Kyllä se rauhoittuu, kun vuoden täyttää

"Kyllä se rauhoittuu, kun vuoden täyttää", sanoi kasvattaja, kun ensimmäistä koiraani otin.

Välillä tuntuu, ettei noi pääärssonit rauhoitu koskaan ;) Nemon 9v 4kk touhuja, kun seurailee, ei voi muuta kun tulla hyvälle tuulelle. Aamulla alkaa heti häntä heilua iloisesti, kun katseemme kohtaa, siitä sitten kirmaillaan eteiseen odottamaan ulos menoa. Lenkillä maistetaan ensin naapurin puskasta marjat, juostaan niin paljon, kun flexin mitta antaa myöden ja kotiin tullessa vielä kurkataan salaojaputkeen. Sisälle tullessa otetaan pieni juoksuhepuli, ehkä piehtaroidaan matolla ja odotetaan ruokaa kahdella tassulla seisten. Sitten nopeasti ruoka huiviin ja tapittamaan, mitä aamupalapöydässä syödään. Arkiaamuisin tämän jälkeen onneksi maltetaan mennä petiin pötköttelemään masu täynnä tyytyväisenä ja annetaan töihin lähtijöiden tehdä viime minuutin valmistelut, hampaiden pesu ja laukun pakkaus.

 

Arkivapaa maanantain tunnelmia <3

 

Omien koirien kohdalla pienen pieni rauhoittuminen on tapahtunut kahden vuoden iän paikkeilla. Silloin ei mennä enää ihan päätä pahkaa joka seinää päin ja maltetaan joskus odottaakin jotain paikallaan. Välillä tulee sitä riittämättömyyden tunnetta, kun aktiviteettia saisi olla joka päivä ja sekään ei aina riitä ts. voisi tehdä enemmän niitä rauhoittumisharjoituksia, koska parsoneilla jää helposti päälle se ainainen tekemisen meininki. Kun olisi ollut kaukaa viisas, niin olisi kannattanut pennusta asti opettaa enemmän rauhoittumista ja nenän käyttöä. Sen jälkeen ottaa vasta agility yms. kiihdyttävämpi tekeminen mukaan. En siis käsittänyt koiraa ottaessa, että tosiaankin, se ekan vuoden kasvatus ja koulutus ei riitä, se vaan luo pohjan tekemiselle, mutta sen jälkeen on sitten joka päivä/viikko keksittävä spessumpaa puuhaa parsonille kaupunkioloissa. Toki tilanne olisi eri, jos koirat voisi päästää päivittäin juoksemaan vapaana, silloin keksisivät sitä puuhaa ihan itse.

 

Tahdilla leppoinen mieli maneesin suojassa

Päästiinkin Kamunkorven ja Klainon kennelin tapaamisessa kokeilemaan Nose Workia. Ollaan kerran aikaisemminkin kokeiltu pikaisesti lajikokeilu päivän päätteeksi, muttei siitä vielä innostuttu. Marika Kelokari veti nyt lajiin tutustumisen ja se lähti niin, että eukalyptyksen tuoksua laitettiin tippa vanulappuun, joka laitettiin pieneen juomalasiin. Koiran tuli haistaa lasia ja heti, kun teki niin, sai palkan eli namin. Tässä ehdollistettiin koira hajuun. Lunan kanssa oli suhteellisen haastavaa, kun tapahtuman muut koirat ja aktiviteetit kiinnosti ihan kympillä, mutta jo toisella kokeilukerralla lähti keskittymään paremmin. Tätä olisi niin helppo treenaa kotona, ehkä me vielä innostutaan! Seuraavassa vaiheessa lasi viedään kauemmaksi ja koira käy haistamassa sitä, sitten lasi nurkan taakse jne aina haastavampaan piiloon, jossa jätetään lasi pois ja koira etsii pelkkää lappua. Lappu pienennetään myöhemmin tuolin jalan alla olevaan huopatarraan, joka on helppo piilottaa.

 

Kenneltapaamisessa Klainon kennelin 5kk ikäinen tyttö sai pikatrimmin nassuun, suloinen tricolor, eikö? :)

Kenneltapaamisessa päästiin myös kokeilemaan jälleen MEJÄä. Tein jäljen ekaa kertaa sänkipellolle ja se oli melkein haastavampi, kun oikea metsä, sillä pellolla oli aamulla mennyt peuroja. Tein saman jäljen kaikilla kolmelle koiralla ja kova nuuskutus kävi, sen oikein kuuli. Samoissa kohdissa lähtivät reitiltä aina liinan mitan päähän, liekö niiden metsäneläinten perässä. Kulma taisi mennä kaikilta ohi, sivuhaju vaikutti olevan siinä kohtaa erittäin hyvä ;) Lopulta jokainen pääsi maaliin sorkan luo ja taas oli sama reaktio, kun aiemminkin eli Luna haisteli vaan jännittyneenä saalista, mutta molemmat pojat otti sen heti suuhunsa ja olisivat halunneet silputa sen. Oli meillä ihanan rauhallista porukkaa illalla, vaikka auton perässä pääosin olivat ja kukin vaan vuorotellen pääsi aktiviteetteihin/lenkille.

 

Nuga peltojäljeltä tulossa

 

Mihin ihmeeseen se sorkka jäi?

 

Luna jäljen jälkeen ja koko ajan lentoon lähdössä, niin hubaa oli lapsuudenkodissa

Päivän päätteeksi meidän olikin hyvä lähteä tuulettumaan ihan kaksin meinaan 24h risteilylle Viking Gracelle. Reissu oli 10+, esiintyjä Elastinen sai fiiliksen astetta korkeammalle tasolle ja jaksettiinkin tanssia kaksin aina valomerkkiin asti. Sillä välin veljeni tuli ensi kertaa koiria vahtimaan ja olivat olleet kuulemma vieraskoreita, ei mitään riekkumista, murinaa tai nahistelua. Yönkin olivat nukkuneet hiiren hiljaa. Lenkit oli mennyt porukoissa hyvin ja yhdelle pidemmälle lenkille lähti kaveri mukaan, niin sai kaikki kolme kulkemaan kivasti. Iso kiitos extempore hoitajalle!

 

Arjen piristyksenä on jatkunut mummun päivähoito ja laatuaikalenkit kera nappuloiden sekä temppujen. Ihana arkivapaa oli vielä maanantaina ja silloin käytiin kauniissa auringon paisteessa talleilemassa poikien kanssa. Olihan siinä sitä taas nuuskuteltavaa, merkkailtavaa, odoteltavaa, kuopsuteltavaa ja reissun paras hetki oli se, kun hevonen sai liikutuksen päälle kivennäiset + leipää, jolloin myös koirat sai omat leivänkannikkansa. Siinä hetkessä on jotain niin taianomaisen kotoisaa, kun kaikki rouskuttavat tyytyväisinä vierekkäin ulkoilun päälle <3 :)

 

Tahdilla ei kiire minnekään edes ulkona <3

(Ratsastuskoulu ihmiset tietää, ettei hevosta koskaan, koskaan, liikkuessa päästetä vapaaksi ;)

 

P.S. Tänään se ensilumi ryöpsähti Tampereelle sitten oikein kunnolla, siis LOKAkuussa..? Koirat olivat arvatenkin aivan tohkeissaan aamulenkillä!