kun poikkesit blogissa ja anteeksi, kun vastaaminen on venähtänyt.

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!